"Walking in my shoes", niin kuin Depeche Mode -yhtye laulaa. Kuva: Pixabay

#441: Asetu toisen kenkiin

"Try walking in my shoes". Yritä kävellä kengissäni.

Hoitaja kohtaa työssään päivittäin ihmisiä, joilla menee huonosti. Joskus hoidettavalla menee paremmin kuin hoitajalla itsellään, mutta useimmiten osat ovat varmasti toisinpäin. Koska hoitaja hoitaa työkseen, ei jokaista potilastapausta ja ihmiskohtaloa voi tietystikään ajatella omalle kohdalleen. Ei, koska se kävisi jaksamiselle kohtalokkaaksi.

Olen aikaisemmissakin blogikirjoituksissani jaksanut ihmetellä sitä, miten hoitotyössä kaksi maailmaa kohtaa, mutta usein tietysti melko yksipuolisesti. Hoitaja tietää hoidettavansa vaivasta, mutta toisin päin tieto ei niin välity. Ja jälleen: näin se pitää ollakin. Olisi aika epärealistinen hoitotapahtuma se, kun ensin hoitaja kertoisi omista murheistaan hoidettavalle ja sitten toisin päin. Ajatusleikkinä tilanne on jopa tragikoominen. On ymmärrettävää, että tietämys toisen murheista on hoitaja-potilassuhteessa yksipuolista.

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

Varmasti jokainen meistä hoitajista ainakin silloin tällöin miettii, miten itse käyttäytyisi tai ajattelisi potilaan asemassa. Millaista olisi olla hänen kengissään ja tuntea surua, kipua tai tuskaa? Millaista olisi olla parantumattomasti sairas tai miltä tuntuisi, jos lapsi olisi juuri loukkaantunut vakavasti? 

Arkikielellä sanottuna, olisin paskana. 

Hoitajan työssä asetuin ajatuksissani usein potilaan asemaan, mutta en silti luopunut ammatillisuudesta. Ajattelin, mitä toivoisin muilta, mitä voisi sanoa vai voiko sanoa mitään? 

Ihminen tarvitsee kykyä asettua toisen asemaan niin kuin ihminen tarvitsee vettä ja happea. Ilman niitä ei tule toimeen, mutta liikaa saatuna nekin ovat vaarallisia. Hoitaja annostelee toisen asemaan asettumisen kykyään päivittäiseen käyttöön, työvälineekseen lääkemitallisen, terapeuttisen annoksen. 

Siitä on inhimillinen toisen ihmisen kohtaaminen tehty.

Mainos
Mainos