”Elän matkailuauton kokoista elämää”

Eija Laine, 59, erosi parikymmenvuotisesta avioliitosta puoli vuotta sitten. Asiat ajautuivat eroon pikkuhiljaa. Pitkässä suhteessa yhteys voi kadota kuin varkain.

”Meillä yhteiset hetket ja läheisyys vähenivät hiljalleen, ja lopulta suhde alkoi tuntua enemmän velvollisuudelta kuin jaetulta elämältä ja kumppanuudelta. Asuimme Tammisalossa kaksikerroksisessa rivitalossa eri kerroksissa. Minä harrastin paljon Nella-koiran kanssa ja halusin pois ruuhkaisesta Helsingistä. Siellä olo tuli minulle vuosi vuodelta raskaammaksi. Ex-mies ei halunnut muuttaa.”

Eijan elämään oli kuulunut jo pitkään esikoiskirjan työstämistä, mutta hän halusi keskittyä siihen vielä enemmän. Hän ei jatkanut viimeistä määräaikaista työsuhdettaan Helsingissä syöpäkeskuksen palliatiivisen poliklinikan hoitajana, vaan teki pari vuotta puolipäiväistä toimistotyötä ja sairaanhoitajan keikkoja silloin tällöin.

Vajaa vuosi sitten hän laittoi eropaperit vetämään ja vuokrasi kaksion Perttelistä Salosta, jossa hänen poikansa asuu.

”Vaikka muutos on vaikeaa, elämän siirtäminen isosta pieneen tuntui helpottavalta. Keräilin tavaroita 200 neliöstä, ja sain niillä kaksion hyvin kalustettua ja ylikin jäi. Laitoin esille joitain koriste-esineitä, mutta se tuntui surkuhupaisalta ja vein ne pois. Tavara alkoi ahdistaa, ja vein sitä kassitolkulla kirppikselle.”

Matkakoti metsätien varrella

Pian syntyi idea vieläkin pienemmästä kodista. Eijalla on kokemusta retkeilyautolla liikkumisesta, ja hän osti kompaktin kokoisen matkailuauton liikkuvaksi kodikseen.

”Mieleni tarvitsee alleen renkaat. Nimitän autoani turvakapseliksi, koska siinä on kaikki, mitä tällä hetkellä tarvitsen. On vettä, jääkaapissa ruokaa ja täydet kaasupullot paikoillaan. Jokainen päivä matkakodissa on minulle uusi mahdollisuus, ja jokainen pysähdys on tilaisuus viipyä tai jatkaa matkaa. Vuokrakaksiosta luovuin helmikuussa.”

Eija toteaa, että hän saisi autonsa hinnalla uudehkon kaksion Salosta, mutta nykyisessä mielentilassaan hän ei pysty vielä juurtumaan.

”Tämä on tutkimusmatka omannäköiseen elämiseen. Annan itselleni aikaa toipua tähän asti eletystä elämästä. Olen huomannut, että puhun täällä itsekseni. Tässä iässä se on jo sallittua, mutta tyttäreni pyöräytti silmiään, kun kerroin hänelle”, Eija sanoo ja nauraa.

Eija patikoi usein Nella-koiran kanssa Teijon kansallispuistossa. Luontoreittien tutkiminen koiran kanssa on hänen lempiharrastuksensa, ja kansallispuistojen parkkipaikat ovat mainioita yöpymispaikkoja. Salossa ei ole missään parkkimaksuja ja aina löytyy parkkipaikka.

”Viime yönä olin uimahallin parkissa, jonka edessä aukeaa laaja golfkentän panoraama. Harrastan uimista ja käyn uimahallissa neljä kertaa viikossa. Toki otan välillä suihkun autossakin.”

Autossa asuminen vaati aluksi opettelua, mutta kun auton säädöt ja toiminnot kerran oppii, ne pysyvät muistissa.

