Koulutiensä aloittava lapsi puhkuu intoa, kiinnostusta ja elämäniloa. Kuva Freepik

Uuttera koululainen

Kouluikäisen tuntemukset vaihtelevat paljon: Lapsi tuntee olevansa iso ja kuitenkin vielä hyvin pieni. Yhtenä hetkenä hän kokee osaavansa kaiken ja toisena ei mitään. Hän viihtyy vielä satujen ja leikin maailmassa, mutta samalla hänellä on jo tarve järjestettyyn toimintaan ja sääntöihin.

Koulukypsyys tarkoittaa muun muassa sitä, että lapsi oppii tekemään myös ei-miellyttäviä asioita. Mielihyvä kumpuaa tehtävän suorittamisesta.
– Varhainen kouluikä on yleensä seesteinen vaihe. Lapsella on vahva itsetunto eikä hän epäile sitä, etteikö selviäisi koulussa, kuvailee lastenpsykiatri Helena Kemiläinen.

Varhaisessa kouluiässä kehittyy kokemus siitä, että lapsi hallitsee toimintaansa sekä tunteiden että tehtävien tasolla. Aikuisten pitäisi pysytellä taustavoimana ja rientää apuun tarvittaessa.
– Aikuisen on annettava kyllin paljon mahdollisuuksia itsenäiseen yrittämiseen. Jos oma-aloitteisuus tyrmätään, lasta uhkaa tylsistyminen.

Puuhakkuus ja innostus saattavat lopahtaa liian suurten haasteiden ja odotusten edessä.
– Lapsilta vaaditaan nykyään hyvin paljon. Se tulee konkreettisesti ilmi, kun lapsi lähtee rinta rottingilla kouluun ja sanoo jo joululomalla, että ei siellä olekaan kivaa – enkö pääsisi takaisin päiväkotiin.

Vanhemmatkin ruokkivat usein pätemistä ja kilpailua. Pientä koululaista kuljetetaan harrastuksissa, jotka saattavat olla hyvin aikuisjohteisia ja kilpailullisia.
– Tässä vaiheessa kehittyy lapsen suhde työhön. Työelämä on muuttumassa kilpailuhenkisemmäksi ja solidaarisuus on katoamassa. Joskus mietin, luommeko kehityksen siemenen jo lapsuudessa.

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

Liiallinen ahkeruuden korostaminen lisää suorituspaineita. Kemiläinen muistuttaa, että lapset ovat mestareita asettamaan itselleen suorituspaineita vertaamalla itseään ikätovereihinsa.

Lapsi kypsyy itsenäisemmäksi pikkuhiljaa. Suomalaisessa kulttuurissa nopeaa itsenäistymistä pidetään positiivisena asiana ja unohdetaan helposti, että alakoululainen on vielä pikkulapsi, joka elää leikkien ja satujen maailmassa.
– Aikuisten on kuunneltava lasten tuntemuksia ja toimittava sen mukaan. Itsenäistymisen aste myös vaihtelee: yhtenä päivänä lapsi vakuuttaa pärjäävänsä yksin kotona iltapäivät ja toisena yksinolo ei onnistu millään.

Jos lapsi itsenäistyy liian varhain, minuuden ja itseluottamuksen rakenne voi jäädä hauraaksi. Hänestä saatta tulla pelokas ja epävarma, ja pärjääminen on vain ulkoista suorittamista.
– Lopputulos on silloin juuri päinvastainen kuin mitä sen pitäisi olla.

Kehitysvaiheen onnistuessa syntyy uutteruuden tunne, joka on uusi keino ylläpitää sisäistä eheyttä. Olennaista on hallinnan kokemus: lapsi osaa tiedoillaan ja taidoillaan ratkaista tehtäviä ja tilanteita.

Tasapainoisesti kasvanut alaluokkalainen kykenee oma-aloitteiseen ja itsenäiseen työskentelyyn. Hän pystyy myös tulemaan toimeen kavereiden kanssa ja asettumaan toisen asemaan.
– Jos lapsi kohtaa liian usein epäonnistumisia ja pettymyksiä, hän alkaa tuntea itsensä pärjäämättömäksi ja huonoksi, eikä hänen minuutensa vahvistu. Näin voi käydä, jos lapsi kokee, että ei yllä hänelle asetettuihin vaatimuksiin.

Alemmuudentunteen taustalla voi olla myös, että lasta on suojeltu liikaa eikä häntä ole päästetty testaamaan omia taitojaan. Myös heikko perusturvallisuus voi horjuttaa itseluottamusta.

Alemmuudentunne voi ilmetä pelokkuutena ja vetäytymisenä tai sitten rauhattomuutena ja levottomuutena.

Vanhempia askarruttavat

Jos alaluokkalainen ei harrasta mitään, jääkö hän jostakin paitsi?
Ei, jos lapsella on leikkikavereita, joiden kanssa puuhata. Enemmän olisin huolissani niistä, joilta harrastukset vievät kaiken vapaa-ajan. Lapsi tarvitsee paljon luppoaikaa, jotta hän voi luovasti keksiä omia leikkejä. Leikki on pienelle koululaiselle paljon tärkeämpää kuin tavoitteellinen harrastus.

Kärsiikö lapsi, jos koulun aloittamista lykätään vuodella?
Jos lykkäystä suositellaan, sitä kannattaa kunnioittaa. Vuoden aikana lapsen kehityksessä tapahtuu valtavasti. Vanhemmat saattavat kuvitella, että lapsi pettyy, jos hän ei pääse eskarikavereiden kanssa kouluun. Vielä isompi pettymys on kuitenkin se, jos hän menee kouluun epäonnistumaan. Putkiajattelua on myös rakenteissa: päiväkodista saatetaan sanoa, että meillä ei ole koululykkääjille enää mitään annettavaa.

Milloin lapsen voi jättää yksin kotiin iltapäiväksi?
Riippuu monesta asiasta. Miten lapsi itse suhtautuu yksinjäämiseen? Kuinka omatoiminen hän on? Onko joku tuttu aikuinen, jolta pyytää apua tarvittaessa? Onko kavereita seurana? Ekaluokkalainen on usein vielä liian pieni olemaan yksin iltapäiviä. Toisaalta, monia ekaluokkalaisia rasittaa hälyinen iltapäiväkerho ja he ovat mieluummin kotona. Jotkut ovat iltapäiväkerhossa vielä kolmannellakin luokalla, jos vain mahtuvat ryhmään. Kerhon vaihtoehto voi olla sukulainen tai naapurin turva-aikuinen.

Miksi alaluokkalaiseni käyttäytyy kuin murrosikäinen?
Tarpeessaan itsenäistyä ja pärjätä lapsi saattaa käyttäytyä kuin pieni murkku. Hän haastaa vanhempansa tyyliin "et sinä tiedä, opettaja tietää, kaverit sanovat näin". Tässä tilanteessa lapsi tarvitsee turvallisen vanhemman, joka kestää loukkaantumatta näsäviisailun ja vertailun muihin ja pitää ohjat käsissään.

Teksti Tiina Suomalainen

Sarja lapsen kehityksestä, osa 4/4

Julkaistu Tehy-lehdessä 7/2011

Lue myös muut Lapsen kehitys -sarjan artikkelit

Vauvaiässä syntyvät luottamus ja turva

Taapero valloittaa maailmaa

Leikki-ikä antaa itsetunnolle vauhtia

Mainos
Mainos