Kaupunki väriloistossaan, kun pimeyden juhla jo kolkuttelee ovella.

Uusi mahdollisuus

Ilta ehti jo hämärtyä sillä välin, kun allekirjoitin uuden auton asiakirjat. Kotiin päin ajaessani olin pitkästä aikaa hetken yksin ja päädyin pohtimaan miten olen ansainnut kaiken tämän; uuden mahdollisuuden toisessa maassa.

Kirjoitin aiemmin siitä kuinka yksityisohjaajani nimesi minut maalaisjärkiseksi hoitajaksi.

Lähtöä edeltävinä päivinä sain kuulla minusta juorutun enemmänkin talon sisällä. Olin kuulemma myös rockstar, joka suoritti ammatilliset kurssinsa etuajassa suhteessa jo nopeutettuun aikatauluun.

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

Selitin, että sitä saa mitä tilaa, kun pyytää suomalaista ahkeroimaan. Mielessäni kuitenkin kohottelin olkapäitäni: oliko suorituksessani muka nyt mitään niin erikoista?

Vihdoin keskiviikkona heräsin varhain aamuyöllä matkustaakseni Floridasta Ohioon. Harmittelin, että jouduin kömpimään ylös niin aikaisin, sillä tiesin, että edessä olisi varsin pitkä päivä. Itse asiassa seuraavat pari päivää olisivat kovin työntäyteisiä.

Elämä jälleen muutamaan matkalaukkuun survottuna.

Jouduin jättämään Floridan aamuyöstä kämppisten vielä koisiessa sikeästi.

Onneksi sain avukseni firman matkatukihenkilön. Tavatessani Ginan North Carolinassa, tiesin, että siirtymäspesialistini Jennifer oli valinnut juuri oikean henkilön auttamaan minua käytännön asioissa. Varsinaisen henkilökemian, tyylin ja puheenaiheiden lisäksi sain myöhemmin huomata, että olemme varsinainen tehotiimi.

Onneksi ehdimme myös torkkua Charlotten ja Detroitin välillä parin tunnin ajan.

Laskeutumisen jälkeen aloitimme urakoinnin. Suuntasimme lentokentältä suoraan Detroitin IKEAan, josta ostamani patjan saimme nätisti mahtumaan valtavankokoiseen Ford Expeditioniin. Auto alkoi täyttyä, kun hankin kaikki välttämättömimmät kodin tarvikkeet ja perjantaina myös ruokatarvikkeet.

Ginan mukaan ei tuntunut missään vaikka ajettiin kukkapenkin kanttikivetyksen kautta.

Perjantaina sain vihdoin avaimet uuteen kotiini, jonka lattioita peittävät stereotyyppisesti beiget kokolattiamatot. Siinä missä rakennus on valmistunut samana vuonna kuin olen syntynyt, hella ja pyykinpesukone näyttävät 80-luvun jäämistöltä – tosin ne ovat yllättävän hyväkuntoisia.

Lopulta olen tyytyväinen siitä, että minulla on siisti koti turvallisella asuinalueella, vaikka työmatkaa kertyykin 20 kilometriä.

Uusi kotini ja minä olemme yhtä vanhoja.

Helppo hymyillä, kun saa alleen tuliterän auton – mittarissa ostohetkellä 4 mailia.

Työmatkaa varten ostin uuden auton, ja tarkoitan kirjaimellisesti uutta. Lainaehtojen vuoksi oli helpompi valita kalliin saksalaisen sijaan halvempi amerikkalainen auto.

Olen aiemmin omistanut vain vanhan vuoden 2004 Chrysler Sebringin, joten tuntui erikoiselta istua ratin takana vuoden 2019 Chevrolet Cruzessa. Ainakaan ei tarvitse pelätä, että helmikuun pakkasten vuoksi joutuu raahaamaan auton romuttamolle.

Kun ajoin tukihenkilöni kanssa autoliikkeestä takaisin asunnolleni, mietin yksin ollessani miten olen ansainnut kaiken tämän.

Ensinnäkin työnantajani on nähnyt valtavasti vaivaa, jotta saisin laillisesti työskennellä täällä. Sen myötä minulla on uusi työpaikka tässä maassa, jossa koen ammattiani arvostettavan erityisellä tavalla. Sen lisäksi olen saanut mahdollisuuden aloittaa uudestaan, mahdollisuuden haastaa itseni ja mahdollisuuden kehittyä ihmisenä ja ammattilaisena.

Liian usein joudun muistuttamaan itseäni hyvistä asioista elämässäni, saavutuksista, joiden eteen olen nähnyt vaivaa ja jotka olen ansainnut omalla työlläni. Liian usein suhtaudun osaamiseeni vähätellen ja pelkään, että on vain ajan kysymys, kun muut hoksaavat huijarisyndroomasta johtuvan epäpätevyyteni (muka).

En aio pysähtyä, kun elämä näyttää valoisalta.

Täällä olen kuitenkin jo Floridassa järjestetyn koulutuksen aikana saanut hengähtää omista ja muiden havaituista tuomioista. Uskallan olla enemmän oma itseni ja seurata unelmiani. Lisäksi olen saanut kokea miten kannustava ja inspiroiva ilmapiiri auttaa jaksamaan aivan eri tavalla.

Unelmani merkittävin osa saa alkunsa nyt maanantaina, kun aloitan perehdytyksen uudella osastolla. Vaikka meet and greet osastokierroksineen lievensikin jännitystä, mietin silti jatkuvasti mitä uusi työ tuo tullessaan. Aika näyttää, joten lienee parempi elää päivä kerrallaan.

Sairaan(hyvä)hoitaja facebookissa

Mainos
Mainos