Tavoitteena tavallinen

Päivän ruokalista vaikuttaa tavanomaiselta, ja niin sen pitääkin, kun kyse on syömishäiriön hoidosta. Ateriasuunnitelma on osa Pietarsaaressa sijaitsevan Fredrika-klinikan päiväosaston hoitoa. Aamupalaksi on jugurttia myslin kera, kaksi voileipää päällysteineen sekä tuoremehu.

Lounaalla tarjotaan riisiä, kanakastiketta, vihanneksia ja salaatinkastiketta sekä leipää ja maitoa.

Välipalaksi on kinkkupiirakkaa, lasi maitoa ja viinirypäleitä.

Päivällinen ja iltapala syödään kotona, mutta ne noudattavat samaa mallia.

Tarkoitus on normalisoida syömistä ja varmistaa, että potilas syö säännöllisesti, monipuolisesti ja riittävästi.

”Emme laske grammoja, desilitroja tai kaloreita, vaan annos rakennetaan sovelletun lautasmallin mukaan. Hoidon aikana potilas haastaa yhdessä omahoitajan kanssa sairautta ja ottaa suunnitellusti mukaan ruokia, jotka syömishäiriö on kieltänyt”, sanoo psykiatrinen sairaanhoitaja Tiina Skog.

Kaikki tähtää siihen, että syömisestä tulisi normaali osa elämää, eikä syöminen hallitsisi ajatuksia koko ajan.

Ateriasuunnitelman avulla potilas tutustuu ruokiin uudelleen ja saa kokemuksia esimerkiksi erilaisista aamu- ja välipaloista. Tarvittaessa ravitsemustilaa voidaan korjata lisäravinnejuomalla.

Aluksi potilas ruokailee hoitajan kanssa kahdestaan, mutta vähitellen hän siirtyy syömään yhdessä muiden kanssa ruokasaliin.

Yhdessä perheen kanssa

Fredrika-klinikka hoitaa nuoria potilaita Pohjanmaan hyvinvointialueella sekä suomeksi että ruotsiksi. Klinikka koostuu päiväosastosta ja poliklinikasta. Päiväosastolle potilas tulee, jos hänen syömishäiriönsä on niin vaikea, että käynnit poliklinikalla eivät riitä.

Potilas tulee osastolle arkisin aamulla ja viettää siellä päivän. Potilaat ovat osastolla ilman vanhempiaan. Viikon­loput potilas on kotona, mutta ruokailu noudattaa sielläkin ateriasuunnitelmaa. Perhe on tiiviisti mukana hoidossa, sillä myös vanhemmat tarvitsevat tukea ja tietoa syömishäiriöstä. Niinkin on joskus käynyt, että kauempana asuvan potilaan vanhemmat ovat vuokranneet hoitojakson ajaksi asunnon Pietarsaaresta.

Potilaista suurin osa on tyttöjä, mutta sukupuolijakauma ei kerro koko totuutta. Poikien syömishäiriöitä tunnistetaan tyttöjä huonommin.

”Syömishäiriö sairautena ei ole meidän potilasmääriemme perusteella lisääntynyt, mutta syömishäiriöinen oireilu on yleistynyt”, sanoo psykoterapeutti, erityisasiantuntija Rasmus Isomaa.

Ihan tavallisia asioita

”Käyn kavereiden kanssa ulkona syömässä.”

”Voin syödä kaikkea.”

”Käyn koulua.”

Potilaat ovat yhdessä pohtineet, mitä haluavat elämäänsä enemmän ja mitä vähemmän. He eivät tavoittele kuuta taivaalta, vaan toiveet ovat tavanomaisia.

”Niin niiden pitääkin olla, koska pyrimme vähentämään ahdistusta ja siirtämään ajatuksia pois ruuasta ja syömisestä”, sanoo sairaanhoitaja Agneta Backlund.

Yksilökeskustelut käydään joka arkipäivä aamupäivisin. Niissä käydään läpi potilaan tavoitteita ja ajatuksia. Päivittäiset keskustelut ovat tärkeitä, koska niissä seurataan, miten hoito etenee ja haastetaan syömishäiriöön liittyviä uskomuksia.

