Onko sukunimi oltava näkyvillä?

Kuvateksti
Nimikyltin käyttö kuuluu työnantajan työnjohto-oikeuden piiriin. Kuva: Petri Blomqvist

Työpaikallani on käytössä kuvalliset henkilökortit, joissa on työntekijän koko nimi. Työskentelen päivystyksessä ja haluaisin säilyttää yksityisyyteni. Onko sukunimi oltava näkyvillä?

Tästä ei ole yleispätevää ohjetta. Nimikyltin käyttö on asia, joka kuuluu työnantajan työnjohto-oikeuden piiriin.

Jos työpaikan vaarojen arvioinnissa on todettu, että työntekijöihin kohdistuu väkivallan uhkaa, työnantajan pitää antaa ohjeet työntekijöiden suojelemiseksi. Yksi keino on, että nimikyltissä käytetään esimerkiksi pelkästään etunimeä tai ammattinimikettä.

Potilaalla on kuitenkin oikeus saada tietoonsa häntä hoitaneen henkilön koko nimi. Hoitaneen ammattihenkilön nimi näkyykin aina potilasasiakirjoissa.

Ota tarvittaessa yhteyttä työsuojeluvaltuutettuun. Asia on hyvä viedä yhteistyötoimikuntaan keskusteltavaksi.