Käyttäjän ahdistunut lähihoitaja kuva

Pitkäaikaiset vastuulliset vakituiset hoitotyöntekijät kärsivät eniten. Jatkuva työntekijä vajaus sapettaa. Joka ikinen viikonloppu joku työntekijä on sairas ja työntekijöiden vastuulla on soittaa sijainen, eikä ketään saada töihin, koska kukaan ei halua tulla sillä työtä on niin paljon kotihoidossa. Liian monet kerrat käynnit täytyy jakaa, eikä laadukas hoitotyö toteudu. Käyntiaikaa on pakko supistaa, eikä todelliselle kohtaamiselle jää aikaa. Lähihoitaja on monelle vanhukselle ainoa ihminen, jonka he näkevät päivän aikana. Kannamme käsissämme ihmistä, jolla on tunteet, ajatus, mieli ja keho. Vanhus ei ole nukke, jota ruokitaan, hoidetaan ja siistitään. Vanhus on ajatteleva inhimillinen ihminen ja hän tarvitsee ihmistä rinnalleen, jolla on kuulevat korvat, hellät kädet, rakastava välittävä sydän. Turvallisuuden tunne on muistisairaalle vanhukselle erityisen tärkeää ja meidän hoitajien velvollisuus on ylläpitää sitä! Tätä ei monikaan tule ajatelleeksi etenkään yritysten omistajat, koska heillä on vain "dollarit" silmissään. Kun kerromme esimiehelle miten väsyneitä olemme jatkuvaan lenkkien jakamiseen ja työntekijä vajaukseen saamme vastaukseksi: "Hyvin olette tähän asti pärjännyt ja hienosti olette hommat hoitaneet!" Saamme kehuja kun huudamme apua! Kehut piristävät, mutta eivät ne tuo lisää työntekijöitä, hyvät teot unohdetaan, mutta hoitovirhe muistetaan 100 vuotta. Yksikin hoitovirhe on liikaa ja kun niitä tapahtuu monta alkaa pelkäämään jo itseään kiireen ja paineen keskellä: "Entäs jos minäkin..." Jos vain tietäisitte, ette ihmettelisi miksi minä rukoilen joka päivä ennen töihin menoa. Kiire on kova ja se on todellinen!