"Kaikkea se viinanperkele teettää". Kuva: Pixabay

#324: Viinanperkele

Joskus näitä blogeja kirjoittaessa on aihe selkeä, konkreettinen.

Joskus aihe tulee mun kohdallani innostuksesta, esimerkiksi teknologian uusimmat innovaatiot tai ihan pelkästään lyhyt, iloinen kohtaaminen arkisessa elämässä vaikkapa asiakaspalvelun tai työn puitteissa.

Joskus aihe ja ajatukset lähtevät lentoon yhdestä lauseesta. Kuten kävi nyt.

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

Mä olen tv-sarjojen suhteen tietynlaisen realityn ystävä. En tykkää katsoa sarjoja, joissa tieten tahtoen haetaan konflikteja ja koetellaan esimerkiksi ihmisen rakkauden ja lojaaliuden rajoja. En lähde nimeämään tässä yhtään sarjaa, varmasti joku jo arvaa mitä tässä tarkoitan. Ne realityt mitä mä kuitenkin katson, kertovat tosielämästä joka sekin on jo näin wanhan päivystyshoitajan silmin katsellen melkoisen jännittävää ja extremeä.

Poliisit-sarja on yksi jota katselen. Poliisien kanssa olen tehnyt sekä ensihoidon että päivystyshoidon työvuosinani todella paljon yhteistyötä, ja meillä on selkeästi yhteinen asiakassektori. Viimeisin Poliisit-sarjan jakso (jonka näet esim. tästä klikkaamalla) oli todella hyvä, suosittelen sen katsomaan! Jaksossa seurattiin jälleen sitä normaalia poliisin työtä, humalaisia ja väkivaltaa sekä liikennerikkomuksia. Yksi lause herätti kuitenkin tunteita:

"Kaikkea se viinanperkele teettää"

Päivystysvuosina tämä lause tuli monta kertaa aamu-, ilta- ja yövuorossa mieleen. "Kuinka paljon vähemmän meillä olisikaan potilaita, jos alkoholia ei olisi". No, potilaita olisi aika paljon vähemmän jos tämmöistä mielikuvitusleikkiä harrastaisi. Toki ihminen olisi keksinyt toisen, korvaavan päihteen ja ongelmia saattaisi olla sen suhteen, kukapa tietää.

Alkoholi on kuitenkin tosielämässä iso ongelmien aiheuttaja. Fakta, jonka jokainen poliisi, sosiaalityöntekijä ja hoitaja tietää on alkoholin iso osuus sairauksien ja seurauksien aiheuttajana ja pahentavana tekijänä. Alkoholi on syy, alkoholi(smi) on seuraus. Se on kemiallisena aineenakin syttymisherkkä. Myös ihminen on syttymisherkkä kännissä - Parisuhderiidat, perheväkivalta, tapaturmariski... Kuinka monta väkivallan uhria tai kännissä pyörällä kaatunutta minäkin olen hoitanut urani aikana. Satoja heitä on.

En syytä, en saarnaa, en leiki viatonta. Otan itse silloin tällöin kaksi-kolme lasia viiniä, muutaman oluen. Olen kai siinä onnekkaassa ryhmässä jolla ei "napsahda" sen yhden drinkin jälkeen eli iske ryyppy päälle. En välttämättä suosittele absolutismia. En, jos kykenet kohtuukäyttöön. En, jos harrastat liikuntaa ja monipuolista ruokavaliota. En, jos koet olevasi itse herra ja alkoholin olevan renki. Mutta jos olet herkkä syttymään -tavalla tai toisella- niin suosittelen absolutismia.

Hoitajana ollessa tein aika usein päihdepotilaiden suhteen mini-interventiota, eli puutuin lyhyesti ja nopeasti herkällä hetkellä potilaan päihteiden käyttöön. Tuon mini-intervention tehoprosentti (kuten muidenkin päihdehoitojen ja valistuksen) on varmasti aika pieni, mutta jos se yksikin ihminen edes hetkeksi heräsi miettimään omaa alkoholin käyttöään ja sai ehkä uutta suuntaa elämäänsä, niin kyllä kannatti ottaa puheeksi.

Tiedän, miten perhanan hankalaa elämä voi olla. Köyhyys, sairaus, murheet... ongelmilla on tapana kasaantua. Mutta hyvin harvaan ongelmaan alkoholi on ratkaisu. Tiedän, se on monesti seuraus ongelmista mutta siitä tulee pahan lumipalloefektin lailla syy ongelmiin. 

Jos olet ongelmissa, tarvitset apua ja tukea. Sitä varten ovat ystävät ja omaiset, me hoitajat, lääkärit ja muu tukihenkilöstö. Myös poliisi. Mutta viinan sijasta, etsi mielummin ratkaisua ristikoista, cross fitistä, metsässä kävelystä, joogasta, musiikista, taiteesta tai hiihtämisestä. Hiihdä huolesi pois, älä yritä huuhtoa huoliasi kännillä. 

Olipa tajunnanvirtaa. Mutta se tuli tunteella. Hyvää sunnuntaita, rakkaat kanssaeläjät!