Ryhmäkeskusteluja on iltapäivisin. Niissä puidaan yhteisiä haasteita ja viikon kulkua sekä nimetään asioita, joihin potilas voi olla tyytyväinen ja joista hänen on syytä olla ylpeä. Myönteinen näkemys itsestä toimii vastavoimana syömishäiriölle, joka antaa ihmisen ymmärtää, että tämä ei ole riittävä tai hyvä.

Suoria kysymyksiä

Syömishäiriön aiheuttamia jännitys- ja kiputiloja puretaan fysioterapialla. Se auttaa potilasta myös hyväksymään ja ymmärtämään omaa kehoa. Fysioterapeutti lähtee liikkeelle perusasioista: vartalon asennosta, lihaksista, nivelistä ja hengitystekniikasta.

Potilas saattaa pyrkiä pienentämään kehoaan, jolloin hän kulkee kumarassa ja vetää vatsaa sisään. Oksentaminen voi kipeyttää rintaa ja vatsalihaksia. Myös hengittäminen saattaa olla vaikeaa, mikä johtaa ahdistukseen ja paniikkiin.

”Esimerkiksi pohkeet, selkä ja rintakehä ovat usein jännittyneitä ja kipeitä ahdistuksen, pinnallisen hengityksen ja pakkoliikunnan vuoksi”, sanoo fysioterapeutti Lena Lindström.

Manuaalinen terapia ja hengitys- ja rentoutusharjoitukset auttavat potilasta kokemaan kehonsa turvalliseksi.

Kehossa saattaa olla myös puolieroja, etenkin jos potilas on viillellyt ­itseään. Fysioterapeutti voi rasvata ja hieroa arpia, mikä edistää niiden parantumista.

”Oikeakätinen viiltää kehon vasenta puolta, jolloin viiltelyn aiheuttama kipu jumittaa vasemman puolen.”

Syömishäiriötä sairastavien kohtaamisessa toimii rehellisyys ja suoruus, Lindström sanoo.

”Kun kysyn rehellisesti esimerkiksi pakkoliikunnasta ja itsetuhoisuudesta, saan rehellisen vastauksen.”

Potilaan tärkeä tarina

Syömishäiriö on salakavala sairaus, sillä se täyttää elämässä jonkin tarpeen. Kyse on selviytymiskeinosta. Hoidossa on selvitettävä, mihin ihminen sairautta tarvitsee.

Hoidon aloittavalla tutkimusjaksolla selvitetään piilevät uskomukset itsestä, syömisestä ja kehon merkityksestä. Muutokset syömiskäyttäytymisessä saavat syömishäiriön alla piilevät ajatukset pinnalle.

”Selvitämme, mitä elämässä on tapahtunut ja missä vaiheessa syömishäiriö ilmaantui elämään. Olemme syömishäiriön hoidon ammattilaisia, mutta emme ole yksittäisen potilaan ammattilaisia, vaan meidän pitää oppia tuntemaan hänet ja hänen tarinansa”, Tiina Skog sanoo.

Taustalta paljastuu yleensä jokin trauma. Se voi olla yksittäinen tapahtuma tai kehityksellinen trauma, jossa potilas on jäänyt vaille jotain tarvitsemaansa. Kyse voi olla esimerkiksi itsensä ja oman kehon kokemisesta tavalla tai toisella vieraaksi.

”Kohtaamisessa on tärkeää, että osoittaa olevansa aidosti kiinnostunut potilaasta ja haluavansa tietää, kuka hän on”, sanoo poliklinikalla työskentelevä sairaanhoitaja Ulrika Strang.

Tyypillisesti syömishäiriö on lahjakkaan ja suorituskeskeisen nuoren sai­raus, Tiina Skog sanoo. Esimerkiksi kovaa treenaava kilpaurheilija voi sairastua syömishäiriöön, jos hän syö kovaan kulutukseensa nähden liian vähän ja syömisen tarkoitus on vain palvella urheilutuloksia.

Valheellista toivoa

Syömishäiriöön kuuluu se, että potilaalta puuttuu sairaudentunto. Hän saattaa suhtautua hyvää tarkoittaviin läheisiin vihamielisesti ja vastustaa hoitoyrityksiä.

