Kuva: Gelgas | StockSnap.io

Tulevaisuuden toivot - miten sairaanhoitajien vaihtuvuus näkyy yhdysvaltalaisen sairaalan arjessa?

Sairaanhoitajaliiton arvion mukaan "puolet nykyisistä sairaanhoitajista eläköityy vuoteen 2030 mennessä ja moni vaihtaa alaa työtyytymättömyyden takia". Myös Yhdysvallat kärsii sairaanhoitajapulasta, joka vaatinee reilut miljoona sairaanhoitajaa enemmän kuin on resursseja tai muutoin mahdollisuuksia kouluttaa niin ikään kymmenen vuoden aikana.

Yhdysvaltalaiseen sairaanhoitajapulaan vaikuttavat tekijät ovat samanlaisia kuin Suomessa: sairaanhoitajat eläköityvät, kansa ikääntyy ja on entistä monisairaampaa eikä hoitotyö ole riittävän vetovoimainen ammatti käytännön tasolla.

Sairaanhoitajat kritisoivat erityisesti työn vaativuutta ja työmäärää suhteessa asianmukaista matalampaan palkkatasoon. Sairaanhoitajaliiton työolobarometrin mukaan sairaanhoitajien tyytymättömyys on vain kasvanut ja nuoret sairaanhoitajat ovat edelleen kriittisimpien joukossa.

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

Tähän mennessä olen havainnut täkäläisen sairaanhoitajapulan huolestuttavia seurauksia kovin arkisessa kontekstissa, ja tässä suhteessa Yhdysvallat tuntuu olevan Suomea syvemmällä suossa.

Eräänäkin iltana porukka jakautui kahtia huddlen jälkeen: osa kääntyi kohti länsisiipeä, osa kohti itäsiipeä. Joukon hännillä kävellessäni huomasin, että itäsiipeen suuntasi suhteellisesti enemmän porukkaa.

Työnjakolistaa ja ympäröiviä kasvoja tarkastellessani tajusin, että ylimäärä johtuu perehtyjistä ja perehdyttäjistä. Perehdytyksen aikana vastavalmistuneet sairaanhoitajat työskentelevät työpareittain nimetyn perehdyttäjän kanssa. Kun työtyytymättömyyden vuoksi sairaanhoitajien vaihtuvuus on suurta, yksittäiseen työvuoroon joudutaan sijoittamaan useampi perehtyjä perehdyttäjineen.

Jatkuva perehdyttäminen tulee sairaalalle kalliiksi: perehtyjille maksetaan tavallista tuntipalkkaa ja perehdyttäjille tavallisen tuntipalkan lisäksi korvausta perehdyttämisestä. Ilman jatkuvaa perehdyttämistä, sairaala maksaisi vain tavallisen tuntipalkan yhdelle sairaanhoitajalle.

Kun yksi joukko perehtyjiä on saatu läpi perehdytyksestä ja osaksi työvoimaa, paikalle ilmaantuu seuraava joukko perehtyjiä, jotka vaativat oman perehdytysaikansa perehdyttäjineen. Noidankehä jatkaa piirileikkiään, kun paikkaavien toimien sijaan ei tehdä riittävästi korjaavia toimenpiteitä työtyytyväisyyden parantamiseksi ja sairaanhoitajien retentoimiseksi.

Perehdytyskulujen ohella sairaala joutuu maksamaan ekstraa myös puutevuoroista. Sain nimittäin hiljattain oikeuden tehdä lisätöitä ja valitsin ylimääräisen vuoron jokaiselle viikolle seuraavan kahden kuukauden aikana (päivävuoroja olisi ollut yövuorojakin enemmän tarjolla).

Sairaala tarjoaa tavallisen tuntipalkan päälle porkkanana vähintään 20 dollaria (18 euroa) tunnilta, mutta tiukan paikan edessä jopa 150 dollaria (134 euroa) tunnilta. Puutevuoron täyttäminen kustantaa sairaalalle siis ainakin kolmanneksen enemmän kuin suunniteltu työvuoro, ylityökorvauksen lisäksi. Työntekijän onneksi muutamankaan kymppitonnin lisätienestit eivät vielä vaikuta verotuksen asteeseen sairaanhoitajan palkkaluokassa.

