Pandemia avaa vanhoja ja luo uusia haavoja. Kaikki eivät tule selviämään haavoinensa ilman ammattiapua. (Kuva: Pixabay)

Olemme avainpelaajia koronan jälkeenkin

Kun olin lapsi, löytyi naapurikerrostalostani muumioitunut ruumis. Kasaantuneista posteista arvioitiin, että rouva olisi maannut kylpyammeessaan vuoden, jollei kaksi. Muistan äitini miettineen, että toden totta, rouvaa ei ollut aikoihin näkynyt. Asuimme kuitenkin Helsingissä, isossa monen kerrostalon talonyhtiössä, ihmisiä tuli ja meni. Jos jotakuta ei nähnyt aikoihin, siitä ei niin huolestunut, olihan kyseinen ihminen saattanut vaikka muuttaa.

Muutaman vuoden kuluttua syntyi käsite Maunulan muumio. Lyhyen ajan sisään löytyi useampi unohtunut vanhus kodistaan kuolleena. Toisten tarina ylsi Kuukausiliitteen sivuille, toisten vain jäi elämään naapuruston urbaanilegendoissa.

Naapurin rouvan löysi ulosottomies ja poliisi, kun tili, jolta asumiskustannukset olivat menneet suoraveloituksena, oli lopulta tyhjentynyt. Lapsena asia tuntui hämmästyttävältä, mutta sitä ei juuri pysähtynyt miettimään. Takertui vain sanaan muumio. 

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

Mediassa puhuttiin paljon ikäihmisten yksinäisyydestä. Ylipäänsä Suomi oli niin monella tapaa eri lailla rikki laman jäljiltä, kuin mitä se on nyt. Yksinäisyys on kuitenkin ikuinen teema, joka ei parane käsikädessä bruttokansantuotteen kanssa.

Mistä tämä sitten tuli mieleeni? Toissa viikolla jouduin jälleen huomaamaan miten paljon tieto lisää tuskaa. Kun on taas kerran nähnyt lattiassa viikon maanneen vanhuksen painehaavat, ei enää ymmärrä eikä hyväksy, miten kukaan voi jättää läheistään tai naapuriaan yksin. 

Oli siis pitkästä aikaa työvuoro, jonka jälkeen työt eivät jääneet suojavaatteiden mukana pyykkikoriin vaan seurasivat kotiin ja yöuniin.

Koronaviruksella arvioidaan jo tässä vaiheessa olevan syvemmät vaikutukset kuin 90-luvun lamalla. Jo ennen kuin epidemia on kunnolla vielä täällä vauhdissakaan, huomaa päivystyksissä ja sisätautivuodeosastoilla psyyke- ja päihdeongelmaisten potilaiden määrän kasvavan. Yleinen ahdistus lisääntyy. Rutiinien muuttuessa kaikki eivät saa otetta uudesta poikkeustila-arjestaan.

Kun epidemian akuuttivaihe aikanaan väistyy, siirtyy työtaakka infektio- ja teho-osastoilta sosiaalipuolelle, mielenterveys- ja päihdepuolelle, nuorisotyöhön, perheneuvoloihin. On ehkä selvitty koronasta, mutta miten selvitä romahtaneesta taloudesta, saati eristyksissä ollessa otteensa saaneista pään sisäisistä demoneista. Osalla aukeaa vanhat haavat, osalla tämä on ennen kokematonta. 

Post-korona-ajan jälleenrakennuksessa avainpelaajina toimivat siis jälleen kerran sote-ammattilaiset. Voimia teille kollegat, tässä riittää meille kaikille töitä vielä pitkään.

 

 

Seuraa blogia myös Sh Harjulan Facebook-sivuilla.

 

Mainos
Mainos