#310: Koulutuksen laadusta

YLE uutisoi eilen 19.1. pitkällä ja kattavalla jutulla sairaanhoitajien koulutuksen vaihtelevasta tasosta. Huolta on herättänyt opetuksen tason vaihtelu eri ammattikorkeakoulujen välillä, sekä kaksoistutkintoihin kuuluvien opintojen suppeus sairaanhoitajaopintojen suhteen.

Olen opiskellut työurani aikana kahdessa eri ammattikorkeakoulussa, perusopintoja sekä täydentäviä opintoja. Opetuksessa todella on ollut eroja. Toinen ammattikorkeakoulu painotti erityisen paljon teoriaopintoihin, toisessa keskityttiin vahvaan kliinisen hoitotyön opetukseen ja osaamiseen. Lie sanomattakin selvää, että pidin enemmän jälkimmäisestä vaihtoehdosta. 

YLEn jutussa mainitaan villi esimerkki geriatrian opintojaksosta, joka suoritettiin eräässä ammattikorkeakoulussa näkemättä ainoatakaan vanhusta. Sen sijaan reissattiin Pohjois-Karjalaan kirjapainoon tutustumaan, ja myös visiitille YLEn maakuntatoimitukseen. Minkäänlaista harjoittelua jaksoon ei kuulunut.

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

Muistanpa itsekin omilta sairaanhoitajaopiskeluvuosilta, että opetuksen resurssien allokointi ei mennyt aivan mallikkaasti. Esimerkiksi lääkeaineopin tai teho- ja anestesiahoidon kurssiin olisi voinut laittaa runsaasti enemmän aikaa, ja ottaa ehkä pois opintoviikkoja vaikkapa kurssista, jossa tutustuttiin latinalais-amerikkalaiseen perhekulttuuriin.

Jutussa puhutaan myös ohjauksesta, sairaanhoitajaopiskeljoiden ohjauksen tasosta. On totta, että opiskelijoiden ohjaajille pitäisi olla jokin koulutus, jossa valtakunnanlaajuisesti olisi mietittynä ja vaatimuksena jonkinlainen runko - Mitä ohjaajalta vaaditaan, mitä opiskelijalta vaaditaan. Standardit.

Ihmisen hoitamisessa, lääkitsemisessä, toimenpiteissä on kyse ihmisen terveydestä ja jopa hengestä. Ei siis ole aivan samantekevää minkälaista koulutusta me ihmiselämän pilotit saamme.

Opiskelija, sairaanhoitaja, osastonhoitaja ja ylihoitaja - Olkaa rohkeasti kiinnostuneita oppilaitoksen opetuksen sisällöstä ja tasosta, sekä esittäkää rohkeasti kehitysehdotuksia! Työelämän ja ammattikorkeakoulun hyvä yhteistyö ja jatkuva kehittäminen on tulevaisuuden hyvien ammattilaisten saamiseksi työpaikkoihin A sekä O.

Mainos
Mainos