Kun oma pää on pahin vihollinen

Minun piti tänään kirjoittaa jostain aivan muusta, mutta koska pääni päätti puolestani toisin, totesin että if you can't beat them, join them - siispä ajattelin sittenkin vuodattaa pikkuisen tuosta turhan usein suunnitelmiani muuttavasta seuralaisestani migreenistä.

Itse kuulemma sain ensimmäisen migreeniä muistuttaneen kohtaukseni jo lapsena, kunnolla migreeni alkoi minua kuitenkin vaivata vasta teini-iässä, silloin toki senkin edestä. Jonkin verran migreenini tuntuu liittyvän hormonitoimintaani (mistä ehkä kertoo sen alkuajankohtakin), niinpä etenkin viime vuosina olen oppinut varautumaan siihen, että tiettynä aikana kuukaudesta voin olla lähes varma siitä, että migreeni on jälleen tulossa iskemään, valitettavasti se toki saattaa tehdä myös yllätysvierailuja silloin kun sitä vähiten odottaa. 

Oma migreenini harvoin aiheuttaa sairauspoissaoloja, sillä se useimmiten alkaa nostaa päätään vasta hektisten työvuorojen aikana, turhan vähän nukuttujen öiden jälkeen, silloin kun ei ole ehtinyt oikein kunnolla syömäänkään, ja iskee kunnolla vasta työvuoron loppupuolella pilaten siten yleensä loppuillan ja arvokkaan vapaa-ajan. 

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

Tai sitten, kuten tänään; se iskee vapaapäivänä, herättää pitkien yöunien jälkeen jomotukseen ja pahoinvointiin heti aamusta saakkaa. Pistää panemaan kaikki suunnitelmat uusiksi, palaamaan särkylääkelaatikon kautta takaisin sänkyyn. 

Silti tiedän, miten onnekas olen, saadessani migreenikohtauksia yleensä korkeintaan muutaman kerran kuukaudessa, kunkin kohtauksen kestäessä yleensä noin puoli vuorokautta, vain harvoin kohtausten pitkittyessä useamman päivän mittaisiksi putkiksi. Sivusta olen seurannut jos jonkin moisia putkia ja pitkiäkin sairauslomia, estolääkityksiä ja botuliinipiikkejä, migreeni kun on vahvasti perinnöllinen sairaus ja itsekin sen perintökalleutena olen saanut. 

Sen sijaan olen usein pohtinut sitä, miten vähän migreenistä oikein tunnutaan puhuttavan suhteessa sen väkisinkin suurehkoon yhteiskunnalliseen merkitykseen. Erään laskelman mukaan migreenin aiheuttamat suorat kustannukset kuten vastaanottokäynnit, sairaalajaksot ja lääkekustannukset sekä epäsuorat kustannukset kuten sairauslomat ja työn tuottavuuden aleneminen, merkitsevät suomalaisen työikäisen väestön kohdalla jopa yli 400 miljoonan euron kustannuksia yhteiskunnalle (Migreeniyhdistyksen artikkelin aiheesta löydät täältä). 

Migreeni vain on siitä hankala sairaus, ettei sitä oikein millään muotoa voi mitata tai näyttää, että katsos nyt kuinka paha migreenikohtaus mulla on tämän objektiivisen mittarin mukaan tai otetaanpa tästä tämä verinäyte ja katsotaan millainen migreeni siellä oikein lymyilee. Niiden onnekkaiden, jotka eivät migreenistä kärsi, on usein vaikea erottaa migreeniä tavallisesta päänsärystä, ymmärtää kuinka invalidisoiva kohtaus todella voi olla, ja kuinka paljon sairauden mukanaan tuoma arvaamattomuus voikaan vaikuttaa elämänlaatuun. Se voi iskeä juuri silloin kun sitä vähiten kaipaa, hääpäivänä tai tärkeän kokeen keskellä, oikeastaan usein stressin laukaisemana nimenomaan niinä hetkinä. Senpä vuoksi itsekään harvoin menen yhtään minnekään ilman kolmea eri särkylääkettä pakattuna laukkuun, sillä lääkkeen ottamisella mahdollisimman aikaisin kohtauksen alkaessa on suuri vaikutus myös sen tehoavuuteen. 

Ja aina nekään eivät auta, ja luulen jokaisen migreenistä kärsivän tunnistavan sen epätoivon, mikä helposti valtaa säryn ja pahoinvoinnin vain jatkuessa, kun tuntuu siltä, ettei mitään apukeinoa ole, mikään ei helpota ja kipu ja pahoinvointi vain palaavat jatkuvina, loputtomalta tuntuvina aaltoina. 

Kuten tänä aamuna omalla kohdallani. Ja, kuten aina lopulta, niin se vain loppujen lopuksi meni kuin menikin ohi, jättäen jälkeensä vain väsymyksen ja ärsytyksen suunnitelmien romuttumisesta. 

Silti, juuri nyt olen kiitollisempi kivuttomasta päästä kuin olisin ollut mistään muusta. Ja jos jotain positiivista jälleen pitää kaivaa, on se ehkä juuri tuossa: sitä osaa kummasti arvostaa terveitä, kivuttomia päiviä jälleen entistä enemmän. 

Onko siellä kohtalontovereita? Miten te pärjäätte työelämän ja migreenin yhdistelmän kanssa? Oletteko huomanneet vuorotyön vaikeuttavan migreenin kanssa elämistä?

Aurinkoista ja kivutonta viikonloppua!

<3: Aino Katri

Kommentit

Käyttäjän Susanna kuva

Minull myös.migreeni kulkenut elinkumppanina lapsesta saakka. Kyllästymisaste , täydellinen sietokyvyn menetys tähän vammauttavaan sairaiteen on nyt tavoitettu. En kertakaikkiaan kestä enää ainoaakaan kipukohtausta. Sietokyky.edes asiasta puhumiseen on loppunut, kun olen epätoivoisesti apua hakenut liki koko 43vuotisen elämäni . Eikä se jätä minua,ei armahda. Tuska on välillä niin kovaa että olen.oppinut pelkäämään, samoin perheeni, etenkin mieheni. He pelkäävät jokaista kohatusta, avuttomuuden tunnetta.kun eivät voi muuta kuin tilata ambulanssia. Peläten koska menettävät kokonaan,voiko kaikesta seurata aivoinfarkti. Millaisen määrän kipuapää voi kestää.En jaksa enää kertoa tästä kaikesta,.antaa yhtä.lausetta tälle sairaudelle.