Leikkurin ammattilaiset työssään. Kuva: David Mark / Pixabay

#418: Hetkiä leikkaussalissa

Tästä on nyt 11 vuotta aikaa, kun lopetin noin puolentoista vuoden työurakkani leikkaussalissa. Leikkurissa vietin vuodet 2008 ja 2009 eli huomattavasti vähemmän aikaa kun esimerkiksi päivystyksessä. Kuitenkin sen verran aikaa toimin anestesiahoitajana, että tiedän mitä työ on.

Pidin anehoitajan työstä todella paljon. Pidin siitä selkeästä prosessimaisuudesta, joka työssä on. Potilaan valmistelu, saliin saapuminen ja toimenpiteen aikainen työskentely on usein hyvin suunniteltua ja etenee monesti saman kaavan mukaan. Tämä koskee tietysti enimmäkseen suunniteltuja toimenpiteitä, päivystysleikkaukset ovat sitten asia erikseen...

Rauhallisempien, aikataulutettujen toimenpiteiden aikana ehtii keskittymään potilaaseen ja hänen vointiinsa kunnolla. Ehtiipä joskus jopa miettimään saliin seuraavaksi tulevan potilaan toimenpidettä ja tarvittavia lääkkeitä sekä tarvikkeita ja välineitä. Spinaalissa tehtävän toimenpiteen aikana ehtii useimmiten puhumaan potilaan kanssa eli oikeasti olemaan läsnä. Siinä hetkessä minulla on vain tämä yksi potilas, jota varten olen tämän tunnin tai pari tässä ammattitaitoineni läsnä.

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

Tätä asiaa mulla oli monesti päivystyksessä ikävä. Että ehtisi kiireettä olemaan, antamaan aikaa ihmiselle. 

Päivystystoimenpiteet tosiaan, ne ovat sitten asia erikseen. Kun tullaan päivystyksestä tai päivystyksen läpi juosten potilaan kanssa saliin joskus hyvinkin rytinällä, toimenpiteellä on aivan eri lähtökohdat. Prosessi on erilainen, ennakoimaton ja välillä pelottavakin. Pysynkö ajan tasalla sen suhteen, mitä tapahtuu, miten potilas voi? Vuotava potilas, vuotoa ei löydetä. Verisiä rättejä ripustetaan jo toista telinettä käyttäen. Vuotoa on jo 15 litraa ja verta sekä nesteitä ollaan saatu sisään vasta 13 litraa. Tappiolla ollaan! Vuotoa ei löydy ja potilaan tila heikkenee koko ajan.

Edellä mainittu on tapahtunut allekirjoittaneelle tosielämässä. Olin yhtenä anestesiahoitajana kyseisessä toimenpiteessä, jossa meitä anepuolella oli muistaakseni 3-4 hoitajaa minun lisäkseni huolehtimassa veristä ja lääkkeistä. Potilaan vatsan puolella parastaan teki 3 kirurgia sekä 3 instrumenttihoitajaa.

Potilas ei selvinnyt leikkauksesta.

Rankkoja juttuja tapahtui leikkurissa. Mutta myös hauskoja muistoja sieltä on. Muistan erään ortopedin, jonka kanssa teimme monta selkäleikkausta. Kyseisellä ortopedillä oli mukava vakituinen tapa. Kesken leikkauksen hän kysyi aina: "JJ, no näyttääkö potilas jo hymyilenvän?" Vastasin aina, että kyllä, potilas on paljon tyytyväisemmän näköinen. Tällä viitattiin siis tietysti siihen, että kun hermojuuret vapautuvat puristuksesta, kivut ja oireisto jäävät leikkaupöydälle.

Leikkurista on jäänyt minulle monia muistoja. Anehoitajakollegat ja varsinkin i-hoitajat (instrumenttihoitajat), arvostan työtänne ja toivon teille sujuvia toimenpiteitä ja hyvävointisia potilaita!

Mainos
Mainos