Urheilijan tiimissä

Urheilufysioterapeutti Juuso Sillanpää, 46, käyttää Jyväskylän Hipposhallilla kesät talvet sortseja. Huippu-urheilun instituutti Kihun toimisto sijaitsee hallin kupeessa, ja Juuson työpäivät kuluvat pääosin siellä, muun muassa kuntosalilla ja juoksuradalla. Toisaalta työhön kuuluu myös reissupäiviä.

”Kuulun urheilijan tiimiin yhdessä valmentajan ja esimerkiksi urheilulääkärin ja psyykkisen valmentajan kanssa. Käymme moniammatillista vuoropuhelua, jotta löytyy yhteinen linja, jota pitkin valmennuksessa kuljemme. Urheilijan etu on se tärkein.”

Juuso on erikoistunut kumpare­laskuun ja yleisurheiluun, joten hän käy kumparelaskun maajoukkueen mukana leireillä ja kilpailureissuilla. Maaliskuun lopulla hän suuntaa lähes kolmeksi viikoksi Keski-Eurooppaan, ensin Italiaan maailmancupiin ja sitten Sveitsiin MM-kisoihin. Yleis­urheilijoiden kanssa hän käy muun muassa etelän leireillä ja arvokisoissa.

Huippu-urheilun instituutti Kihu kehittää, toteuttaa ja tutkii valmennuksen tukipalveluita, joiden avulla urheilijat ja valmentajat voivat saavuttaa huipputuloksia. Kihussa työskentelee noin 30 eri alojen asiantuntijaa.

Eroon liikepelosta

Juuso tekee useana päivänä viikossa töitä Jyväskylän urheiluakatemian nuorten kanssa. He ovat yläkoululaisia, urheilulukion tai -ammattioppilaitoksen opiskelijoita.

”Urheilijalla pitää olla kunnossa niin fyysinen, psyykkinen kuin sosiaalinenkin puoli. Kaikki lähtee kohtaamisesta, keskustelusta ja yhteisistä suuntaviivoista. Vasta sitten tulee fyysinen puoli. Meidän on osattava aistia, missä mennään. Paljon riippuu urheilijan persoonasta. Joitakin pitää hillitä harjoittelussa kuin raviohjastaja ohjat kireällä, toisia taas enemmän motivoida ja kannustaa.”

Urheilijan fysiikkaa voidaan mitata monin tavoin, kuten voiman, liikkuvuuden, kehonhallinnan, ponnistuskyvyn ja liikkeiden rytmin avulla. ”On esimerkiksi kiinnostavaa, tunnistaako urheilija, jos toinen puoli on heikompi. Arvioinnin takana on oltava aina jokin lajivaatimuksiin liittyvä peruste.”

Juuso vierastaa kuntoutus-sanaa. Hän puhuu mieluummin harjoittelun optimoinnista. Jos urheilijalla oireilee jokin paikka, mietitään, millä harjoituksilla hän pääsisi omalle tasolleen. Esimerkiksi aitajuoksijat Nooralotta Neziri ja Elmo Lakka ovat julkisuudessa kehuneet yhteistyötä Juuson kanssa.

”Työn hienoja hetkiä on, kun urheilija pääsee vamman jälkeen palaamaan samalle tai jopa paremmalle tasolle.”

Vaikealta tilanne tuntuu silloin, kun Juuso aistii urheilijan tuskastuneisuuden, jos oireet eivät hellitä tai kehitys aaltoilee. ”Silloin on mietittävä, miten muuttaa rooliaan, jotta urheilijan mieli kirkastuisi.”

Juuso auttaa asiakkaitaan muun muassa liikepelon voittamisessa. Varsinkin vamman jälkeen uskallusta haetaan tarkalla suunnitelmalla ja miettimällä, miten pitkälle urheilijaa haastetaan suorituksessa.

”Aivokuori on fiksu, se luo uusia liikemalleja. Esimerkiksi kumparelaskua ei voi tehdä puoliteholla, siinä on oltava jatkuvasti skarppi, muuten vammariski kasvaa. Ei ole ihme, että urheilijat ovat päivän kahden laskutreenin jälkeen väsyneitä.”

Tärkeät 20 sekuntia

Lajituntemus on Juuson työssä tärkeää. ”Fysioterapeutin pitää tietää, mitä vaatimuksia laji keholle asettaa. Mitä ominaisuuksia urheilijalla pitää olla ja millainen lajin biomekaniikka on? Vaatimukset myös muuttuvat. Kumparelaskussa temput kehittyvät ja näyttävyyttä tulee lisää. 20 sekunnin suorituksen aikana tapahtuu paljon.”

Kumparelaskussa kilpailijan pitää laskea hyppyreillä ja kummuilla varustettu 200–250 metrin rata nopeasti ja tyylikkäästi. Laskun aikana tehdään kaksi vapaavalintaista hyppyä. ”Ja koko ajan edetään mäkeä alas 25–30 asteen kulmassa. Myös laskutekninen osaaminen arvioidaan.”

Kumparelaskun A-maajoukkueeseen kuuluu neljä miestä, joita Juuso treenaa. Lisäksi MM-cupissa on mukana yksi naislaskija. Seuraava iso kiinnekohta Juuson työssä on talviolympialaiset Italiassa helmikuussa 2026. ”Toivottavasti nelikko saa tarpeeksi MM-cupin pisteitä, jotta se pääsee olympialaisiin.”

Voiman ja nopeuden lisäksi kumparelaskussa tarvitaan muun muassa lajitaitoa, hyppyominaisuuksia, kehonhallintaa ja liikkuvuutta. Yksi fysioterapeutin tehtävä on miettiä, millaisilla harjoituksilla ominaisuuksia kehitetään.

Juuso puhuu harjoitettavuudesta. Se tarkoittaa kaikissa lajeissa tarvittavien perusominaisuuksien tasapainoa, joka mahdollistaa urheilijan kehittymisen omassa lajissaan. Urheilijan harjoitettavuuden on oltava kunnossa, jotta hän kestää kovaa lajiharjoittelua ja jaksaa yleensä harjoitella.

”Samassa lajissa voi olla tekniikaltaan tai ominaisuuksiltaan tosi erilaisia yksilöitä.”

Pienestä kiinni

Kisoissa on omanlaisensa tunnelma. ”Kilpailijaa on osattava lukea – tarvitseeko hän enemmän vai vähemmän pöhinää. On apua, jos tuntee urheilijan pitkältä ajalta. Osa jännittää paljon, osa ei.”

Urheilija on ehkä haavoittuvimmillaan arvokisoissa epäonnistumisen hetkillä. Silloin voi riittää pelkkä tutun valmennustiimin jäsenen läsnäolo. ”Osa puhuu pettymyksen tunteistaan, osa itkee ja osa suuntaa katseensa heti tulevaisuuteen. Se vaihtelee paljon.”

”Kun liikutaan suorituskyvyn äärirajoilla, onnistuminen on usein pienestä kiinni.”

Juuso on työskennellyt Kihussa kymmenisen vuotta. Hänellä on urheilija­tausta kiekonheiton parista, joten urheilun pariin päätyminen kävi luontevasti. ”Fysioterapeutin ammatti alkoi kiinnostaa lukioaikoina. Ihmiskehon toiminta kiinnosti. Ammatinvalintaan liittyi myös halu auttaa ja välittää tietoa.”