Pimeänä aikana voisi yrittää nauttia siitä mitä on, kynttilänvaloa ja rauhallisempaa elämäntahtia. Ehkä. Kuva: Pixabay

#294: Kaamos

Täytyy myöntää. 

Aiemmin eli nuorempana mä olin jokseenkin yhtä virkeä ja energinen vuodenajasta toiseen. Mutta nyt keski-ikäisenä -tai itse asiassa jo muutama vuosi sitten- huomasin, että oon talvella selkeästi väsyneempi kuin aiemmin. En koe kaamosmasennusta, vaan enemmänkin kaamosoireilua väsymyksen kera.

Kaamosmasennuksen oireet toistuvat vuosittain samaan aikaan talvisin. Oireet alkavat ilmetä yleensä lokakuussa, ovat voimakkaimmillaan marraskuusta tammikuuhun ja lievittyvät helmi-maaliskuun aikana. Kesällä oireet häviävät. Noin 1 % väestöstä kärsii talvisin toistuvista kaamosmasennusjaksoista. Tämän lisäksi 10–30 % väestöstä kärsii talvikuukausien aikana lievemmästä kaamosoireilusta ilman varsinaista masennustilaa. Tätä talvikuukausina ilmenevää lievempää tilaa kutsutaan kaamosrasitukseksi. Esimerkkinä tällaisesta kaamosrasituksesta on talvikuukausina ilmenevä makeannälkä, lihominen, väsymys ja liikaunisuus. (Lähde: Terveyskirjasto

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

Eli ei aivan pieni osa meistä suomalaisista ole se joka potee kaamosoireilua.

Varsinkin vuorotyötä tehdessä tämä kaamosoireilu mulla oli voimakkaampaa. On toisaalta helpompi nukahtaa yövuoron jälkeen kun on pimeää, kylmää ja synkkää kuin kesällä lintujen paistaessa ja auringon laulaessa (Sic!). Mutta helposti unirytmi muuntautui mulla semmoiseksi, että valoisaa aikaa ei nähnyt ollenkaan. Voin vain kuvitella miltä tuntuu Pohjois-Suomessa asuvista kaamosaikana...

Eilen sain nauttia upeasta auringonpaisteesta muutaman hetken ajan, päivällä. On todella harvinaista, että aurinko näyttäytyy näinkin pilvettömältä taivaalta marraskuussa, joka nimensä mukaisesti yleensä on pimeyden ja harmauden kuukausi, "maa makaa martaana". Miksi tästä mainitsen? Siksi, että kaamosoireiluun aurinko ja valo on hoito. Ja koska meistä harva voi tuosta vaan lähteä täältä muuttolinnun tavoin aina pimeäksi ajaksi pois, on valoa saatava joko keinovalon (kirkasvalo) tai auringonvalon muodossa. Auringon paistaessa eilen yritin todella ottaa kaikki irti valoisasta ajasta jota ei kauaa kestänyt.

Sitä minä vaan, että jos oireilet kaamoksesta, niin jos yhtään lohduttaa niin et ole ainoa. Jos oireilu on masennuksen tasoa, suosittelen käymään juttusilla lääkärin kanssa. Valoa pimeyteen, ystävät!