”Jos en ole sähköissä kiinni, en voi käyttää samaan aikaan televisiota, jääkaappia ja ladata kaikkia sähkövehkeitä. Huomasin tämän, kun onnistuin polttamaan auton sulakkeet. Jos jotain isompaa sattuisi, soittaisin Autoliittoon, jonka jäsenyys takaa ammatti-ihmisen neuvot ja tarvittaessa hinauspalvelun.”

Eija huoltaa autoaan huoltoasemilla ja leirintäalueilla. Niillä voi täyttää vesisäiliön, tyhjentää harmaaveden säiliön ja kemiallisen vessan. Sähköä tulee myös katolla olevasta aurinkokennosta. Hätätilanteessa sähköä saa myös bensalla toimivasta pienestä aggregaatista.

Sähköpyörä on kiinni telineessä autossa. Muita tavaroita varten Eija on vuokrannut kaksi varastoa keskustasta. Toisessa on kaksion huonekalut ja tavarat, ja toisessa on kausivaatteita.

”Autossa on kaikki tarpeellinen, mutta ei mitään turhaa.”

Meditatiivista kirjoittamista

Eijan kirjoittama Keisarinvihreä-dekkari ilmestyy kesäkuussa. Sen sankaritar on sairaanhoitaja Kaisla, joka muuttaa tätinsä menehdyttyä tämän vanhaan taloon pienelle paikkakunnalle. Kaisla jättää taakseen ongelmallisen parisuhteen ja kuormittavan työnsä. Uusi työ kotihoidossa ja uinuva kylä erikoisine hahmoineen alkavat muotoutua arjeksi, mutta jokin kylässä hiertää. Raukean pinnan alla kytee salaisuuksia.

Eija on aina kirjoittanut päiväkirjaa ja pieniä tekstejä erityisesti silloin, kun elämässä on tapahtunut jotain ahdistavaa. Isänsä kuoltua hän kirjoitti vuonna 2021 Kivun alla -omakustannekirjan lapsuudestaan.

”Kirjoittaminen on minulle hyvin terapeuttista. Kun Kivun alla oli valmis, halusin kirjoittaa jotain kevyempää ja iloisempaa. Syntyi Keisarinvihreä. Lähetin käsikirjoituksen kustantamoon, ja muutaman kuukauden kuluttua kustannustoimittaja otti yhteyttä. Hän totesi, että siitä saisi dekkarin, mutta tekstiä pitää kehittää ja terävöittää.”

Eija oli onnekas, sillä vain harva kustantamon käsikirjoituskansioon lähetetty kirja pääsee jatkoon. Ensin Eija työsti kustannustoimittajan kanssa kolme lukua uudestaan, ja sitten allekirjoitettiin kustannussopimus.

”Kirjoittaessani näen tarinan mielessäni värikuvina. Minulla on vilkas mielikuvitus, ja alkaessani kirjoittaa tekstiä tulee heti, jos on aikaa ja rauhaa.”

Eija pystyy kirjoittamaan peltorit korvillaan lähes missä vain. Hän on kirjoittanut metsän siimeksessä autossa, mökillä, kahviloissa ja Salon kirjastossa, josta saa varattua rauhallisen tilan muutamaksi tunniksi. Aikaa menee myös opiskeluun, sillä Eija suorittaa kirjoittamisen perusopintoja Jyväskylän avoimessa yliopistossa.

Uusi ura yli nelikymppisenä

Eija valmistui sairaanhoitajaksi vuonna 2014. Hänellä on kaupallinen ja puutarha-alan tutkinto, ja hän työskenteli vuosia myyntipäällikkönä puutarhayrityksessä. Lääkkeiden myynti lääkefirmassa kiinnosti, ja sitä varten hän päätti opiskella nelikymppisenä sairaanhoitajaksi.

”Valmistuttuani innostuinkin sairaanhoitajan työstä, koska opin Husissa joka osastolla jotain uutta. Lopulta hylkäsin lääkkeiden myynnin, koska ikä alkoi painaa ja ajatus matkatyöstä rasitti. Kirjoittaminen alkoi olla yhä isompi osa elämääni. Sairaanhoitajan määräaikaiset sijaisuudet sopivat täydellisesti elämäntilanteeseeni.”

