Uudesta työstä

Joku kommentoi viime postaukseen toivovansa, että avaisin lisää uutta työtäni; oi täältä pesee, eipä täällä vieläkään juuri mikään muu pyöri mielessä.

Uusi työni on siis ensiavun 24-tuntisella vuodeosastolla, josta potilaat siis on tarkoitus siirtää 24 tunnin kuluessa eteenpäin, joko sairaalan sisällä tai sitten kotiin. Yhdessä ensiavun kanssa muodostamme siis akuuttilääketieteen toimialan Norjan suurimmassa akuuttisairaalassa. Tyypillisiä potilastapauksia osastolla ovat ainakin erilaiset keuhkosairaudet, sydänvaivat, infektiot, intoksikaatiot.

Ottaen huomioon, että aiempi työkokemukseni on ainoastaan Suomen kotihoidosta ja Norjan akuuttipsykiatrialta, voitte ehkä ymmärtää, miten suuri tuo hyppäys onkaan. Oli psykiatrialla toki jonkin verran somatiikkaakin ja akuutteja tilanteita, mutta niitä lähestyttiin usein hiukan haparoiden rutiinien puuttuessa. Ylipäänsä se, että aamulla töihin mennessä vaihtaa ensin työvaatteet päälle, on minulle täysin uutta sairaanhoitajaurallani. 

Uutta on myös kolmivuorotyö - kotihoidossa me sairaanhoitajat teimme pelkästään toimistotyöaikaa, psykiatrialla puolestaan tein pelkästään aamua ja iltaa, vain joskus harvoin kriisitilanteissa yövuoroja harvakseltaan. Nyt edessä on säännölliset yövuorot, mikä osaltaan hieman jännittää, erityisesti kun nyt keväällä on tarkoituksena jälleen alkaa panostaa kunnolla juoksuharjoitteluun. 

Muutenkin muutos koko työilmapiirissa tuntuu näin aluksi kovin suurelta. Psykiatrialla ehti tottua tiettyyn rentouteen ja muun muassa melko rajuun ja usein synkkäänkin huumoriin. Työpaikan monikulttuurisuuteen monilla tavoin; meitä maahanmuuttajia oli jos jostakin maasta, ja persoonallisuudet ylipäätään saivat kukoistaa. Töihin sai tulla hupparissa tai bändipaidassa (kunhan se ei ollut aivan liian provokatiivinen). Joka puolella vilisi tatuointeja ja nuuskabokseja, yleisilmapiiri oli usein melko maskuliininen (sillä siellä oli oltava pikkuisen tøff). 

Siispä uusi työympäristö siisteine työasuineen ja vähän joka puolella vilisevine ripsienpidennyksineen tuntuu hämmentävältä ja näin aluksi ehkä vähän vieraaltakin. Huumoriakin kyllä löytyy, ja voi johtua siitä, että olen vielä itse niin uusi ja vieras, mutta kaikki tuntuu edelleen hiukan jäykemmältä kuin mihin psykiatrialla ehti tottua. 

Toisaalta taas: työn puolesta saa viimein laskea hartioita hiukan alaspäin. Kaikki hoitajat voivat yhtäaikaa istua kahvihuoneeseen tauolle, kenenkään ei tarvitse olla valvomassa potilaita. Ei tarvitse olla jatkuvassa hälytysvalmiudessa, valmiina juoksemaan hetkenä minä hyvänsä. Minun ei tarvitse kantaa huolta kollegoideni turvallisuudesta, ainakaan millään lailla samoissa määrin kuin ennen. Ei tarvitse valvoa, ottavatko potilaat lääkkeensä, ei tarvitse lukita ovia perässään. 

Ja juuri nyt tuo muutos on kenties se kaikkein tärkein. Kuten ehkä olen täälläkin todennut, luulen minun vielä palaavan takaisin psykiatrian pariin myöhemmin, mutta nyt kuitenkin on jonkin muun aika.

Hyvää alkanutta viikkoa!

<3: Aino Katri

 

Kommentit

Käyttäjän Hanna kuva

Mielenkiintoista, kiitos! Päivittele miten menee!