”Aluksi syömishäiriö tuntuu potilaasta hyvältä ja se antaa hänelle toivoa. Hän uskoo tekevänsä itselleen hyvää”, Ulrika Strang sanoo.

”Potilas voi syyttää meitä siitä, että haluamme lihottaa häntä tai pilata hänen elämänsä”, Rasmus Isomaa kuvaa.

Sairauden tunnustaminen on parantumisen edellytys. Tavoitteena on kannustaa syömishäiriöön sairastunutta siihen, että hän uskaltaa vastaanottaa uusia kokemuksia.

Syömishäiriö ruokkii itseään, koska ajan myötä se johtaa nälkiintymistilaan tai johonkin muuhun kehon häi­riöön. Aivot eivät toimi kunnolla, eikä ihminen jaksa olla läsnä. Esimerkiksi bulimia aiheuttaa elektrolyyttien epätasapainoa, mikä voi vaarantaa sydämen toiminnan. Ahmintahäiriö voi johtaa ravintoaineiden puutokseen, vaikka energiaa potilas saa yli tarpeen. Nälkiintyminen voi tutkimusten mukaan pienentää aivokuoren harmaan aineen määrää, mikä voi vaikeuttaa päätöksentekoa ja heikentää sosiaalisia suhteita.

Potilaalla saattaa olla vääristyneitä uskomuksia siitä, mitä hänelle tapahtuu, jos hän syö. Hän saattaa esimerkiksi ajatella menettävänsä itsestään kontrollin kokonaan, jos antaa itselleen luvan syödä.

Joillain on pakkotoimintoja. Potilas saattaa ajatella, että syöminen edellyttää päivässä tietyn määrän kävelyä tai että paleleminen on hyväksi, koska se kuluttaa kaloreita. Joku voi vältellä kä­sien rasvaamista, koska uskoo, että voide imeytyy käsistä kehoon. Potilas saattaa myös pestä käsiä pakonomaisesti, koska hän uskoo välttyvänsä näin kaloreilta.

Kun potilas vähitellen kuntoutuu ja syöminen normalisoituu, nälkiintyminen väistyy ja aivot alkavat toimia.

Oma vastuu

Rasmus Isomaa kuvaa syömishäiriötä sitku-sairaudeksi, jossa potilas tavoittelee sateenkaaren päässä olevaa aarretta. Aarre karkaa käsistä kerta toisensa jälkeen, ja lopulta syömishäiriö sanelee potilaan elämän ja pää täyttyy ruoka-ajatuksista.

Hoidon aikana potilaan uskomuksia haastetaan ja ulkopuolista kontrollia vähennetään pikkuhiljaa. Potilas ottaa itse vastuuta syömisestään.

”Hoidosta ei saa tulla valtataistelua hoitohenkilökunnan ja syömishäiriön välille, koska silloin potilas jää sivuun”, Tiina Skog sanoo.

Syömishäiriön ristiriitaisuus ja monimutkaisuus näkyy keskusteluissa potilaan kanssa. Syömishäiriön haastaminen tuo esiin tunteet, jotka potilas on tukahduttanut. Kun tunteet nousevat pintaan, potilas saattaakin voida hoidon alussa entistä huonommin. Tämä voi ahdistaa vanhempia. 

”Emme jätä potilasta yksin tunteiden keskelle, vaan opetamme häntä ottamaan ne vastaan, käsittelemään ja säätelemään niitä”, Skog sanoo.

Hyvä uutinen potilaille ja heidän läheisilleen on se, että suurin osa paranee syömishäiriöstä täysin. Osa toipuu niin, että sairaus saattaa antaa itsestään merkkejä vain vaikeassa elämänvaiheessa. Pieni osa potilaista sairastaa pitkään. Osa potilaista syö sairaalassa normaalisti, mutta kotona oireilu jatkuu. Tällöin tehostetaan perhetyötä.

”Olennaista on se, että syömishäi­riöidentiteetti ei pääse vahvistumaan. Korostamme potilaalle, että hoitoon saa hakeutua aina uudestaan. Sitten mietimme, miksi edellinen jakso ei johtanut paranemiseen”, Isomaa sanoo.

Lähteenä käytetty Duodecim 16/2023.