Postikortti: Korfu

Eikös se nimenomaan kuulu asiaan, että postikortit matkalta päättyvät perille vasta pitkän ajan päästä, vasta sitten kun matkantekijä itse on jo kauan sitten palannut kotiin?

Kylmän marraskuun sunnuntain kunniaksi päätin palata hetkeksi muistoihin Korfulta, jossa pääsin käväisemään Albanian matkan yhteydessä. Sarandesta matkaan Korfulle kesti nopemmalla aluksella vain puoli tuntia, kotiin palatessa vähän perinteisemmällä paatilla puolitoista, juuri sopiva päiväreissun kohde siis, tosin useimmat tekevät juuri toisin päin ja yhdistävät Korfun lomaan päivän Sarandessa, tai suuntaavat Sarandeen nimenomaan Korfun kautta ja välttävät niin pitkän bussimatkan Tiranasta Albanian "Rivieralle". 

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

Kreikassa en ollut koskaan ennen käynyt, mutta Kreikan saarista kyllä moneen kertaan haaveillut, Korfu mukaan lukien. Vaikka siis tuntuikin vähän tyhmältä matkustaa Albaniaan matkatakseen sitten kuitenkin päiväksi Kreikkaan, en voinut olla tarttumatta tilaisuuteen. 

Ja Korfu pääsikin kyllä valloittamaan, vaikkakaan kovin laajasti ei yhdessä päivässä saarta ehdi kiertämään, ja niinpä suurimmaksi osaksi reissu keskittyikin Korfun kaupunkiin, tosin ehdin tutustumaan myös Achilleioon, keisarinna Sissin rakennuttamaan palatsiin. 

Ehkä osa viehätystä piili kontrastissa: köyhän Albanian jälkeen Kreikka tuntui kovin runsaalta, rakennukset koristeellisilta, kaikki pikkuisen toisella tavalla eläväisemmältä. Mutta samalla: vähän enemmän turistien täyttämältä, kaupalliselta, krääsäiseltä. Pikkuisen laskelmoidummalta.

 

Jos siis minulta kysytään, lähtisin ennemmin aidomman elämyksen perässä Albaniaan, mutta jos minulla ei tuota vertailukohtaa olisi olisin varmasti innokkaana suosittelemassa Korfua. Kaikki on niin kovin suhteellista! 

Rentouttavaa sunnuntaita!

<3: Aino Katri