Onnea ei ansaita

Täällä on käynnissä varsin kiireinen viikko, yhden ajatuksen viikon varrelta haluan kuitenkin kanssanne jakaa. 

Viikon kiireistä huolimatta nimittäin väliin on mahtunut lukuisia muistutuksia siitä, miten mielettömiä ihmisiä olenkaan löytänyt elämääni. Että olen kuin olenkin löytänyt elämääni ihmisiä, joiden kanssa on hyvä olla, ihmisiä, jotka jaksavat vieläpä muistuttaa siitä, että minulla on väliä. 

Ja jälleen kerran mietin, että jotain kai olen tehnyt elämässäni oikein, kun olen lopulta löytänyt elämääni tällaisia ihmisiä, ansainnut sellaisen onnen. 

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

Paitsi että - heräsin haastamaan omat ajatukseni - eihän oikeastaan kukaan meistä tässä elämässä ansaitse mitään.

Ei pahinkaan ketjupolttaja ansaitse keuhkosyöpää.

Ei kukaan meistä ansaitse mitään muutakaan sairautta tai onnettomuutta.

Ei yksikään johtaja tai poliitikko työmäärällään tai taidoillaan ansaitse kymmenkertaisesti enemmän materiaa elämässään kuin toisten elämistä huolehtiva lähihoitaja (sori vaan).

Ei kukaan meistä ansaitse rakkautta, hyväksyntää tai ihmisoikeuksia omilla teoillamme.

Ei mikään tässä elämässä oikeastaan ole ansaittua, ei siis edes ne hyvät ystävät ja ihmiset ympärillä. 

Mutta, ajatuksen kääntöpuolena: en minä ansainnut aikanaan yksinäisyyttäkään, en mitään muutakaan elämän synkemmistä vaiheista. Vaikka elämää toki voikin (ja pitää!) omilla teoillaan ohjailla; valita olemaan tupakoimatta, valita kauppakorkeakoulun hoitoalan sijasta, valita keiden kanssa vietämme vapaa-aikamme. 

Siitä huolimatta, emme me omilla teoillamme ansaitse niin onnea kuin epäonneakaan, vaan aina mukana pelissä on myös sattuma, jokin korkeampi voima, Jumala, Universumi, mihin kukakin sitten haluaakaan uskoa. 

Tähän sunnuntaiaamuun en ole omilla teoillani ansainnut herätä onnellisena, sen enempää kuin se, jolle tämä aamu on jotain aivan muuta ja raskaampaa, on ansainnut sitäkään. Sitäkin suuremmalla kiitollisuudella siis aion ottaa tämänkin päivän vastaan. 

Ihanaa sunnuntaita!

<3: Aino Katri