(Kuva: Pixabay)

Puhelinlangat laulaa

Tyypillisenä aamuvuorona minulla on kolme potilasta. Vuorovahvuudesta riippuen potilasmäärä saattaa nousta, usein nouseekin. Omien potilaiden päälle on saman moduulin mahdollisesti iv-luvattoman hoitajan potilaiden iv-lääkkeet hoidettavana. Hyvässä lykyssä taskussa pirisee vuorovastaavan puhelin.

Siinä toisessa taskussa on sitten vielä toinen puhelin. Se puhelin, johon soittavat omaiset, milloin mistäkin asiasta. Oli kiire mikä hyvänsä, yritän istua alas, vastata rauhallisesti, selittää, lohduttaa. Hymyillä siellä puhelimessakin.

Viime aikoina olen kironnut Graham Belliä ja puhelinta keksintönä. No, en oikeasti, mutta välillä on mietityttänyt, että mikähän tässäkin on virkana. Saattaa olla myös, että loman tarve tässä puhuu. Tämän viikon aamuvuoroissa olen käynyt puhelinkeskusteluja laidasta laitaan:

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

Kuusikymppisen potilaan äidin kanssa, joka oli niin mahdottoman kiitollinen lapsensa hoidosta, etten meinannut saada suunvuoroa. (Ihana juttu!)

Potilaan vaimon kanssa, joka kuultuaan miehen yöllisestä sekavuudesta naureskeli, että hänen miehensä on aina ollut sellainen vekkuli. (Siis anteeksi mitä?)

Toisen potilaan lapsen kanssa parinkymmenen minuutin puhelu vanhemman voinnista, lääkityksestä, hoitokeinoista ja tulevaisuuden ennusteesta, jonka jälkeen lapsi halusi keskustella lääkärin kanssa. Lopulta en voinut olla vastaamatta, että ”en tiedä mitä enemmän lääkäri voisi tässä kohtaa teille kertoa, mutta välitän toki soittopyynnön”. Vastaus kuului, että ”hyvä, hän on kuitenkin lääkäri”. (Vai niin. No minäpä sitten välitän pyynnön. Siitäkin huolimatta, että keskustelitte lääkärin kanssa viimeeksi eilen, eikä potilaan voinnissa ole muutosta suuntaan tai toiseen.)

Ja sitten ne puhelut, joissa ihmetellään, että miksihän ”meidän ukko” ei vastaa puhelimeen ja voitteko käydä laittamassa puhelimen laturiin. (Joko taas.)

Tai ihan vain se omainen, joka soittaa, että pidätte potilasta janossa – kyseessä vajaatoimintapotilas, nesterajoitus 1600 ml, juonut jo 2800 ml ja klo 14. (Ihan varmasti tahalteni pidän.)

Kymmenittäin puheluita: raportointia, taustojen selvittelyä, jatkohoitojen sopimisia, konsultointeja, lääkärien ja labrojen perään soittelua. Kaikessa viisaudessani en tosiaan ole lääkäri, mutta en kyllä myöskään sentraalisantra, vaikka siihen suuntaan työ aina välillä lipuu. 

Jonnekin sinne puheluiden lomaan olen jotenkin sovittanut ne päivän todelliset työt. Tehnyt mittaukset, arvioinut hoidon tarpeet, auttanut päivittäistoiminnot, raportoinut lääkärille muutokset potilaan voinnista sekä toteuttanut lääkärin määräykset. Siinä missä lääkäri on ehkä tavannut potilasta vartin, olen minä tullut potilaan kanssa jo liiankin tutuksi.

Mutta toki, totta ihmeessä minä jätän soittopyynnön lääkärille.

 

Sh Harjula -blogia voit seurata Facebookissa sekä Instagramissa.

Kommentit

Käyttäjän Riitta Leskelä-Martikainen kuva

Mahtavasti Hanni kirjoitettu toinenkuvastamme👍🙏 kiitos tästä meidän monien sairaanhoitajien puolesta

Käyttäjän Laiskako hoitaja kuva

Elekää hyvät hoitajat vastatko. Työjärjestys: pidä elossa ihmiset, käy vessassa, välttämättömät operaatiot ja lääkkeet, oma ruoka/kahvitauko, kirjaukset, lääkärinkierrot ja puhelimeen vastaus. Jos esimieheltä tulee valitusta että miksi ei kukaan vastaa, niin pitännee palkata lisää henkilökuntaa. Ei taivuta siihen mihin ei pystytä. Ei tästä niin paljon makseta.

Mainos
Mainos