Hoitosedän muistelmat. Kuva: Pixabay

#356: Elämää hoitotyön jälkeen

Arteriakanyyli. Verioksennus. Traumahälytys. Elvytys. Heikentynyt yleistila. Hengenahdistus. Aivoverenkiertohäiriö. Huimaus. Keuhkokuume. Puukotettu. Masentunut. Rintasyöpäpotilas. 

Kaikki nämä asiat -monen muun asian lisäksi- kuuluivat mun normaaliin työarkeen vielä kolme vuotta sitten. 

Nyt on kulunut tasan kolme vuotta, kun lähdin viimeisestä päivystyksen yövuorosta ja vaihdoin alaa. 

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

Tietyllä tavalla on ikävä, tiettyjä asioita. On ikävä hoitotyön asiantuntijuutta, auktoriteettina ja luotettavana ammattihenkilönä olemista. On ikävä vaihtelevia tilanteita sekä ihmisten auttamisesta tulevaa hyvää tunnetta. On ikävä menestyksekästä elvytystä, onnistuneita omais- / potilaskohtaamisia. On ikävä hauskoja hetkiä työyhteisössä, huumoria, vitsejä, naurua. On ikävä hyvää yhteistyötä ensihoidon, pelastuslaitoksen ja poliisin kanssa. Jopa Virven hälytysääntä on joskus ollut ihan tosi vähän ikävä... (Tiedän, kauhea tunnustus! Moni ensihoidossa työskentelevä pitää mua viimeistään nyt täysin järkensä menettäneenä! :) )

Mulla ei ole ikävä epäsäännöllistä vuorotyötä, ei ole ikävä yövuorojen välillä olevaa kiukkuista fiilistä. Ei ole ikävä sitä, että täysin epäsäännöllinen vuorotyö vaikutti sosiaalisiin ja perhesuhteisiin epäsuotuisasti. Ei ole ikävä sitä, että ei pystynyt suunnittelemaan harrastuksia ja menojansa töiden epäsäännöllisyyden vuoksi.

Uudessa työssä, eräässä koulutustilaisuudessa ollessani eräs hollantilainen kollega kysyi multa kun kerroin taustani: "But hey, don't you miss all that rush?". Sanoin, että tavallaan on ikävä sitä tunnetta mutta aika aikaansa kutakin. Nyt osaan nauttia säännöllisyydestä, suunnitelmallisuudesta ja rauhallisemmasta työtahdista.

Olen kiitollinen siitä, että sain urakehityksen suhteen hyvin paljon, mitä vaan voi sairaanhoitajana saada. Mutta tietyllä tavalla koen, että urakehitys hoitoalalla on siellä sairaalan sisällä hyvin rajoittunutta.

Siksi lähdin, vaihdoin alaa. Kaikista näistä yllämainituista syistä johtuen. Ja siitä johtuen kun tuli tunne, että nyt on oikea aika. Tämä on vaan mun tarina. Alanvaihdon ja urakehityksen ei tarvitse missään nimessä olla myös sun juttu. Tee sitä mikä tuntuu hyvältä ja oikealta! (Tosin, myös hoitajan pitää jatkuvasti kehittyä ja oppia, tietysti!)

Olin nähnyt 20+ vuoteen paljon. Paljon iloa ja surua, paljon elämää ja kuolemaa. Koen, että se riitti yhdelle miehelle. 

Nyt on aika työskennellä "kulissien takana", paremman ja toimivamman terveydenhuollon hyväksi. Koen, että siellä kulissien takana on minulla hyvin paljon annettavaa.

At your service,

HybridiHoitaja JJ

Mainos
Mainos