Sanotaan, että myrskyn silmässä vallitsee petollinen rauha. (Kuva: Pixabay)

Myrskyn silmässä

Kirjoitin aiemmin siitä, kuinka koronapandemia on kuin katsastuskäynti terveydenhuollollemme. Kuluneet viikot ja kuukaudet ovat olleetkin melkoisia. Toimintoja suljettiin, henkilökuntaa siirreltiin ja perehdytettiin uusiin tehtäviin, tiloja järjestettiin uusiksi ja uusia osastoja rakennettiin tyhjästä. Nyt vähitellen palailemme arkeen. Leikkaukset käynnistyvät, henkilökunta palautuu omiin työpisteisiinsä jne. Monissa paikoissa arki on jo normalisoitunut täysin. Mitä nyt käsidesin ja muiden suojavarusteiden kulutus on kasvanut entisestään.

THL:n julkaisemat luvut sairaala- ja tehohoidossa olevista laskevat päivittäin. Siellä täällä kuulee arasti kysyttävän ”tässäkö tämä nyt oli?”. Eikä kukaan tiedä. Pelko siitä, että olemme vasta myrskyn silmässä, elää vahvana. Tuli niin sanottua toista aaltoa tai ei, siihen on oltava valmiina. Siinä missä ”siviilit” ilakoivat avautuvista terasseista, sote-ammattilainen on vasta varovaisen optimistinen ja kiroaa mielessään ruokakaupan kassajonoissa unohtuneita turvavälejä.

Omassa pienessä sairaalassani käytiin läpi monenmoisia suunnitelmia ja tilojen sekä toimintojen uudelleen järjestelyjä. Moni asia seisahtui koronan edellä, ja oli viikkoja, ettei puhuttu mistään muusta. Nyt elämä alkaa hiljalleen asettua uusiin uomiinsa. Potilaita tuntuu olevan normaali määrä, ihmiset uskaltavat taas hakeutua hoitoon. Kuinka kauan korona näkyy päivittäisessä työssä, jää nähtäväksi. Vielä eristyksiä riittää.

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

Riemastuttavinta tässä poikkeusajassa on ollut yhteinen taisteluhenki meitä isomman asian äärellä. Kevään aikana on rinnallani tehnyt töitä kuka milloin mistäkin yksiköstä ja yhdessä ihmettely on rikastuttanut päivää. Kunpa jaksaisimme muistaa kaiken sen, mitä olemme oppineet toistemme töistä eri yksiköissä ja jaksaisimme pitää kynnykset yhteistyölle yhtä matalina jatkossakin.

Sitäkin enemmän toivon, että kunpa kaikesta siitä, mitä olemme tänä keväänä tehneet, otettaisiin opiksi. Toivon johdolta herkkyyttä kuunnella, miten käytännön työtä tekevät asiat järjestäisivät. Kerrata tässä kohtaa ne käytännön havainnot siitä, mikä toimi, mikä ei. Miten voisimme välttää mahdollisen toisen aallon kohdalla ne virheet tai tuplatyöt, mitä teimme nyt. 

Kaikista eniten toivon sitä, että te siellä kentällä jatkatte niiden TikTok-tanssivideoiden tekemistä ja nauramista kollegoiden kesken. Se nimittäin on pysynyt muuttumattomana: naurun tarve.

 

Sh Harjula -blogia voit seurata Facebookissa sekä Instagramissa.

 

Mainos
Mainos