Sairaanhoitajalla on vielä matkaa kustannustehokkuuteen. Onneksi. (Kuva: Pixabay)

Tuotekehiteltyjä hoitajia etsimässä

Sairaanhoitajuuteen on kautta aikain yhdistetty erilaisia ihanteita. Ensimmäisissä alan oppilaitoksissa sairaanhoitajakokelailta edellytettiin naimattomuutta, nuhteetonta mainetta, uutteruutta sekä kristillistä vakaumusta. Käytöksen ja pukeutumisen tuli noudattaa tiettyjä ihanteita. Aivan sopimattomana pidettiin kapinallista asennetta, niskurointia ja itsepäisyyttä. 

Tämän päivän oppilaitoksissa ollaan onneksi vapaamielisempiä, mutta välillä huomaan väkisinkin miettiväni, että työnantaja kaivannee niitä 1800-luvun nuhteettomia, täydellisiä naisia, jotka elävät kutsumuksestaan ja joita ei kukaan odota kotiin.

Toiveista huolimatta sairaanhoitajan tuotekehitys kustannustehokkaammaksi pakkaukseksi on ollut yllättävän hidasta. Edelleen on ratkaisematta ongelmia muun muassa siinä, että hoitajat tarvitsevat polttoainetta ja sitä myötä on myös aineenvaihduntaa. Ja se kirottu lepo, sitäkin ne välillä tarvitsevat. Viime viikolla esitettiin kuitenkin uusi mullistava kehittämisehdotus, jolla hoitajien kustannuksella saataisiin säästöjä edes suojatarvikkeista. Vielä on siis toivoa kustannustehokkuudesta! 

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

Jos ihan vakavasti puhutaan, minulla on sairaanhoitajana sen verran itsekunnioitusta sekä luottamusta lääketieteelliseen yhteisöön, etten ota näitä oman elämänsä Jyrki Joensuita vakavasti. Sen sijaan otan vakavasti sen, että jatkuvalla hoitohenkilöstöön kohdistuvalla säästämisellä, luodaan tilanne, jossa hoitoala muuttuu ”ei-toivotuksi” alaksi. 

Ei-toivotusta työstä ja sen tekijöiden puutteesta on lyhyt matka dystopiaan, jossa tietty joukko ikäryhmästä arvotaan ja pakotetaan hoitoalalle hoitamaan yhteiskuntansa sairaat ja vanhukset. 

Olen hyvin kaukana täydellisestä naisesta saati täydellisestä sairaanhoitajasta. En ole nuhteeton ja valitettavan usein olen äänekäs ja itsepäinen. Suomalaisena naisena ja sairaanhoitajana olen saanut kuitenkin onnekseni nauttia vahvoista esikuvista jo kauan. Mannerheim, Forsius, Canth, Halonen, Rytkönen ja mitä näitä nyt on. Liian monta, jotka unohdan. Historialle olen velkaa sen, että taistelen sitä vastaan, ettei rakkaasta alastamme tule epätoivottua.

Siispä, työnantajapuolen etsiessä tuotekehiteltyä hoitajaa, jatkakaamme me keppien työntämistä rattaisiin. Pidetään empatia hoitotyössä. Pidetään ääntä. Ollaan hankalia. Ollaan ylpeitä ammatistamme. Pidetään puolemme.

Mutta ennen kaikkea, ollaan ihminen ihmiselle.

 

 

Mainos
Mainos