Käyttäjän Essi Paulamäki kuva

Takana kaksi synnytystä, jotka salin puolella menivät ok, mutta esikoisen kohdalta voin sanoa, että sadismi kollegoiden taholta oli järkyttävää. Voisi luonnehtia, että olen hengissä hoidosta huolimatta. Ei huvita sitten yhtään mennä potilaaksi ja lapset on kyllä tehty, osittain näihin kokemuksiin nojaten. Ei ollut ammattitaitoa, motivaatiota eikä asennetta muuhun, kuin vittuiluun.

Kokemus kyllä kasvatti kieltämättä omaa ammattitaitoa. Miten vastailla ihmisille, jotka haluavat tulla kuulluksi. Miten kohdata ihmisiä, oli kiirettä tai ei. Kuinka olla läsnä edes vaan pienen hetken, joka usein sekin on enemmän kuin odotetaan. "Kun henki on vahva niin vähäkin työ/ riittää maailman luomiseen" laulaa Leskinen.

Jostain syystä kätilöt naisina ja naisten hoitajina vihaavat juuri naispotilaita, kirurgialla inhotaan sisätautipotilaita. Sisuksilla arastellaan kirurgisia. Kukaan ei jaksa päihteilijöitä ja jos on mt-taustaa niin se vaan kuvittelee kaikki oireensa.

"Olen tekevinäni töitä koska ovat maksavinaan palkkaa."

On minulla loistavia kollegoita ja ihania työkavereita paljonkin. Mutta joskus on häpeän puna hiipinyt poskille kun on nähnyt kollegan asiattomasti käyttäytyvän tai mielistelevän lääkäriä niin että hoito on vaarantunut tai jos potilasturvallisuus on vaarantunut niin kyllä ahdistaa.

Hoitajat vetävät yhtä köyttä vain jos on yhteinen vihollinen kuten korona tai vittumainen potilas. Aika paljon muuten puukotetaan selkään. Myös kollegaa potilaana, eikä se voi olla sattumaa.

14 vuotta 3v mm. Tähän liittyvää traumaterapiaa ja edelleen itkettää kuinka likeltä liippasi kun 54 hb oli vaan "prinsessaksi tekeytymistä" Edelleen suomeksi vituttaa. On ihmisiä, joiden kohtaamista en suo koskaan tapahtuvaksi.

Nimim. Ammatillisuus kasvuun empatian kautta