Tuntuuko sinustakin joskus siltä, kuin olisit liikuteltava lego-palikka tai vain rivi excelissä? (Kuva: Pixabay)

Vetovoiman lait hoitoalalla

Minun työpaikallani on ollut nyt pari vuotta hieno uusi kuntosali. Rekrytointi-yhteyksissä sitä mainostetaan kovasti. Johto poseeraa mielellään kauniin kuntosalin edessä ja puhuu vetovoimasta ja kaikista loistavista henkilöstöjohtamisen oivalluksista.

Minä en tänäkään päivänä ole varma missä kuntosali sijaitsee. En ole koskaan ehtinyt sinne. 

Kerran ilmoittauduin selkähuolto-jumppaan. Jouduin perumaan menon, koska vuorotoive-priorisoinnista huolimatta vuoroni oli vaihdettu. Ei varmaankaan tarvitse sanoa, että vuodeosastotyössä juuri selkäni on heikko kohtani.

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

Tiedän tyvi-jaoston kautta saavan etuja yhteen sun toiseen asiaan. Olen työvuoroni jälkeen kuitenkin niin väsynyt, etten jaksa käydä edes ostamassa alennushintaista lippua uimahalliin. Puhumattakaan sen käyttämisestä. Sellaistakin olen kuullut, että urheilusta saisi energiaa. Elän siis jonkinlaisessa noidankehässä, niin kuin niin moni kollegani. Voimat jäävät töihin ja laiminlyömme oman jaksamisemme.

Kun työ oikein nyppii alkavat etenkin nuorimmat kollegat puhua lähdöstä. Milloin Norjaan, milloin isompiin sairaaloihin ja viime aikoina enemmän ja enemmän muihin töihin. Ei ole välttämättä tarvittu suurta vetovoimaa nuorten hoitajien saamiseksi töihin - hehän ovat vain onnellisia, kun saivat nopeasti alan töitä. Jokin mielikuva heidät on kuitenkin ohjannut ottamaan työtä vastaan juuri sieltä. Usein onnistunut harjoittelukokemus. Vetovoiman ilo jää kuitenkin lyhyeksi ja kivat mielikuvat samenevat, kun alkuinnostus hälvenee, mutta pitovoimaa ei löydy.

Sitten olemme me, joita painovoima jo koettelee. Me, joilla on jo jonkun verran ikää, perhe ja lapsia. Juuret tiukasti laskettuna tietylle alueelle, jolloin lähtö ei vain ole vaihtoehto. Joku saattaa ajatella, että silloin ei suuria pitovoimia tarvita. Tässä ollaan ja hoidetaan. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei sitoutunutta henkilöstöä pitäisi huoltaa.

Siinä missä tarvitsemme nuoria, tarvitsemme myös konkareitamme. Konkarit ovat työmme tukipilari. Meillä ei yksinkertaisesti ole varaa antaa konkariemme uupua työssään ja viedä mukanaan mittaamattoman arvokasta hiljaista tietoaan.

Vetovoimatekijöitä on tutkittu paljon. On magneettisairaalamallia ym. Pitovoiman osalta työ on vielä kesken, vaikka vastaus löytyisi vain kysymällä. Kyse on aika yksinkertaisista asioista. Niistä jokaisen perustana on arvostus. Mahdollisuus olla osana omaa työtä koskevassa päätöksenteossa ja suunnittelussa. Tulla kuulluksi oman työnsä asiantuntijana. Että työstä maksettaisiin sen vaativuutta vastaavaa palkkaa ja lisätehtävistä maksettaisiin asianmukainen korvaus. Ja ennen kaikkea: että sovituista asioista pidettäisiin kiinni.

Hoitotyön vetovoiman perspektiivistä COVID-19 on ollut, joskin hyvin näkyvä, myös toivottoman huono mainoskampanja hoitotyölle. On menty pakotteet ja velvollisuudet edellä ja kaikki työhön liittyvät ilon, toivon ja onnistumisen hetket ovat jääneet unohdukseen. Kestää kauan korjata näitä jälkiä, kun hoitotyön vetovoima alkoi jo ennen koronavirustakin olla uhkaavasti negatiivisen puolella. 

 

Seuraa blogia myös Sh Harjulan Facebook-sivuilla.

 

Kommentit

Käyttäjän Anonyymi kuva

Ihan ensiksi, koittakaa jaksaa kollegat! Ootte huippuja.

