Ambulanssipoika! Sekin mä olin jonkin aikaa, vuosina 2002-2005. Kuva: Pixabay

#281: Työpaikkani, vol 2.

Nonni. Tarina jatkuu siitä mihin viime viikolla, edeltävässä blogikirjoituksessani jäin. Vuoteen 2004 ja sillai.

 

Neurologian osastolta mä lähdin rohkeasti pois vakituisesta virasta vuonna 2004. Tein nuorelle, perheelliselle miehelle rohkean vedon ja lähdin Helsinkiin työhaastatteluun. Hain Meilahden päivystysalueelta SISSI-virkaa (vai olikohan se siinä vaiheessa jo toimi, enivei). SISSI tarkoittaa sisäistä sijaista, jonka tehtävä oli paikata sairaslomapoissaoloja tietyn sairaalan alueen / toimialan sisällä. No, en kertaakaan joutunut (sanon joutunut siksi, koska tykkäsin niin paljon olla ppkl:lla) muualle paikkaamaan poissaoloja vaan sain olla vaan polilla. Tykkäsin Meikun päivystyksestä, siellä vietin vuodet 2004-2008 eli kohtalaisen pätkän. Meikun päivystys opetti kohtalaisen konservatiivisen aiemman uran tehneelle nuorelle miehelle paljon paljon sellaista mistä on ollut hyötyä myöhemmissä työpaikoissa. 

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

 

Ennen Meikkua ja vähän sen aikanakin, työskentelin keikkahommissa Helsingissä, yksityisessä sairaankuljetusfirmassa. Ajettiin kiireettömämpää kyytiä, siirtokuljetuksia. Opin paljon sielläkin ja tykkäsin kyllä lanssiduunista. Hauskoja tarinoita ja pitkäaikaisia tuttavuuksia jäi myös tuosta duunipaikasta.

 

Elämä vie. Isomman asunnon tarve. Espoossa olivat kovasti kalliita nuo isommat perheasunnot, siksi päätyi tämä hoitomies takaisin kotikaupunkiin, Lahteen.

 

Lahdessa työura jatkui leikkaussalissa, anestesiahoitajana. Leikkuriurasta tulikin toinen mun työhistoriani mieluisimmista osa-alueista - Mä tykkäsin leikkurista ja anehoitajan duunista aivan älyttömästi. Itsenäistä työtä, saa keskittyä (yleensä) yhteen potilaaseen ja jotenkin tuo leikkaussalipotilaan prosessi on mun mieleen (siinä on tiettyä säännönmukaisuutta + mä pidän tarkistuslistoista!). Pidän siitä vertauksesta, että leikkuriduuni on kuin lentämistä: Lähtövalmistelut, nousukiito, lentomatka ja laskeutuminen.
 

(Ja välillä ilmakuoppia. Anestesiahoitaja voi tasoittaa röykkyistä matkaa vaikka midatsolaamilla, säätämällä kaasuja, relaksaatiota tai kipulääkitsemällä potilasta. Lentäjä eli kirurgi saa tehdä työnsä rauhassa kun ilmakuopat tasoittuvat!)

 

Leikkuriduunit jatkuivat ostopalvelufirman palveluksessa, Kanta-Hämeen keskussairaalassa. Sieltäkin jäi paljon mukavia muistoja ja mieleen jäi myös erittäin mukava työporukka.

 

Mielenkiintoisia sivujuonteita uralla tarjosi vuoden palvelus terveydenhuollon puhelinneuvonnassa. Kolmivuorotyötä, omaa alaa, mutta toimistossa istuen. Tehtiin hoidon tarpeen arviointia sekä terveysneuvontaa. Suorituspaineet olivat kovat - Puheluiden kestoa tarkkailtiin. Ymmärtäähän sen, että jonojen ei soisi kertyvän kovin pitkiksi, sielläkään. Minä vaan kun tykkäsin kirjata ja haastattaa soittajan eli asiakkaan asiat erittäin perusteellisesti, niin minulle tuli usein huomautuksia siitä että puhelut kestävät liian kauan. En osannut silloin olla tarpeeksi lyhytsanainen ja napakka. Myöhemmin sen taidon kyllä toisessa työpaikassani opin.

 

Vuodet 2010-2016 menivät yhdessä ja samassa työpaikassa, Yhteispäivystyksessä. Tähän astisen työurani pisin, yhtäjaksoinen työpaikka. Opetti paljon, enemmän kuin mikään paikka aikaisemmin. Sain täydennyskoulutusta, sain suoritettua upean tutkinnon (sairaanhoitajan rajattu lääkkeenmääräämisoikeus) - En olisi ikinä uskonut että musta on siihen! (Kun oli vaikeuksia sen farmakologian kanssa jo sh-opiskeluaikoina...) Mutta niin vaan se tuli suoritettua! Hyvin pitkälti viimeiset kolmisen vuotta vietin triagessa sekä sh-vastaanotolla. Ne kaksi paikkaa opettivat paljon - Arvioimaan ja priorisoimaan, olemaan nopea mutta tarkka. Isosti olen kiitollinen kaikesta siitä opista ja kokemuksesta mitä siitä työpaikasta sain. Sain lisäksi nähdä uuden yhteispäivystyskeskuksen avaamisen. Sain olla viimeisessä yövuorossa vanhalla polilla. Sain kirjoittaa tussilla seinään maanantaiaamuna, että "Kiitos vanha PPKL!". Oli upeaa ja outoa tyhjentää vanha päivystys potilaista ja tavaroista. 

 

Mikä tärkeintä, Lahen työpaikka tarjosi parasta mitä voi vain toivoa - Sieltä, päivystyksestä, kirurgian valvonnan ja YLE-päivystyksen syövereistä löytyi mulle elämäni rakkaus. Vastaavan hoitajan elkein menin ja halasin spontaanisti iltavuoron aluksi erästä kaunista, vaaleaa, kiharatukkaista naista. Se halaus ja siitä alkanut tarina jatkuvat yhä.

 

Nyt mä työskentelen terveydenhuollon teknologian parissa. Työ on mielenkiintoista ja saan jakaa mun yli 20 vuoden urani aikana kertynyttä tietoa ja oppeja uuteen käyttöön, muiden hyödyksi. Mulla on ilo tehdä duunia työkaverien kanssa, ketkä tietävät keinoälystä, lohkoketjuteknologiasta ja muista aivan älyttömän siisteistä jutuista! Mulla on työkavereissani myös paljon vanhoja kollegoita muista päivystyksistä. On mahtava jatkaa työuraa ja yhteisiä työpäiviä vähän eri merkeissä kuin silloin artsikkasettiä letkuttaessa tai vuotoangiossa veripussia vaihtaessa. Duunit vaihtuu, samat hyvät tyypit säilyy. 

Tätä kirjoittaessa mun työvuodet ovat (oletettavasti) noin puolessa välissä. Eläkkeeseen on about yhtä pitkä matka kuin on ollut tähän asti. Oon kiitollinen ja onnellinen menneille, nykyisille ja tuleville tutuille, asiakkaille, kollegoille ja muille työkavereille! Ihminen viettää elämästä aika suuren slaissin työpaikalla, joten siitä ajasta on syytä tehdä mukavaa ja mielenkiintoista. Ja mä teen siinä parhaani. Nauretaan kun tavataan! :)


JJ

 

 

 

 

Mainos
Mainos