(Kuva: Pixabay)

”Sietäisi miettiä” – niin kenen?

Opiskelijana ensimmäisessä sairaalaharjoittelussani ohjaajallani oli avainnauha tekstillä ”Asenne ratkaisee. Aina.”. Kun näin sen ensimmäistä kertaa, ajattelin mielessäni, että voi ei, taas joku positiivari. Ohjaajani löi kuitenkin heti faktat tiskiin: ”Kaikki lähtee kohtaamisesta. Kun kohtaat potilaan alusta asti kunnioittavalla ja positiivisella asenteella, se antaa paremmin anteeksi, jos myöhemmin jokin asia ei heti suju tai joutuu odottamaan paljon.” 

Sain nopeasti huomata ohjaajani olevan oikeassa. Potilastyytyväisyys on lopulta aika pienestä kiinni. Toiselle se on se ylimääräinen täkki, mehukeitto, vähän pidempi jutustelu tai kädestä pito. Ja kyllä näitä päiviä jaksaa huomattavasti paremmin, kun näkee ilahtuneita ilmeitä ihan vaan siksi, että olet tehnyt jotain aivan pientä.

Välillä kuitenkin koittaa hetki, kun potilaan asenne yllättää täysin. Olet hoitajana esimerkiksi tehnyt oman osuutesi kotiutukseen liittyen moitteetta, mutta lääkärin tulossa kestää. Asiallinen, koko hoitojakson hyvässä huumorissa ollut potilas kyselee kymmenettä kertaa, että koska lääkäri tulee. Vastaan kymmenettä kertaa että osasto on täynnä, kotiutuksia paljon ja kierto venyy. Lopulta potilas tulee kanslian ovelle ja toteaa, että ”pitäisi lääkärin kyllä miettiä miten asiakasta kohtelee, kun näin antaa odottaa”. Yritän rauhoitella potilasta ja selittää mikä kaikki vaikuttaa viivästykseen. Potilas päättää keskustelun toteamalla maksavansa palkkani, joten olisi syytä miettiä. 

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

Ja siinä miettiessäni huomasin hymyni hyytyvän ja ajattelevani, että ”taas näitä”. Väsymys vastapuolen asenteeseen resonoi loppuvuoron tunnelmiin. Siitäkin huolimatta annoin ohjausta ja hoidin kotiutuksen ammattimaisesti. Hymyilin. Kuuntelin viimeisetkin nurinat ja kaksimieliset vitsit. Hiljaa mielessäni ajattelin, että minä olen hitto vie sairaanhoitaja, en asiakaspalvelija. Kotiin päästyäni jäin kuitenkin miettimään, olisiko tämä ollut nyt se hetki, kun olisi pitänyt pyytää palkankorotusta. 

Sairaalamaailmassa potilaan kokemat viivästykset ovat monen tekijän summa, josta syntyvän mielipahan ilmaukset kohtaa yleensä hoitaja. Tarpeeksi kun harmittaa, unohtuu että ehkä vain hetkeä aiemmin elämäsi on ollut hoitajan ammattitaidon ja erikoisosaamisen varassa. Vaikka niin monissa tilanteissa alennumme potilaan silmissä ”vain hoitajiksi”, kynnysmatoiksi ja sylkykupeiksi, me teemme työmme tilanteessa kuin tilanteessa. En pyytänyt palkankorotusta, sillä vaikka en ehkä ole kaksinen asiakaspalvelija, niin jopa ”vain hoitajana” tiesin potilaani käytöksen taustalla olevan jännitystä ja ahdistusta omasta tilanteestaan.

Asenteissa ja kohtaamisessa hyvin usein unohtuu se, että on kyse kaksisuuntaisesta tiestä. Jos hoitotyön ammattilaiseen suhtaudutaan aina vain vaipanvaihtajana saattaa se työssään hyvinkin pitkälle erikoistunut tehohoidon vaipanvaihtaja äänestää jaloillaan. Samoin on, kun keskustellaan rahasta. Jos palkanosaksi lasketaan kutsumuksen ilo ja sivullisten lahjoittamat kukat ja pikapuurot, voi vain seurata kuinka vaipanvaihtajien selät loittonevat. 

 

Voit seurata Sh Harjula -blogia myös Facebookissa.

 

 

 

 

Mainos
Mainos