Tiede ja teknologia ovat mahdollisuus, eivät uhka. Kuva: Gerd Altmann / Pixabay

#435: Oikean tiedon edustaja

En ole varmasti ainoa, joka on huomannut varsinkin sosiaalisessa mediassa vilkkaana käyvän keskustelun koronaviruksen hoidosta, rajoituksista ja rokotteesta.

HybridiHoitaja on seurannut tätä keskustelua myös ja huomannut intohimon, jota mielipiteiden vaihdossa on puolin sekä toisin. Valitettavasti aina ei voida puhua hyvästä ja toisia kunnoittavasta keskustelukulttuurista, vaan ajoittain keskustelu leimahtaa liian kuumiin liekkeihin. Sanomattakin on selvää, että pitäisi muistaa asiallinen keskustelutapa, eikä sortua esimerkiksi henkilökohtaisuuksiin.

Liikkeellä on myös paljon väärää tietoa, valheellista informaatiota. Esimerkiksi koronarokotteesta halutaan maalata joissain keskusteluissa kuva "äkkiä kyhätystä rokotteesta", vaikka totuus on aivan toinen. Myös viranomaiset ja THL, sekä heidän viestintä halutaan toisinaan asettaa epäilyksenalaiseksi. Keskusteluissa nähdään esimerkiksi kommentteja "miksi pitäisi uskoa kaikkea, mitä meille kerrotaan THL:n taholta", tai "etsi oma totuutesi".

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

Taudit, ihmisten hoito ja lääketiede eivät toimi niin, että jokainen meistä voisi tehdä omaa tutkimustaan ja löytää nettiä selailemalla sen oikean totuuden, joka kumoaa tieteen ja tutkimuksen vuosikymmeniä - jopa vuosisatoja - tehdyn työn tulokset.

Me hoitajina olemme oikean ja todistetun tiedon vartijoina ja edustajina. Potilaamme ja asiakkaamme sekä omaiset voivat luottaa siihen, että vaivat ja sairaudet hoidetaan hyviksi todistettujen prosessien avulla luottaen tieteeseen ja tutkimukseen.

Yksi hyvä esimerkki tästä luotettavan tiedon käytöstä ovat Käypä hoito -suositukset, jotka ovat useiden alan asiantuntijoiden kokoama hoitosuositusten kirjo. Tämä tuo luotettavuutta ja yhteneväisyyttä hoitokäytäntöihin, ihmisen hoito (hoitotiede ja lääketiede) kun ei ole fiilispohjalta ja henkilökohtaisten mielipiteiden pohjalta suoritettua toimintaa.

Suomi on edelleen maailman kolmanneksi vähiten korruptoitunut maa, ja meillä on hyvin korkeatasoinen ja luotettava julkinen terveydenhuoltojärjestelmä. Myös viranomaiset, THL, valtiovalta ovat Suomessa äärimmäisen luotettavia. Mediastakin saa korkealaatuista ja luotettavaa tietoa, kunhan muistaa valita lähteet oikein. 

Luottamus suomalaiseen hoitajaan ja lääkäriin on kansalaisilla luja. Se luottamus on ansaittu pitkäjänteisellä ja määrätietoisella työllä, ja me kaikki hoitajat ja lääkärit olemme tämän järjestelmän käyntikortteja.

Mainos
Mainos