Rahan takii – Ylitöitä ja porkkanaa

Vaikka asun ulkomailla, olen yrittänyt parhaani mukaan seurata uutisointia suomalaisten sairaanhoitajien ryöpytyksestä. Ajatus paluumuutosta Suomeen tuntuu jokseenkin kauhistuttavalta, jos ajattelee asiaa yksinomaan ammatin näkökulmasta. Miksi palaisin vapaaehtoisesti sietämään moista stressiä?

Vaikka sopassa on aineksia monesta ongelmasta, kuten henkilöstöresurssien riittämättömyys suhteessa potilasturvallisuuden, laadukkaan hoidon ja työhyvinvoinnin takaamiseen, yksi polttavimmista ongelmista on myös sairaanhoitajien arvotuksen puute. Sairaanhoitajan työstä saatu rahallinen korvaus on liian vähäinen suhteessa ammatin vaatimuksiin. Reilun vuoden Yhdysvalloissa asuneena näkökulmani on muuttunut entisestään ja haluaisin vaatia parempaa suomalaisillekin sairaanhoitajille.

Aiemmin kirjoitin kannattiko Yhdysvaltoihin muuttaa palkan perässä. Vertailin tulojani ja menojani Suomen ja Yhdysvaltain välillä, ja vaikutti siltä, että korkeampi tuntipalkka ei ollutkaan ihan sitä, miltä näyttää. Nyt juuri veroilmoituksen tehneenä voin analysoida asiaa tarkemmin henkilökohtaisen kokemuksen perusteella. Tässä kirjoitankin palkka-asioista Yhdysvalloissa.

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

Suomessa pääkaupunkiseudulla työskennellessäni nettopalkkani oli keskimäärin 2420 euroa. Lienee huomionarvoista, että kolmen viikon listalla tein säännöllisesti viisi tai kuusi yövuoroa kolmivuorotyössä, jota en suostuisi enää tekemään. Alkuun tienasin Yhdysvalloissa kolmisensataa enemmän, sillä työskentelin vain vaaditut 36 tuntia viikossa eli kolme 12 tunnin vuoroa. Tämä palkkaero ei tuntunut riittävän, sillä kulut kasvoivat, vaikka kulutustottumukseni pysyivät samankaltaisina.

Chicagossa Pilviportin eli Pavun edessä. Lisätienestit antavat mahdollisuuden seikkailuun Yhdysvaltain eri osavaltioissa.

Sittemmin olen tehnyt paljon ylitöitä – ja niitä täällä riittää jokaiselle halukkaalle sairaanhoitajapulan vuoksi. Viimeisen puolivuotisen ajan työskentelin hyvin säännöllisesti 48 tuntia viikossa, joten sain 40 tunnin ylittävästä työajasta ylityöpalkkaa ja samalla nämä vuorot olivat usein porkkanavuoroja. Porkkanaa maksetaan useimmiten noin 14 euroa tai 32 euroa tunnilta tavallisen tuntipalkan päälle. Täten tuntipalkkani on noussut jopa 60 euroon, hetkittäin jopa 80 euroon.

Suomessahan ei tunnu olevan kovin suotavaa tehdä ylitöitä ja usein maksetaan vain ylityöpalkkaa, ei kannustimia. Kokopäiväisen suomalaisen sairaanhoitajan ei ole siis yhtä helppo saada lisätienestiä yhtä suurella voittomarginaalilla kuin minkä olen täällä kokenut mahdolliseksi.

Lopulta ylitöiden ja porkkanoiden vuoksi tienasin vuoden aikana ennen veroja 8350 euroa enemmän kuin Suomessa. Keskimääräinen bruttopalkkani kuukaudessa oli noin 4320 euroa eli 365 euroa enemmän. Verojen ja terveysvakuutuslyhennyksenkin jälkeen käteen jäi sittenkin 500 euroa enemmän. Jos lasken keskiarvon siltä ajalta, kun tein ylitöitä ja porkkanavuoroja, kuukausituloni nousivat 5000 euroon. Marraskuussa tienasin yli 6000 euroa, josta jäi käteen 4500 euroa (progressiivisesti kiristyvän verotuksen vuoksi).

Saksalainen ei pääse oikeuksiinsa, kun leveistä ja monikaistaisista teistä huolimatta korkein nopeusrajoitus on 105 kilometriä tunnissa.

Parempien tulojen vuoksi olen voinut elää huolettomammin ja leveämmin, vaikka palkan eteen työskentelemäni tunnit ovatkin verottaneet vapaa-aikaa ja jaksamista. Työnteon kulttuuri ja henkilöstöresurssit ovat erilaiset positiivisessa mielessä ja töitä jaksaa tehdä enemmän. Vastapainoksi olen palkinnut itseäni sisustamalla kotiani, reissaamalla vaeltamaan, Chicagon huumaan ja jopa koti-Suomeen yllättääkseni perheeni, olen vaihtanut auton perusamerikkalaisesta vauhdikkaampaan saksalaiseen ja olen ylipäätään nauttinut elämästä.

Juuri nyt olen ihan tyytyväinen elämääni täällä. Yhdessä vuorossa, yövuorossa, työskentely kaikkine ylitöineen sopii tämänhetkiseen elämäntyyliini. Ammattiani, työtäni ja osaamistani arvostetaan ja täällä on mahdollisuuksia, joihin haluan vielä tarttua innolla. Jää nähtäväksi miltä tilanne näyttää, kun työsopimukseni tulee päätökseensä.

Sairaan(hyvä)hoitaja facebookissa

Mainos
Mainos