Perehtyjien ja perehdyttäjien ohella tuona yönä työvuorossa oli vastavalmistunut, mutta juuri perehtyksen läpikäynyt sairaanhoitaja, minä pari kuukautta sitten omanlaisensa perehdytyksen läpikäynyt ulkomaan vahvistus sekä vuorovastaava. Pari vuotta vanhemman vuorovastaavan kanssa olimme yövuoron vanhimpia ja kokeneimpia sairaanhoitajia, ja mekin vasta +/- 30-vuotiaita. Toisinaan vuorovastaavankin tehtäviin on siirretty pakon edestä sairaanhoitaja, jolla on vain vajaat kaksi vuotta työkokemusta.

Sairaanhoitajien vaihtuvuus tarkoittaa tässä tapauksessa myös sitä, että työyhteisön keski-ikä on matala, ainakin nuorempi kuin mihin totuin Suomessa. Perehdyttäjät eivät ole itse työskennelleet pitkään sairaanhoitajana, keskimäärin vajaat kaksi vuotta, ja iältään he ovat pari vuotta minua nuorempia. Perehtyjät ovat pari vuotta perehdyttäjiäkin nuorempia. Täten enemmistö osaston sairaanhoitajista on 26-vuotiaita ja sen jälkeen alle 26-vuotiaita.

Nuoretkin sairaanhoitajat voivat olla varsin päteviä ja ahkeria kehittäessään omaa ammattitaitoaan kliinisessä ympäristössä. Tutkimuksissa on kuitenkin osoitettu, että todellinen perehtyminen sairaanhoitajan työhön (varsinkin tietyllä erikoisalalla) vaatii vähintään kahden vuoden työkokemusta.

Tämän vastavalmistuneiden ja nuorten sairaanhoitajien selkeän enemmistön lisäksi kauhistelen hieman sitä, miten kliininen harjoittelu järjestetään täällä: opettaja tulee osastolle 6-10 opiskelijan kanssa kuudeksi tunniksi. Opiskelijat eivät saa tehdä mitään ilman opettajansa läsnäoloa, eivät edes osastolla työskentelevän pätevän sairaanhoitajan kanssa. Opettajansakin kanssa he tekevät vain yksittäisiä asioita yhden potilaan kanssa eivätkä he saa koskaan kokonaisvaltaista kokemusta sairaanhoitajan työvuoron aikaisista työtehtävistä ja niiden suunnittelusta ja sumplimisesta useamman potilaan välillä.

Sopeutuminen työelämään on kuitenkin sitä helpompaa, mitä paremmin saa kokea hoitotyön todellisuutta käytännön harjoitteluissa. Syventävissä harjoittelussahan vaaditaan suurta itseohjautuvuutta, joka ei täällä ole nykyisellään mahdollista samalla tasolla kuin Suomessa. Kirsikkana kakun päällä on se fakta, että paikallisilla kollegoillani on merkittävästi vähemmän kliinisiä tunteja. Kaikesta tästä huolimatta he voivat jatkaa maisteriopintoihin melkein saman tien eikä niin kuin Suomessa vaaditun kolmen vuoden työkokemuksen jälkeen.

Vaihtuvuuden seurauksena olen siis havainnut, että osaston sairaanhoitajien enemmistö on nuorta ja heillä on vajaat kaksi vuotta työkokemusta. Tämän vuoksi on ilmeistä, että hiljainen tieto valuu jatkuvasti pois, millä on omat vaikutuksensa potilasturvallisuuteen ja hoitotyön laatuun.

Samalla kun kokeneemmat sairaanhoitajat eivät ole jakamassa hiljaista tietoaan sanoin ja teoin, esimerkillään, osastolla voi aistia myös tietynlaista turvattomuuden tunnetta; ei olekaan läsnä kokeneempia kollegoita, joiden puoleen kääntyä, kun kaikki kollegat ovat ihmis- ja/tai sairaanhoitajaiältään nuoria.

Mielestäni Suomessa on äkkiä lisättävä hoitotyön vetovoimaisuutta konkreettisilla ratkaisuilla ja muutoksilla. Oikeus hyvään terveyden- ja sairaanhoitoon on kuitenkin kirjattu ihan perustuslakiin; potilailla on oikeus siihen, että sairaanhoitajat kykenevät tarjoamaan parasta mahdollista terveyden- ja sairaanhoitoa.

Sairaan(hyvä)hoitaja facebookissa

Mainos
Mainos