Kuva: Tom Swinnen | StockSnap.io

Kertakäyttöinen mentaliteetti

Pillikielto on koetellut eurooppalaisia ja Yhdysvalloissa ainakin kalifornialaisia. Kielto nähdään elämää vaikeuttavana ja sitä pidetään absurdina keinona yrittää vaikuttaa ilmastonmuutokseen.

YLEn kirjeenvaihtaja Jenny Matikainenkin pohti juuri blogissaan ”Miks mun pitää kun ei ne kiinalaisetkaan”, toistaen meidän niin sanottujen länsimaalaisten heikkoa, joskin yleistä argumenttia.

Pillikielto on vain jäävuoren huippu pyrkimyksissämme säilyttää maapallo elinkelpoisena paikkana. Greta Thunbergillä ja ikätovereilla, ja meillä vähän vanhemmillakin, on kaikki syyt olla vihaisia ja vaatia lisätoimia tulevaisuutensa puolesta.

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

Suomalaisten sairaaloiden – tai oikeastaan sairaaloissa työskentelevien ammattilaisten – tehokkuuden ja edistyksellisyyden huomaa myös kestävä(mmä)n kehityksen saralla.

Suomessa totuin siihen, että tietyt välineet huolletaan desinfioimalla ja sterilisoimalla ja niitä voidaan käyttää yhä uudelleen ja uudelleen. Välineet ovat myös sellaista materiaalia ja laatua, että ne kestävät vuosikymmenestä toiseen.

Toisin on täällä Yhdysvalloissa, kertakäyttökulttuurin luvatussa maassa, jossa kertakäyttöisyys ja sen myötä ainakin osittainen välineiden huonolaatuisuus ulottuu myös sairaalamaailmaan.

Alkuun en edes havainnut tätä ongelmaa, koska sairaanhoitajan työni on täällä siistiä sisätyötä. Lopulta aloin ihmetellä miksi haavahoidossa käyttämäni steriilit sakset heitetään käytön jälkeen tavalliseen roskikseen.

Hetkinen.

Osastolla ei ole dekoa.

Ei ole välinehuoltajia pörräämässä.

Saksien lisäksi kaikki mahdollinen on kertakäyttötavaraa. Pahamaineisen muoviset kaarimaljat, pesuvadit, alusastiat ja virtsapullot heitetään vain roskiin kaiken muun sekaan. Rahaa poltetaan tällä tavalla siinä samassa, kun sairaalan resurssit ovat tiukilla.

Kertakäyttökulttuurin ohella suomalaisena ja suomalaisen sairaanhoitajakoulutuksen suorittaneena jaksan ihmetellä myös särmäjätekäyttäytymistä. Särmäjäteastiaan laitetaan lasiset viaalit (täällä ei ole rikottavia ampulleja) ja lasiset antibioottipullot muovisine nestepakkauksineen (laimennus tapahtuu hieman eri tavalla).

Samaan särmäjätteeseen tungetaan myös pienempi biologinen jäte. Biologisesta jätteestä olen nähnyt vain pleuradreenin hävitettävän asianmukaisella tavalla.

Vihreät arvot olivat perheessäni selviö jo 90-luvulla ja olen ne itsekin kasvatukseni myötä sisäistänyt. Täällä olen ristiriitaisessa tilanteessa, koska haluaisin edistää sitä, että toimitaan oikein, mutta järjestelmä ei ole erityisen valmis muutoksia varten. Vaikka jostainhan on jonkun aloitettava.

Onneksi edes privaattielämässä voi vaivautua ja viedä kierrätyspisteelle etenkin metalli- ja muovijätteensä, jota täällä kertyy väistämättä liikaa. Samalla kierrätyspiste tuo mieleen 90-luvun muistot ja saa haikailemaan sen perään, että myös Yhdysvallat hyppäisi mukaan kehityksen junaan, edes tälle vuosituhannelle.

Sairaan(hyvä)hoitaja facebookissa

Mainos
Mainos