Vainajan laitossa on oma rauhallinen ja erityinen tunnelmansa, sanoo Reetta Hietanen. Reetta on kuvattu työpaikallaan Elsakodissa ikkunan takaa. Kuvat: Harri Nurminen

Kokenut hoitaja palvelutalosta: ”Näen lähestyvän kuoleman usein silmistä”

Kuoleman kohtaaminen kuuluu monen hoitajan arkeen. Vaikka vanhuksen kuolema on usein odotettukin, omaisille se on raskas hetki.

Lähihoitaja ja sairaanhoitaja Reetta Hietanen, 41, vanhusten palvelutalo:

”Näillä työkilometreillä huomaan, kun kuolema lähestyy. Hiipuminen on hyvä sana kuvaamaan sitä. Vanhukselle ei maita ruoka ja juoma. Hän ei ota kontaktia, saattaa olla sekava ja usein kuumeinen. Varsinkin tutuksi tulleella asukkaalla näen muutoksen usein jo silmistä.

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

Tehostetussa palveluasumisessa suuri osa on muistisairaita ja selvää on, että tämä on heille viimeinen koti.

Sellainen sanonta on, että ei kahta ilman kolmatta, eikä kolmas paritta. Välillä menee viikkoja, ettei yksikössä kukaan kuole, sitten kuolemia voi tulla ryppäänä.

Kysymme omaisilta, ilmoitetaanko voinnin heikkenemisestä vaikka keskellä yötä. Loppuvaiheessa omainen voi yöpyä meillä, jotta hän saa olla läsnä lähdön hetkellä. Hoitaja pyrkii käymään kuolemaa tekevän luona usein.

Omaiset varmistelevat, että eihän kuoleva joudu kärsimään kipua. Meillä saa kipulääkityksen, sitä ei tarvitse pelätä. Yleisin kysymys on, miksi läheinen ei enää syö tai juo. Suuta voi kostuttaa vaikka ruokaöljyllä, sillä nesteytys loppuvaiheessa ei ole enää asukkaalle hyödyllistä.

Kuollut vanhus on aina jonkun rakas –­ ainakin toivon niin. Vaikka ikäihmisen kuolema on ehkä odotettu, se on omaisille raskas hetki. He voivat itkeä ja joskus huutaa ja raivota. Jotkut toimivat kuin robotit. Ilmaisen osanottoni ja joskus halaan.

Usein omaisia kiinnostavat käytännön asiat: mitä seuraavaksi tapahtuu ja koska huone pitää tyhjentää? Omaisten tunteiden kohtaamista opetetaan koulussa vähän. Onneksi siitä voi puhua työkavereiden kesken. Minulla on aina ollut mahtavia työkavereita.

Hoitaja merkitsee ylös ajan, jolloin asukas meni elottomaksi, ja lääkäri toteaa myöhemmin kuoleman. Meillä on valmiina exitus-setti vainajan laittamiseen. Siihen osallistuu kaksi hoitajaa. Vainaja puetaan valkoiseen paperiseen vaatteeseen. Jos hänelle halutaan tekohampaat, tässä vaiheessa on oikea aika laittaa ne. Sormukset ja korut laitetaan pussiin, joka annetaan omaisille. Leuan ja pään ympäri sidotaan sideharso, jotta suu pysyy kiinni. Samoin nilkat sidotaan yhteen. Kasvot peitetään liinalla ja silmien päälle laitetaan taitoksia, jotta ne pysyvät kiinni. Varpaaseen kiinnitetään nimilappu. Alle laitetaan alusliina ja vaippa, koska eritettä voi vielä tulla.

Yhdellä osastolla hoitaja taitteli liinasta joutsenen vainajan rinnalle. Se oli kaunis ele. Vainaja on yksikössä noin kaksi tuntia ennen kuin hautaustoimiston auto hakee hänet.

Meillä Elsakodissa asetamme päiväsaliin vainajan paikalle ruokapöytään kynttilän. Vedämme myös lipun puolitankoon. Kuolemasta ei saa suoraan kertoa muille asukkaille vaitiolovelvollisuuden vuoksi.

Suurin osa asukkaista suhtautuu kuolemaan rauhallisesti. Kun juttelin erään asukkaan kanssa koronasta, hän sanoi, että olisi valmis lähtemään.

 

Päiväsaliin vainajan paikalle ruokapöytään asetetaan kynttilä. 

 

Kun opiskelijana näin ensimmäisen vainajani, se pelotti. Vainaja oli kaunis, mutta näky jäi mieleni syövereihin. Oppi kuoleman kohtaamiseen on tullut käytännön kautta ja kollegoilta. Opiskelijoilta kysyn, jäikö jokin mietityttämään, kun he näkevät vainajan, ettei siitä jäisi peikkoa mieleen.

Olen työskennellyt vanhusten parissa koko urani eli noin 20 vuotta, ja vanhustenhoito on oma juttuni. Kohtaamisista saa niin paljon. Kuolema on minulle luonnollista, se ikään kuin kuuluu ihmisenä olemisen pakettiin. Pidemmässä hoitosuhteessa kuolemaan liittyy haikeutta, mutta pystyn jättämään työasiat työpaikalle.”

Reetta Hietanen työskentelee Elsakodissa Janakkalassa.

Lue lisää:

Kaikkeen ei ensihoitajakaan totu: "Jotkut osoitteet jäävät mieleen"

Hoitaja vastasyntyneiden teholla: "Olen hätäkastanut monia vauvoja"

Mainos
Mainos

Kommentit

Käyttäjän Riikka Heiskanen kuva

Olen itse töissä hoitokodissa, jossa asuu muistisairaita ihmisiä. Se on heidän kotinsa ja toiset asukkaat ystäviä ja naapureita. Yhdessä eletään elämää, koetaan ilot ja surut. Siksi on surullista jos vaitioloon vedoten heille ei kerrota, että joku on poistunut keskuudestamme, kuollut. Suoritetaan ulkoiset rituaalit ; muistokynttilät ja hartaus, missä sisältö? Muistelu ihanasta ihmisestä, ystävästä ja yhteisestä ajasta. Se kuuluu meille kaikille , myöskin hoivakotiasukkaille.