Hoitajien väsymys lisääntyy poikkeustilan jatkuessa

Kuvateksti
Kuva: Pexels

Valehtelisin, jos väittäisin ettei hoitotyö poikkeusoloissa välillä väsytä. Ettei olisi työvuoroja, jolloin ei jaksaisi hoitaa yhtään ketään. Päiviä, jolloin tarvitsisi pikemminkin jonkun itseään hoivaamaan.

Näen, miten COVID-19-pandemia alkaa painaa hoitohenkilökunnan askelia. Ei ole helppoa olla yksi niistä, joiden harteille on kasattu odotuksia ja paineita tehdä nopeammin, tehokkaammin ja paremmin kuin koskaan aiemmin. Ansaitut vuosilomat pyritään kuulemma myöntämään riippuen koronavirustilanteesta. Juuri tänä vuonna kesälomia odotetaan hartaammin kuin vuosiin.

On helppo sanoa, että tuntiessasi väsymystä opettele lepäämään paremmin. On mahdollista määrätä, että potilaita on hoidettava ilman asiallisia suojavarusteita. Ja on kuunneltava, että sinut on koulutettu venymään, joustamaan, tekemään parhaasi, hoitamaan ja pelastamaan. Tee työsi.

Helppoa hoitotyö ei ole normaalioloissa, saatikka nyt. Olen helpottunut, kun työkavereita palaa takasin koronaviruskaranteenista. Olen iloinen siitä, että minulla on osaavia ammattilaisia ympärilläni. Sellainen tiimi, joka ei kädet täynnä töitä ja väsyneenäkään anna periksi.

Näiden upeiden hoitoalan ammattilaisten ei tulisi olla näin väsyneitä. Heillä tulisi olla hyvät resurssit ja kunnon palkka tekemästään arvokkaasta työstä. Heistä tulisi pitää kiinni kaikin keinoin. Kuka meitä sitten hoitaa, jos auttajat porukalla uupuvat ja lyövät hanskat tiskiin?

Jokainen hoitaja tietää, ettei työvuorossa voi luovuttaa, kun väsyttää. Silloinkin on tehtävä työt tunnollisesti loppuun. Poikkeusoloissa ja sen jälkeen hoitajat tarvitsisivat poikkeuksellista tukea, jotta he eivät luovuta, kun tämä pandemia on hoidettu. Hoitajia on alkanut entistä enemmän väsyttää jatkuva taistelu järkevän palkan ja ansaittujen työolojen puolesta. Siksi hoitohenkilökuntaa kannattaa nyt kuunnella herkällä korvalla.

Hoitajien kuormittuneisuus näkyi valtakunnallisesti jo vuosia sitten. Esimerkiksi sairaanhoitajat, lähihoitajat ja kodinhoitajat loistivat sairauspoissaolotilastoissa selvästi muita kuntatyöntekijöitä enemmän. Koronaviruksesta johtuva epämääräinen tilanne, sitä seuraava hoitojonojen purku ja kuntatalouden rapautuminen on vielä edessä.

Ei tule olemaan helppo yhtälö pitää jo ennen koronaviruspandemiaa uupuneet hoitajat työkykyisinä ja hoitotyössä. Siksi hoitoalaa vaivaavan uupumuksen syiden poistamiseen on panostettava tuntuvia resursseja jo nyt. Ehkäisevä työ hoitajien työssäjaksamisen hyväksi on kuin laittaisi rahaa pankkiin ennen seuraavan talouslaman todellista alkua.

Lue myös: Koronakriisi ei heti katoa hoitoalalta.

 

Seuraa ja kommentoi blogia. Tämä teksti myös tykkää, kun sitä jaetaan luettavaksi muille. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.