Elämyksiä japanilaisten vanhusten kanssa

Joulukuussa lähihoitajaksi valmistunut Mari Laaksonen ihailee kylpykulttuuria, joka toi japanilaisille vanhuksille hoivakodissa ripauksen ylellisyyttä. ”Ensin asiakasta autettiin peseytymään suihkussa, ja sen jälkeen hän pääsi kylpyyn. Kylpyosastolla oli monikäyttöisiä nostimia, joiden avulla jokainen halukas saatiin altaaseen tai kylpyammeeseen. Ammeeseen lorautettiin metsäntuoksua, joka värjäsi veden vihreäksi ja teki kylpyhetkestä moniaistillisen kokemuksen”, Mari kertoo.

Kylpeminen hoidettiin lämminhenkisenä sarjatyönä. Kylpijöitä oli yhtä aikaa useampia, samoin heitä auttavaa henkilökuntaa. Ensin yksi ryhmä vanhuksia riisui, minkä jälkeen pesijät ottivat heidät vastaan, laittoivat kylpyyn ja saattoivat lopuksi takaisin pukuhuoneen ovelle. Peilin edessä taputeltiin kasvovoiteet ja kuivattiin hiukset föönillä. Märillä hiuksilla kukaan ei lähtenyt pois. Vuoteessa oleville vanhuksille henkilökunta puki vaatteet niin, että saumat menivät täysin suoraan. Mikään ei saanut painaa eikä olla huonosti. Pieniinkin yksityiskohtiin käytettiin paljon aikaa.

”Asiakkaista huolehdittiin ja heidät kaikki myös saatettiin kylpyosastolta pois, vaikka he olisivat pystyneet kulkemaan lyhyen matkan päiväsalin puolelle itsenäisestikin”, Mari kertoo.

Mari ei ollut käynyt ennen viime vuonna tapahtunutta harjoitteluaan Japanissa, mutta häntä kiinnosti maan tapakulttuuri ja japanilaisten kunnioitus iäkkäitä kohtaan. Hän oli lukenut Japania käsitteleviä kirjoja, kirjoitellut paikallisen kirjeystävän kanssa, katsonut japanilaisia elokuvia ja opetellut kieltä kansalaisopistossa ja puhelinsovelluksella.

Harjoittelun aikaan Mari opiskeli lähihoitajaksi Turun ammatti-instituutissa, joka järjesti harjoittelupaikan yhteistyössä Hanako-verkoston kanssa. Verkosto kehittää Suomen ja Japanin työelämäyhteistyötä ja on toiminut Opetushallituksen tuella vuodesta 2010.

Mari sai harjoittelupaikakseen japanilaisen yksityisen hoivayrityksen, jonka työntekijöitä ja toimitusjohtajan hän tapasi ensimmäistä kertaa jo Suomessa.

”Tulkin avustuksella kerroin heille aiemmista työpaikoistani, jotka ovat pääosin varhaiskasvatus- ja siivousalalta.”

Kuukauden harjoittelun aikana Mari tutustui kolmen hoivakodin toimintaan miljoonakaupunki Osakassa.

”Naapurustoni Yuzaton alueella oli viehättävä, ja kävelin siellä paljon ihailemassa mielenkiintoista arkkitehtuuria, Nagai-puistoa, katuvilinää ja ravintoloiden ihastuttavia paperilyhtyjä ja kylttejä. En kokkaillut itse, sillä halusin tutustua paikallisiin makuihin. Kotikulmilla oli noutoruokaa valmistavia pieniä kojuja.”

Ilman yhteistä kieltä

Kaikissa kolmessa hoivakodissa Mari tutustui kuntouttavaan päivätoimintaan. Sen tarkoitus oli avustaa vanhuksia päivittäisissä toiminnoissa ja tukea sosiaalista kanssakäymistä.

Ensimmäisessä harjoittelupaikassa oli ympärivuorokautisia hoitopaikkoja ja lyhytaikaisia hoito- ja kuntoutuspaikkoja sekä monipuolista päivätoimintaa. Moni vanhus tuli päivätoimintaan nimenomaan suihkun ja kylvyn takia.

Mari teki vain avustavia töitä, koska hän ei osannut japania.

”Minut otettiin ystävällisesti mukaan hoitotyöhön avustamaan. Vein ruoka-annoksia, avustin vanhuksia syömisessä, mittasin verenpainetta, autoin kylpyosastolla pukeutumisessa ja olin mukana viriketoiminnassa.”

