Auttavat kädet. Kuva: Pixabay

#425: Työnä muiden auttaminen

Mistä meidän hoitajien työ syntyy?

Se syntyy siitä, kun toisella kanssaihmisellä on kurjaa. Se syntyy siitä, kun toisen kanssaihmisen elämä järkkyy ja sairaus valtaa aikaa ja tilaa hyviltä asioilta. Meidän työnä on toisten ihmisen kivun, kärsimyksen ja surun vähentäminen ja toimintakyvyn ylläpitäminen tai parantaminen. Kovin vähissä olisivat hoitajan työt, jos sairauksia tai onnettomuuksia ei olisi. Karua mutta totta: hoitajan työ syntyy ihmisten kärsimyksen ja avun tarpeen pohjalta.

Emme toki ole ammattikuntana yksin tämän asian äärrellä. Poliisin työ syntyy esimerkiksi rikollisuudesta, lain noudattamattomuudesta. Sotilaan työ syntyy rauhan puutteesta, sodasta. 

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

Toisen ihmisen sairauden ja kurjuuden hoitaminen elämäntyönä on raskasta. Vaikka ihmisen auttaminen päivästä toiseen on ihmisyyttä hienoimmillaan, ei kunnia auta aina oman työn merkityksellisyyden löytämisessä. Ei varsinkaan niinä raskaina päivinä, kun työstä ei saa kiitosta, on kiire, ruokataukokin jäi pitämättä. Silloin, väsyneimpinä hetkinä, on vaikea löytää merkityksellisyyttä omalle työlle edes yllä mainituista asioista. Silloin karuimmillaan työn merkitys saattaa olla se, että saa päivän potilaat hoidettua eteenpäin ja pääsee suht ajoissa töistä pois.

Ei se ole väärin. Me hoidamme työksemme, meidän työmme on muiden kärsimyksen helpottaminen, ihmisen auttaminen. Siinä saakin väsyä!

Meiltä odotetaan paljon, odotetaan työvuoron tekemistä epäinhimillisiin aikoihin koska sairaus ei katso aikaa eikä paikkaa. Meiltä odotetaan, että olemme skarppeina lääkkeiden jaon ja lääkkeiden antamisen aikana. Onhan siinä pelissä sentään toisen ihmisen terveys, potilasturvallisuus. Ne ovat kovia odotuksia. Niitä me lunastamme päivä toisensa, vuosi toisensa jälkeen. 

Kyllä, sinä todellakin teet työtä jolla on tarkoitus. Vaikka siltä ei ehkä aamuyöllä kolmen aikaan neljännen yövuoron aikana tunnukaan, tosiasia on, että maailma ei pärjäisi ilman meitä. Kyllä siitä hyvästä kehtaa jo vähän olla ylpeäkin!

Mainos
Mainos