Kuva: Paloma Aviles | StockSnap.io

Perhekeskeisyys

Suomalaisen hoitotyön maailmassa törmäsin usein siihen, ettei iäkkäillä potilailla tai asukkailla ole oikein ketään. Jos väleissä olevia omaisia oli, he eivät välttämättä vierailleet kovin usein syystä tai toisesta. Yhdysvalloissa omaisilta ei voi välttyä.

Siinä missä suomalainen kulttuuri on itsessään kovin yksilökeskeinen, tämä heijastuu myös tapaan, jolla sosiaali- ja terveydenhuolto järjestetään käytännössä.

Varsinkin sairaalassa vierailuajat ovat hyvin rajoitettuja. Omaisille ei anneta eikä heillä ole mahdollisuutta jäädä potilaan vierelle. Olen käsittänyt, että niin ammattilaisten kuin omaisten näkökulmasta etenkään yöpymistä ei edes nähdä erityisen tarpeellisena.

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

Vaikka ymmärsin ennen tänne muuttamista, että yhdysvaltalainen kulttuuri on suomalaista vanhoillisempi, sen perhekeskeisyys sairaalamaailmassa on yllättänyt.

Sen lisäksi, että perhe tuntuu olevan tietyllä tapaa tärkeämpi, osasto antaa mahdollisuuden omaisten läsnäoloon. Osastolla ei ole vierailuaikoja. Osastolla ei ole edes ovia, saati lukittavia sellaisia. Jokainen potilas on yhden hengen huoneessa ja jokaisessa huoneessa on vuodesohva ja kallistettava nojatuoli.

Aamuraportilla huoneesta löytyykin potilaan lisäksi usein puoliso, lapsi tai lapsenlapsi, joka on viettänyt yön potilaan vierellä. Itse perhekeskeisyyden ohella olen ollut yllättynyt siitä, että Suomea merkittävästi sosiaaliturvattomammassa maassa näillä perheenjäsenillä on aikaa ja mahdollisuuksia jäädä potilaan vierelle, toisinaan jopa viikoiksi.

Erään potilaan puoliso kertoi olleensa sairaalassa kaksi viikkoa potilaan vierellä. Koko tuon ajan hän oli ollut pois työstään. Mietin, että Suomessa vastaava ei menisi läpi työnantajan kanssa. Mietin myös miten työntekoa ihannoivassa maassa ihmisen ego kestää olla pois työstä. Poissaolot ovat kuitenkin ylimääräinen taloudellinen taakka sairaalamaksujen päälle.

Niin tärkeä on perhe.

Suomalaisena sairaanhoitajana on ollut totuttelemista siihen, että potilaan luvalla aamuraportti puhutaan omaisten tai kavereidenkin kuullen. Siihen, että arvioinnin tai hoitotoimenpiteiden yhteydessä potilas haluaa omaisen tai kaverin olevan huoneessa. Ylipäätään siihen, että omaisia vilisee osaston käytävillä keskellä yötäkin.

Kun kävin itse nurse practitionerin vastaanotolla, lomakkeita täyttäessäni murehdin sitä, kun ei ole ketään läheistä, jolle voisin luvata antaa terveystietoja. Perhekeskeisten kokemusten jälkeen tuntui erikoiselta olla se maahanmuuttaja, jolla ei ole ketään, se suomalainen, joka on aina tottunut pärjäämään omillaan.

Sihteeri tiivisti: "Emme siis anna tietoja kenellekään. Otamme yhteyttä vain hätätilanteessa."

Minä: "Ei ole ketään, olen yksin."

Sihteeri katsoi hieman säälien ja lohdutti viitaten ns. sairaanhoitopiiriin: "Me olemme perheesi."

Yllättäen Yhdysvalloissa ei olekaan yhtä voimakasta yksin pärjäämisen kulttuuria kuin Suomessa. Täällä perhekeskeisyys tuntuu istuvan hyvin sairaalamaailmaan ja on varmasti miellyttävämpää potilaidenkin mielestä. Itse yritän parhaani mukaan totutella siihen, että potilaan lisäksi huoneessa on useimmiten myös omainen läsnä.

Sairaan(hyvä)hoitaja facebookissa

Mainos
Mainos