Rollat parkissa kahvihuoneen edessä? Kuva: Pixabay

#308: Eläkeläinen keikalla

Ei, en siis puhu itsestäni enkä ole (ainakaan vielä) menossa keikalle päivystykseen.

Edellisissä työpaikoissani oli vakiokeikkalaisten listalla muutama eläkkeellä oleva hoitaja. Osa heistä kävi harvemmin, osa useammin. Eräs jopa pidempiä sijaisuuksia tekemässä. Arvostan kovasti sitä, kun joku on vielä eläkkeelle jäädessään niin virkeä ja hoitotyöstä pitävä, että jaksaa tehdä keikkaa vaikka ei olisi pakko. Ymmärrän myös paremmin sen, jos heti eläkkeelle jäämisen jälkeen käy jonkin aikaa keikalla, mutta jos käy vielä viisi vuotta eläkkeelle jäämisen jälkeen painamassa päivystyksen maanantain iltavuoron niin on melkoinen mestari!

Eläkeläisten (kaikki tuntemani tapaukset olivat rouvasihmisiä) kanssa oli mukava tehdä töitä. Ei turhaan hötkyilty. Ihailtavaa on se rauhallinen varmuus jolla hommat hoidetaan. Hoitajavastaanottoa pidettäessä huomasin, että potilaat ja omaisetkin kovasti pitävät kokeneen seniorihoitajan varmuudesta esimerkiksi hoito-ohjeita antaessa. "Nielutulehdus, hoidetaan antibiootilla, hetki vaan niin minä pyydän lääkäriä kirjoittamaan reseptin". Eikä turhia jaaritteluita.

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

Minä suosittelen esimiehiä ja vastaavia hoitajia houkuttelemaan yksiköstä eläkkeelle jääneitä hoitajia keikalle. Houkuttelen myös eläkeläisiä rohkeasti käymään keikalla jos vaan mielenkiinto ja terveys sallivat. Mikä onkaan mukavampaa, kuin sopia pari kolme keikkapäivää, ne parhaat jotka sopivat juuri hyvin aikatauluun. Miten mahtavaa!

Hyviä ja terveitä eläkepäiviä eläkeläisille!

Mainos
Mainos