Kuva: Aaron Burden | StockSnap.io

Apuva, lunta sataa!

Suomessa saa joka vuosi lukea talven yllättäneen etenkin autoilijat. Voitte kuvitella miten se yllättää yhdysvaltalaiset täällä Keskilännessä. Siinä missä Helsinki on arktisilla leveyspiireillä Alaskan kanssa, uusi asuinkaupunkini sijoittuu Rooman tasolle. Keskilännessä saadaan kuitenkin nauttia lumisesta talvesta joka vuosi.

Suomessa iltapäivälehdet loivat hysteriaa valkoisella kurittajalla. Täällä hössötys oli eksponentiaalisesti voimakkaampaa.

Sääennuste lupasi lumimyrskyä ja hysterian ainekset olivat koossa. Viikkoon ei puhuttukaan mistään muusta kuin lumiahdistuksesta. Alueelle vasta muuttaneena ja nojautuen omiin pohjoisempiin kokemuksiini Suomessa, mietin, että täytyykö sitä oikeasti varautua lumisaartokatastrofiin, kun ihmiset niin mesoavat asiasta.

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

Mitä vielä.

Minä: "Siellä ei olekaan vielä paljoa lunta."
Ensihoitaja: "Katsopa uudestaan!"

Lumoutuneena katselin osaston ikkunoista tuulessa tanssivia lumihiutaleita ja siteerasin Valtaistuinpelistä tuttua fraasia. Winter is coming – brace yourselves, ohiolaiset. Jopa yhdeksännestä kerroksesta näki, että tie oli vasta juuri ja juuri peittynyt lumella.

Tässä vaiheessa kollegat alkoivat suunnitella yöpymistä sairaalalla. Koko työvuoron ajan he päivittivät sääsovellusta tiheään tahtiin, odottaen, että "kakkostason lumihätätila" nousisi ehkä kolmannelle tasolle. Tällöin pidättämisen uhalla ihmisiä kielletään ajamasta autolla. Anteeksi, mitä?

Näistä vaikeista olosuhteista huolimatta esimerkiksi sairaanhoitajana saisin kulkea tavalliseenkin työvuoroon. Voisin kuitenkin kieltäytyä ajamasta lumessa ja tuiskeessa tai pyytää työnantajan kuljetusta. Jotkut toiset ammattilaiset sekä oppilaat ja opiskelijat voisivat viettää snow dayn, mikä on ihan neverheard Suomessa.

Kun illalla astuin ulos sairaalasta, myönnetään, että lunta oli satanut reippaasti. En kuitenkaan nähnyt mitään estettä sille, etteikö kotiin voisi ajaa turvallisesti jopa illan pimeydessä ja tuulen pyörittäessä puuterilunta kaistojen yli.

Sairaalan ympäristössä pienempiä teitä ei oltu aurattu kunnolla ja lumi hipoi auton pohjaa. Moottoritielläkin oli aurattu vain vähän sinnepäin. Monikaistaisella tiellä ihmiset ajoivat missä sattuu ja missä tuntui parhaimmalta. Onneksi liikennettä ei ollut paljoakaan, joten ei tarvinnut murehtia liikaa muiden ihmisten ajotaidoista.

Siinä missä muut vaikuttivat epäilevän omia ajotaitojaan ja vapisivat ratissa kuin haavan lehdet, viiletin suomalaisen itsevarmasti ja vakaasti menemään vasemmalla kaistalla. Siinä jäivät amerikkalaisittain tyypilliset pick upit ja maasturit kauas horisonttiin, pieneneviksi valopisteiksi taustapeiliin.

Lumikatastrofin määritelmä ohiolaisittain mitattuna.

Tämän niin sanotun "lumimyrskyn" jälkeen oli edessä paniikki "brutaalista kylmyydestä", "pakkasesta, jota ei ole koettu sukupolveen". Ihmisiä piti muistuttaa pitämään asunnon lämpötila yli 18 asteessa, avaamaan allaskaapin ovet putkien jäätymisen estämiseksi ja pysymään sisällä, jos vain mahdollista. Koulutkin suljettiin tällä kertaa.

Se pakkanen?

Mittari näytti -22 astetta.

Varoituksista huolimatta ihmiset eivät osanneet pukeutua sään mukaisesti ja valittivat kuinka on kylmä. Olisi mullakin ollut kylmä, jos pukeutuisin niin kovassa pakkasessa tuulitakkiin ja lenkkareihin. Sen sijaan huono-osaisimmilla ei ollut varaa tai mahdollisuuksia suojautua ja valitettavasti moni menetti henkensä pakkasen vuoksi.

Ensimmäisen kunnon pakkasyön jälkeen työvuoroa aloittaessani sain huomata, että potilashuoneen ikkuna oli jäätynyt toden teolla. Myöhemmin itäsiipi haluttiin sulkea ja potilaita siirrettiin länsisiipeen ja toisille osastoille. Väläyteltiin mahdollisuutta siitä, että länsisiipikin suljettaisiin ja sen myötä seuraavana päivänä ei tarvitsisi välttämättä tulla töihin ollenkaan.

Mietin miten sairaala voi sulkea 40-paikkaisen valvontaosaston, vieläpä tällaisessa tilanteessa.

Tiettyyn pisteeseen asti tämä kulttuurinen ero oli huvittavaa, mutta jossain vaiheessa alkoi tuntua, että nyt menee aivan överiksi. Suomalaisena on niin helppo olettaa, että yhteiskunta jatkaa tehokasta toimintaansa säässä kuin säässä. Samalla kaikki epätehokkuus saa turhautumaan voimakkaasti.

Viimeaikaiset luonnonilmiöt eivät kuitenkaan hetkauttaneet suuntaan tai toiseen, mitä nyt naureskelin suomalaisen ystäväni kanssa vatsani kipeäksi.

Sairaan(hyvä)hoitaja facebookissa

Mainos
Mainos