Koronapotilaat palasivat teholle – vaikka työ on tuttua, hoitajan mielessä pyörivät nyt uudet kysymykset

Kuvateksti
Kuva: Pixabay

Kesälomakausi ei ollut tänä vuonna tullut edes päätökseensä, kun elokuussa koronapotilaat taas tarvitsivat jo tehohoitoa. Tuttu rumba alkoi jälleen.

Maski naamaan, myssy päähän, suojatakki ja hanskat, suojalasit, visiiri ja eristyskengät. Sisälle eristyshuoneisiin ja tiivistämään kaksoispaineventilaattorin maskia potilaan kasvoilla, pyyhkimään kainaloita ja selkiä, vaihtamaan lakanoita, antamaan vettä.

Säädetään hengityskonetta ja käännetään potilas vatsalleen. Annetaan kortisonia, antibioottia, rauhoittavaa lääkettä. Verenpaineen tukilääkettä, diureettia ja kipulääkettä. Vastaillaan huolestuneiden omaisten puheluihin. Hiki virtaa hoitajilla taas pitkin selkää, maskin kanssa on hankala puhua ja raskas hengittää. Tuttua. Liiankin tuttua.

Koronapotilaiden hoitamisessa on kaiken tuttuuden lisäksi nyt yksi uusi piirre, joka on aiheuttanut töissä teho-osastolla keskustelua ja pohdintaa. Suurin osa sairaalahoitoon ja teho-osastollemme päätyneistä potilaista on rokottamattomia.

Näinhän on toki ollut aiemminkin, mutta nyt rokottamattomuus on tavallisesti ollut potilaiden oma, tietoinen valinta. Potilaat ovat siis päättäneet erilaisista syistä jättää rokotteen ottamatta. 

Olen miettinyt potilaiden taustavaikuttimia valintaansa olla rokottautumatta tai uskomatta tutkittuun tietoon ja tieteeseen. Mitä kaikkea siellä alla mahtaakaan piillä kunkin yksilön kohdalla?

Yksi on ehkä koronadenialisti eikä usko koko taudin olemassaoloon. Toinen ehkä vannoo terveiden elintapojensa ja luonnollisen immuniteetin nimeen. Joku on rokotevastainen, eikä ota koskaan mitään rokotuksia. Eräs ei kerta kaikkiaan uskalla ottaa rokotuksia pahojen allergioidensa takia. Ja jotakuta pelottavat erilaiset piikit niin paljon, ettei rokottautuminen ole ollut vaihtoehto. Nuori potilas ei välttämättä edes ajattele kuolevaisuutta, koska se ei vain kuulu hänen elämänvaiheeseensa.

Yhtä kaikki – nyt he ovat teho-osastolla vakavan covid19-taudin takia.

Kävimme ruokatauolla kollegoiden kanssa keskustelua tästä ”uudesta” piirteestä potilaissamme. Mietimme, tulisiko potilaiden kanssa keskustella rokotuksesta vai jättääkö asia kokonaan mainitsematta?

Vapaaehtoinen rokottamattomuus itsessään herätti meissä monenlaista ajatuksia. Koronapotilaita hoitaessamme me hoitajat joudumme taas alttiiksi virukselle sekä suojautumaan epämukaviin ja hiostaviin suojavaatteisiin, joissa työnteko on raskaampaa kuin ilman niitä. Tiedämme epidemian jatkuvan pitkään, jos rokotekattavuutta ei saada tarpeeksi suureksi. Meillä tehohoitajilla on siis oma lehmä ojassa, kuten sanotaan.

Huolestuneisuutta aiheutti tietämyksemme koronan aiheuttamista pitkäaikaisoireista, joiden takia taudin sairastaneiden elämä voi olla todella epämukavaa tästä eteenpäin. Tiedämme kokemuksesta, miten esimerkiksi pahoinvointi voi jatkua melko invalidisoivana vielä kuukausia taudista paranemisen jälkeen. Lisäksi vakavaa covid19-tautia sairastavat kuormittavat teho-osastoa ja vuodeosastoja pitkään eristystarpeen loputtuakin, sillä keuhkojen paraneminen ja potilaan kuntoutuminen voi viedä kuukauden tai enemmänkin.

Me hoitajat olemme sitoutuneet hoitamaan kaikkia potilaita tasa-arvoisesti, ihmisyyttä ja ihmisoikeuksia kunnioittaen. Hoidamme kaikki samalla tavoin riippumatta siitä, miten hoidontarve on syntynyt. Silti toisinaan erilaiset pohdinnat rasittavat hoitajan mieltä.

Kesä on todellakin ollut erilainen viime vuoteen verrattuna. Koronan delta-variantti leviää vauhdilla ja herkemmin, joten tartuntamäärät ovat suuria. Suurempia kuin ensimmäisen epidemia-aallon aikana. Ihmiset liikkuvat nyt enemmän, ja se lisää onnettomuuksia ja sairastuvuutta muutenkin. Kesälomat teho-osastollamme rullaavat vielä, eikä äkillisiin sairaspoissaoloihin tai eristyspotilaiden luomaan lisähoitajaresurssitarpeeseen saada riittävästi hoitajia. Kaikkien pinna alkaa hiljalleen kiristyä.

Ihmiset, kuten minä itsekin, ovat kyllästyneitä ja väsyneitä rajoituksiin, maskeihin sekä jatkuvaan käsidesin kanssa läträämiseen. On ymmärrettävää ja luonnollista kaivata ”normaalia” ja halua tavata ystäviä. Siltikin meidän tulisi nyt vain jaksaa tätä kaikkea terveysturvallisuutta. Palkintona häämöttää jonkin sortin normaali jossain kaukaisuudessa, rokotuksien tuoman laumasuojan myötä. Aikataulusta kukaan ei tiedä, kristallipalloa ei ole kellään. On vain ennusteita ja arvioita.

Otetaan se rokote. Yritetään jaksaa vielä.