Lisäksi Mari kulki oppimassa fysioterapeutin mukana, seurasi osastolla hoitotyötä ja oli mukana asiakkaiden noutopalvelussa hoitokotiin ja lääkärikäynneillä terveysasemalla.

Vanhuksille tarjottua viriketoimintaa olivat esimerkiksi kalligrafia eli perinteinen kaunokirjoitus ja ikebana eli kukkien asettelu sekä erilaiset pelit.

”Yhdessä harjoittelupaikassa oli tiistaisin ja torstaisin kahviklubi, johon osallistui 12 asiakasta kerrallaan. Siellä juotiin kahvia hienoista kupeista ja syötiin jäätelöä pianomusiikin säestyksellä. Minullekin oli elämys, miten hyvinvointiin panostettiin.”

Vain harva henkilökunnasta puhui englantia, joten elekieli oli vilkkaassa käytössä.

”Puhelimen kääntäjäsovelluksiakin kokeilin, mutta ne eivät aina toimineet hyvin. Osasin sanoa japaniksi vain yksinkertaisia fraaseja ja yksittäisiä sanoja, mutta puhetta ymmärsin hiukan enemmän. Kykenin kommunikoimaan asukkaiden kanssa suhteellisen hyvin ja käymään myös yksinkertaisia keskusteluja. Tekeminen ja osallistuminen oli mukavaa eikä yhtään vaivaannuttavaa.”

Aikatauluista pidettiin kiinni

Mari teki harjoittelussa aamuvuoroja, jotka alkoivat arkisin yhdeksän ja kymmenen välillä ja olivat kuuden tunnin mittaisia. Muu henkilökunta teki pidempää yhdeksän tunnin päivää. Jokaisessa harjoittelupaikassa Marilla oli ohjaaja.

”Japanilaiset organisoivat kaiken hyvin, mikä auttoi aikataulujen noudattamisessa ja suunnitelmien toimivuudessa. Työnjako oli selkeä ja jokaisella työntekijällä päivän aikana omat tehtävänsä. Tiimityöskentely oli sujuvaa, työkaverin arvostus suurta ja toisten kannustus näkyi työhyvinvoinnissa.”

Viriketoiminnalle, jumpalle ja pesuille oli tietyt aikansa. Yksi hoitaja kirjasi tietoja ylös järjestelmään, ja näitä tietoja tulostettiin omaisille annettavaan ”reissuvihkoon”.

Marin mukaan asiakkaat olivat pääosin muistisairaita ja hyvin iäkkäitä. Moni oli yli satavuotias ja myös yli 90-vuotiaita oli paljon.

”Vuodehoidettavia ei jätetty sänkyihin, vaan heidät tuotiin pyörätuolilla mukaan. Vaikka kaikkien toimintakyky ei riittänyt osallistumiseen, heidät huomioitiin kosketuksella. Henkilökunta kertoi kiireestä, mutta se ei näkynyt mitenkään työssä.”

Marin mukaan vanhukset olivat päivätoiminnassa iloisia ja tyytyväisiä. Heitä myös osallistettiin hoivakodin töihin. He saattoivat esimerkiksi kieritellä puhtaita kankaisia pesulappuja rulliksi, jotka pakattiin pusseihin. Asiakas sai tehdä puuhaa ohjatusti ja ilman kiireen tuntua.

”Pesulaput lämmitettiin ennen ­käyttöä mikron näköisessä laitteessa, ja vuodepesut tehtiin lämpimillä liinoilla.”

Vaikka Japani tunnetaan teknologiasta, hyvinvointitekniikkaa oli Marin mukaan hoivakodissa käytössä vain vähän. Esimerkiksi robotiikkaa ei käytetty.

Mari sanoo, että harjoittelu Japanissa vahvisti hänen ammatillista itsetuntoaan.

”Asiakaslähtöinen tapani työskennellä sai vahvistusta. Kaikki kohtaamiset jäivät sisimpääni voimavaraksi. Haluan olla kiireettömän tuntuinen ja asiakkaalle läsnä Suomessakin, ja saada hänet tuntemaan itsensä arvokkaaksi. ”

Mari ei ollut koskaan aiemmin matkustanut ulkomaille yksin.

”Nyt ei ollut vaihtoehtoja, ja olin valmis heittäytymään. Parasta Japanissa olivat ystävälliset ihmiset. Olen aloittanut iltalukiossa japanin opiskelun, sillä luja tahtoni on oppia puhumaan kieltä sujuvasti.”