Ymmärsin kollegaani paremmin seuraamalla hänen työpäiväänsä – toimisiko sama sote-alalla?

“Tuollaista ei tavallisessa työpaikassa varmasti siedettäisi hetkeäkään”, kommentoi osastonhoitaja Marika Nyqvist Meidän vuoro -podcastin jaksossa. Aiheena olivat sote-alan hierarkiat, ja jakson toinen vieras, sairaanhoitaja Janina Rosenqvist oli juuri lukenut Instagram-tililtään sote-alan opiskelijoiden kokemuksia. Hyvin samanlaisia kokemuksia tuli ilmi Tehy-lehden viimevuotisessa kyselyssä: opiskelijaa ei tervehditä eikä kutsuta nimellä, opiskelija ei saa istua henkilökunnan kahvipöytään, opiskelija vietti koko osastoharjoittelunsa suihkuttamassa…

No, osataan sitä “tavallisissakin työpaikoissa”. Kun aloitin työt media-alalla 2000-luvun alussa, ehti vastaan tulla monenlaista työpaikkaa: varoitettiin ikävistä pomoista (”se nyt on sellainen, ei kannata välittää”), käskytettiin, tytöteltiin, annettiin mitättömiä tehtäviä. Nokkimisjärjestys oli selvä ensimmäisestä päivästä lähtien. 

Mutta sitten sain työpaikan, jossa pomo piti huolen, ettei kukaan kiipeä ylimmälle orrelle kukkoilemaan. Jokaisen piti myös seurata eri työtä tekevän kollegan arkea roikkumalla tämän matkassa yhden työpäivän ajan. Se jos mikä auttoi ymmärtämään työkaverin paineita. 

Toimittaessani Meidän vuoro -podcastia lähes jokainen haastateltava korosti sitä, ettei alan jatkuvaa resurssipulaa jaksaisi ilman mahtavia työkavereita. Mutta tietenkin monella oli kokemuksia myös kahnauksista ja turhista hierarkioista.

Marika Nyqvistin mukaan olisikin todella tärkeää, että jo opiskeluaikana tutustuttaisiin paremmin alan eri ammattikuntien työhön. Esimerkiksi Saksassa lääketieteen opintoihin kuuluu sekä alku- että loppuvaiheessa jakso hoitotyön opissa sekä eri opiskelijoiden yhteisiä simulaatioharjoitteluja. Kun on nähnyt sairaanhoitajan arkea läheltä, tuskin tulee lääkärinä väheksyttyä heidän ammattitaitoaan.

Työpaikan ilmapiiri ja hierarkioiden purkaminen on siis meistä jokaisesta kiinni, mutta ennen kaikkea se alkaa johtamisesta. Perinteisestä management by perkele -tyylistä on Suomessakin siirrytty palvelujohtamiseen ja osallistavaan johtamiseen. On pakko: suomalaiset nuoret haluavat inhimillisempää johtajuutta ja työelämää. 

Sotemaailma on kuitenkin kaukana ketterästä yritysmaailmasta. Se on vanha ala, joka vertautuu oikeuslaitokseen, armeijaan ja poliisiin – aloihin jotka syntyivät silloin, kun koko yhteiskuntaa on rakennettu. “Niissä johtaminen on rakentunut käskytykselle, byrokratialle ja selkeille rooleille”,  summaa sote-alan johtamisesta väitellyt vastuuosastonhoitaja Taina Kanninen.

Monet ammattilaiset mainitsevat huonon johtamisen yhdeksi isoksi syyksi sille, että jättävät työnsä. Tähän ei sote-alalla ole mitenkään varaa, joten johtamiseen on kiinnitetty viime vuosina yhä enemmän huomiota. Esimerkiksi osallistava johtaminen on mahdollista myös sotealalla, ja se alkaa yleistyä ainakin yliopistosairaaloissa. Yksinkertaisimmillaan se tarkoittaa yhteistä tekemistä, johon kaikki osallistuvat. 

Kannisen mukaan olisi myös tärkeää että sotealan johtajat olisivat myös hallintoon kouluttautuneita – olisi opiskeltuna esimerkiksi henkilöstöjohtamista tai talousosaamista. Johtajien ja alaisten vastakkainasettelusta päästäisiin myös, jos alaisetkin yrittävät ymmärtää esihenkilön arkea. Pakollisten tehtävien jälkeen esihenkilöllä jää työn kehittämiselle usein vain hyvin vähän aikaa. 

Yhteiskunta muuttuu, ja soteala sen mukana. Ennen vanhaan osastonhoitaja saattoi istua tärkätyssä esiliinassa omassa toimistossaan, jonne kukaan ei uskaltanut edes kurkata. Nyt hän tekee kuten Marika Nyqvist: “Kysyn lähes joka asiassa mielipidettä henkilökunnalta, koska olen todennut, että on tosi vähän sellaisia asioita, joiden pitäisi olla vain minun päätettävissäni.”

Lisää aiheesta: Meidän vuoro -podcast
 

13.3.24 korjattu loppuun Marika Nyqvistin sukunimi.