Ikävä kyllä jo ennen koko kamalaa koronaa hoitotyön vetovoima alkoi olla hyvin negatiivista ja hoitajat väsyneitä ikuiseen saikkaamiseen työn määrän ja palkan kohtaamisesta.. Tänä vuonna oli uusien hakijoiden määrä hoitotyön koulutuksiin vähentynyt monella tuhannella. Tämä on nyt lopun alkua tällä alalla. Nyt korona-aikana Suomessa ei lisää hoitohenkilökuntaa houkutella töihin, vaan käytännössä vaaditaan. Sanotaan, että tämä on meidän velvollisuus ja eräskin henkilö vaatii, että hoitohenkilökunta pysyy terveenä. Kukaan ei ole siinä asemassa, että tuollainen asia on hänen vaadittavissaan. Hoitohenkilökuntaa voi siirtää noin vain omalta vastuualueelta täysin vieraaseen tehtävään, ilman mitään lisäkorvausta ja hyvällä tuurilla saa päivän perhedytyksen tähän uuteen tehtävään. Tervetuloa hoitoon kaikki, varmoihin käsiin... Luulen, että tämän shown jälkeen hyvin moni hoitaja lähtee tältä alalta. Surullista, mutta rajansa kaikella.

Käyttäjän Kollega Kolmonen kuva

Hoitoalan sukset lipsuu. Sekä pito että luisto ovat olleet hukassa, tämän jälkeen varmaan koko sukset nuotiossa..
Sairaanhoitaja varsinkin on monen sektorin yleistyöntekijä. Kantaa kokonaisvaltaista vastuuta mutta mahdollisuuksia vaikuttaa on vähän. Eri ammattiryhmien roolit sekoittuvat ja työnkuvat sekoittuvat. Pääseekö silloin osaaminen oikeaan käyttöön? Jo pelkästään tätä jäntevöittämällä ja kirkastamalla voitaisiin palauttaa pitovoimaa. Asiatkin hoituisivat kun tehtävät, vastuut ja roolit tukevat sitä. Erityisesti pitkäaikaisen hoivan alueella eletään varsinaisessa sillisalaatissa, johtamisen taso vaihtelee ja johtailla voi olla varsin ohut kosketus työn arkeen, ja jopa vääristyneitä näkökulmia siihen. Työ ei tule ymmärretyksi.
Henkilöstöedut ovat huvittavia, kuten ruhtinaallisia 5-10%, tai jopa 2% alennuksia kymmenien yhteistyökumppanien palveluista. Harvat ovat valittuja osaamaan, työmuurahaiset pysyköön tehtävissään. Toisinsanoen urapolut ovat kehittymättömiä, sattumanvaraisia ja todellisuus ei tue esimerkiksi omaehtoista kouluttautumista. Ei tarvitse ihmetellä. Kiitos on aina mieltä lämmittävää saada ja sitäkin viljelemme vielä luvattoman huonosti. Silti jossain vaiheessa myös realisoituu vanha sanonta "kissa kiitoksella elää". Magneettisairaalamalli on kuitenkin hyvä alku jonka kautta suomalaisen Sote -sektorin työelämää voisi lähteä kriittisesti tarkastelemaan. Ja voisiko se työmuurahainen joskus saada kertoa mikä auttaisi ilman että viesti mitätöidään saman tien hymistelyllä..

Käyttäjän Ex-hoitaja kuva

Itse olen niitä, jotka ovat vaihtaneet hoitoalalta pois - syynä oli puhtaasti se, että työtä ei voinut tehdä vastuulla, kuka voi olettaa että yhden hoitajan vastuulla on samaan aikaan yli 10 päivystyspotilasta, joista osa vaati intensiivistä hoitoa ensiapuhuoneessa, kuten kävi yhtenä uudenvuoden aattona päivystyspoliklinikalla.
Nyt koronakriisin aikaan on ollut paljon puhetta, että myös me ex-hoitajat, jotka emme edes ole olleet vuosiin hoitotyössä, olisimme nostoväkeä, STMn johtajan vähätellessä myös nostoväen riskiryhmiä. Väkisin tulee mieleen, että aiemmasta ammatista on tullut rasite ja sen perusteella valtio voi määrätä kuin Neuvostoliitossa konsanaan töihin. Voiko hoitoalan ammatista päästä eroon? Tämäkään ajatusmalli tuskin on kenenkään mielestä toivottava malli, mutta tästä voi päätellä millaista viestiä esimerkiksi minä tulen näillä kokemuksilla viestittämään alaa harkitseville - suoraan tai epäsuoraan.
Hoitoala on hieno ala, mutta käytännön toteutuksessa on jo pitkään epäonnistuttu pahasti. Joku on sanonitkin "lääkäreille kunnilta löytyy rahaa, heitä houkutellaan rahalla - hoitajia varmalla työpaikalla, mutta alipalkatulla TESlla". Miten muilla valtioilla arvostus näkyy näin eri tavalla?

Mainos
Mainos