Kuva: Sergey Svechnikov | StockSnap.io

Sopeutuminen vieraaseen maahan

Kuukausi sitten jännitin kovasti, miten ensimmäinen työpäiväni sujuisi. Olin valmistautunut sitä hetkeä varten parin vuoden ajan, mutta yhtäkkiä tuntui, että polvet pettävät alta. Miten minut otettaisiin vastaan? Miten pärjäisin ammatillisesti ja kielellisesti? Millaista uusi työarkeni olisi?

Sain huomata, että yhdysvaltalaiset ovat kohteliaita ja ystävällisiä. Työpaikalla vallitsee ammatillinen, mutta rennon huumorintajuinen ja hyväntahtoinen ilmapiiri. Ja voi sitä kysymysten tulvaa, kun kollegat ovat uteliaita kuulemaan uuden tulokkaan tarinoita.

Perehdytyksen alkaessa en oikein tiennyt mitä minulta odotetaan. Olin hämmentynyt. Toisaalta työnantajakaan ei varmaan osannut määritellä mitä odottaa ensimmäiseltä ulkomaalaiselta sairaanhoitajalta.

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

Tiesin, ettei viiden vuoden työkokemuksella tarvitse olla niin kuin työharjoitteluissa aikanaan, vaikka ensiksi iskikin niin opiskelijamainen tunne. Koska olin tätä ennen työskennellyt neljä vuotta samalle työnantajalle, lähimuistissa ei ollut kokemuksia perehdytyksestäkään. Lisäksi vieraassa maassa on erilainen kulttuuri ja sen mukaiset odotukset sekä erilainen tapa toteuttaa hoitotyötä kaikkine lainpykälineen ja ohjeineen.

Jännitin tässäkin sinänsä turhaan.

Nimetty perehdyttäjäni on helpottanut ammatillista sopeutumistani enemmän kuin osasin kuvitella. Koti-ikävästäni kirjoittaessani mainitsin hänen ei-tuomitsevan käytöksen ja kärsivällisyyden. Sainkin kokea oloni turvalliseksi perehdyttäjäni kanssa, ja sen myötä luovuin itsekritiikistä ja liiallisista vaatimuksista.

Näiden epäonnistumista petaavien negatiivisten asioiden tilalle otin helpottuneena toisenlaisen asenteen: saan kysyä lukemattomia kysymyksiä ja perehtymiseni saa viedä aikaa, vaikka olen ollut sairaanhoitaja näinkin monta vuotta.

Keskustelin perehdyttäjäni kanssa siitä, mitä hän oli odottanut kuullessaan opettavansa ja ohjaavansa ulkomailla koulutettua sairaanhoitajaa. Hän ei ollut oikein osannut muodostaa erityisempää mielikuvaa ennen kuin tapasimme. Joka tapauksessa hän oli samaa mieltä siitä, että olemme yhdessä löytäneet sopivan perehdytysmallin ja että perehtymiseni etenee hyvässä tahdissa.

Turvallisuuden tunteen ja yhteisen sävelen vuoksi pystyin keskittymään siihen, mikä on tärkeintä. Siten olen menestynyt perehdytyksen aikana. Osastonhoitajakin on niin tyytyväinen siitä, että minut palkattiin. Mitä minä sitten turhaan stressaisin?

Kielen kanssa en ole törmännyt varsinaisiin ongelmiin.

Joskus epäröin käyttää jotain sanaa, koska en ole varma miten se lausutaan tai kieleni ei oikein taivu siihen. Joskus ärsyttää, kun tiedän, että sanoin jonkun sanan väärin. Joskus hävettää, etten osaa ilmaistani itseäni täysin englanniksi ja epäilen vetävätkö ihmiset sen perusteella johtopäätöksiä etenkin ammattitaidostani.

Lopulta nämä eivät ole varsinaisia käytännön ongelmia; niistä selviää, kun nielee ylpeytensä. Sisäisen äänen lisäksi kukaan muu ei kuitenkaan ole ollut arvostelemassa.

Hoitotyössä (ja lääketieteessä) on se hyvä puoli, että ammattikieli on suurimmalta osin universaalia. Etukäteen ajattelin, että ammattikieli voisi olla haasteellista käytännössä. Kokemukseni on ollut päinvastainen: ennemminkin joudun ajoittain etsimään korvaavia sanoja voidakseni selittää asian ymmärrettävästi potilaalle ja tämän läheisille.

Työarkeni on vihdoin alkanut löytää oman uomansa kaiken tämän muutosmylläkän keskellä. Alkuun vaati enemmän energiaa keskittyä, sisäistää ja soveltaa, kysyä kysymyksiä ja jäsentää työpäivästä järkevä ja toimiva kokonaisuus. Pikkuhiljaa olen muodostanut rutiineja eikä kirjaaminen miljoonan klikkauksen kautta vaadi yhtä paljon ponnisteluja.

Tällä hetkellä, tähänastisella kokemuksella, olen erityisen tyytyväinen siitä, että perehdyttäjäni ja osastoni ovat asenteellaan toivottaneet minut tervetulleeksi. Siitä, että minulla on aikaa hoitaa potilaita. Siitä, että viikossa on neljä vapaapäivää, jotka saan pyhittää itselleni ja hyvinvoinnilleni.

Sairaan(hyvä)hoitaja facebookissa

Mainos
Mainos