Sateen ropinaan on aivan ihana nukahtaa yövuoron jälkeen, maanantaiaamuna. Kuva: Pixabay

#368: Unesta ja nukkumisesta

Vuorotyötä tehdessäni mulla muodostui viha-rakkaussuhde nukkumiseen. Mulla oli aina vaikeuksia saada unta ja nukkua yhtenäisiä yöunia kun työskentelin vuorotyössä.

Kaikista vaikein oli ilta-aamu -yhdistelmä ja varsinkin tietysti se iltavuoron jälkeinen unensaanti. Ennen kahtatoista oli turha yrittääkään unta, ei vaan nukuttanut. Ja herätys kun oli viimeistään kuudelta, niin niinä öinä jäi uni kovin vähiin. Sairaalan aamuvuoro alkaa yleensä seitsemältä, joten usein mentiin melko väsyneenä töihin ja melko väsyneenä töitä tehtiin. Ei tullut sitä normaalia 7-8 tuntia unta, se olisi vaatinut sen, että miltei heti kotiin iltavuorosta tultua olisi pitänyt mennä nukkumaan. Tai siis sänkyyn, nukkumista varten. Se ei takaa sitä, että uni tulee.

Mulla on nyt tällä hetkellä kesken äänikirja "Miksi nukumme?" (Kirjoittanut Matthew Walker). Walker on Berkeleyn yliopiston neurotieteen ja psykologian professori ja hän on tutkinut unta pitkään. Walker esittää kirjassaan useita tieteellisesti todistettuja faktoja unen parantavasta ja elvyttävästä vaikutuksesta ja unenpuutteen aiheuttamasta turmiosta. Uni on aivan liian aliarvostettu terveystekijä ja uskoisin, että me ammattilaisetkaan emme ota hyvää unenlaatua tarpeeksi huomioon potilaittemme hoidossa. Emme ehkä tarpeeksi usein kysy "Miten muuten nukut? Nukutko tarpeeksi pitkiä ja laadukkaita yöunia?".

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

Kirjassa on paljon mielenkiintoista faktaa nukkumisesta enkä pysty tässä niitä referoimaan tarpeeksi. Mutta kirjasta on jäänyt mieleen esimerkiksi se fakta, mitä aiheuttaa kun nukkuu 6 tunnin yöunia koko työviikon. Siitä aiheutuva lievä univaje on jotain, mikä ei korjaudu vapailla tai viikonloppuna pidempään nukkuessa. Ei, se tarvitsee kolme yhtäjaksoisen pitkän (tai mielumminkin riittävän) yöunen jakson.

Itselläni parannus unen laatuun tuli selkeästi siinä kun vaihtoi vuorotyöstä päivätyöhön. Säännöllisyys teki terää, nukahtaminen on helpompaa ja uni tulee säännöllisesti ja on laadukkaampaa. Mutta minkäs teet, kun vuorotyöläisiäkin tarvitaan. Tiedän sen.

Suosittelen siis tuota Walkerin kirjaa ja suosittelen nukkumaan hyvin ja hartaasti, aina kun siihen on mahdollisuus.

Mainos
Mainos