Sairaalaan tullaan ja sairaalasta lähdetään. Tavalla tai toisella. Kuva: Pixabay

#288: Portaali.

Olen viettänyt paljon aikaa elämästäni sairaalan seinien sisäpuolella.

Seinien, joiden sisällä synnytään, iloitaan, sairastetaan ja kuollaan. 

Sairaala on siis tietynlainen elämän ja kuoleman portaali. Sairaalassa elämä alkaa ja siellä se myös monesti loppuu. Sairaalan ovista saattaa saman minuutin sisään tulla sisään synnyttämään menossa oleva nainen ja ulos kävellä syöpätautien poliklinikalta tulossa oleva mies. Toisessa tarinassa elämä alkaa ja toisessa sen päättyminen on liiankin lähellä. Saattavatpa he katsoa toisiaan ohimennessään silmiinkin, synnyttävä ja lohduttoman uutisen saanut. 

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

On tietyllä tavalla ollut etuoikeus olla saattamassa niin monta ihmistä viimeiselle matkalle, on ollut etuoikeus laittaa vainaja ja asetella kukat rintakehän päälle. On ollut etuoikeus kertoa omaisille surunvalittelut ja kertoa että hän ei kärsinyt kivuista vaan sai kipulääkettä ja nukahti pois levollisen oloisesti.

Olen kohdannut eri tavalla vammautuneita ja eri tavalla vammautuneiden kuolema on tietysti erilainen: Esimerkiksi väkivallan seurauksena vammautuneen kuolema on aivan erilainen kuin pitkän aikaa sairastaneen ja hiljaa hiipuneen omaisen kuolema. Lapsen tai nuoren sairastuminen, vammautuminen tai kuolema on erilainen kokonaisuus kuin pitkän elämän eläneen vanhuksen kuolema.

Edellä puhuin kuolemasta, mutta sairaalasta lähdetään useimmiten muulla tavalla kuin kuoleman kautta. Sairaalasta lähdetään tervehtyneenä, huojentuneena, paremmassa kunnossa, vähemmissä kivuissa... Monesti paremmassa voinnissa kuin tullessa. Lähdetään uuden polven tai uuden lonkan kanssa, tai uuden perheenjäsenen kanssa. Lähdetään vähemmän päihtyneenä kuin on tultu. 

Kaikki se, mitä olen kohdannut sairaalassa (leikkaussali, päivystys ja vuodeosastot) ovat saaneet minut arvostamaan elämää. Ehkäpä juuri siksi olen niin ärsyttävän kiitollinen terveydestä.

On se sairaala vaan monimuotoinen paikka. Jos seinät osaisivat kertoa...

Eivät osaa, mutta HybridiHoitaja osaa!

Mainos
Mainos