Myös Nella-koira rajoittaa Eijan työssä käyntiä. Se rauhoittuu hyvin autossa, mutta jos autoa ei ole kytketty sähköön, ilmastointi ei toimi. Koiraa ei voi jättää kesäkuumalla autoon, vaan sillä pitää olla hoitopaikka emännän työpäivien aikana.

”Ex-mieheni ottaa Nellan mielellään hoitoon noin viikoksi kuukaudessa, ja välillä Nella on hoidossa koirahoitolassa Piikkiössä. Koira rajoittaa elämistäni, mutta sen tuoma seura ja ilo painavat vaakakupissani enemmän. Ilman Nellan sähläystä elämäni olisi hiljaisempaa ja stressittömämpää mutta tyhjempää. Ja kuka sitten istuisi apukuskin paikalla? Koiran pyyteetön rakkaus on koskettavaa.”

Eija on kokeillut Nellan kanssa erilaisia koirien harrastelajeja, ja nyt he harjoittelevat vesipelastuskoetta varten.

”Koiran kanssa harrastaminen on palkitsevaa. Huomaan suhtautuvani Nellaan yhtä ylpeästi kuin aikoinaan ryhmävoimistelussa loistaneeseen tyttäreeni.”

Itsenäistä keikkatyötä

Muuttuneen elämäntilanteen takia Eija otti yhteyttä Salon sairaalaan ja alkoi tehdä keikkaa palliatiivisella vuodeosastolla ja kotisairaalassa. Hän on suorittanut palliatiivisen hoidon erikoistumiskoulutuksen.

”Salossa minut on otettu työntekijänä hyvin vastaan. Käytävillä tervehditään, ja taksikuskitkin juttelevat potilaille ja kyselevät vointia – se tuntuu hyvältä Helsingin jälkeen. Täällä on inhimillistä. Kesäsijaisuuksia olisi tarjolla, mutta en ole vielä valmis sitoutumaan.”

Työ keikkailevana sairaanhoitajana Tyksin Salon kotisairaalassa on liikkuvaa, itsenäistä, vaihtelevaa ja vaativaa. ­Tehtävät vievät Eijaa myös Somerolle ja Kemiönsaarelle.

”Tyypillinen asiakas on mikrobilääkitystä vaativa infektiopotilas, jonka diagnoosina voi olla esimerkiksi sepsis, ruusu tai keuhkokuume. Käyn vaihtamassa heille 24 tuntia lääkettä annostelevan antibioottipumpun. Havainnoin ja kyselen potilaan vointia, mittaan vitaalit, tarkistan infuusioreitin kanyylin kunnon ja otan määrätyt verinäytteet. Peruskäynti kestää puolisen tuntia”, Eija kertoo.

Päivittäinen keikkamäärä vaihtelee. Kemiönsaarella voi mennä koko päivä, mutta Salon läheisyydessä saattaa olla aamupäivällä kolme keikkaa, jonka jälkeen käydään konttorilla kirjaamassa ja lounaalla. Iltapäivällä on vielä pari keikkaa. Eija voi käydä esimerkiksi päättämässä infuusiotiputuksen, jonka toinen sairaanhoitaja on aloittanut, tai vaihtamassa aloitetun kipupumpun lääkekasetin.

”Keikkatyö vaatii itseohjautuvuutta, mutta hyvillä hoitotyön perustaidoilla ja aloitteellisella työotteella pärjää. Olen vaihtelunhaluinen, ja uudet keikkapaikat laajentavat osaamistani ja pitävät yllä kiinnostustani sairaanhoitajan työhön.”

Eija toteaa olevansa introvertti, jolle sopii itsenäinen työ. Vilkas sosiaalinen kanssakäyminen vie häneltä enemmän kuin antaa. Hän ei ole hakenut vakituista paikkaa eikä edes pitkiä sijaisuuksia, koska keikkatyössä voi säädellä omaa ajankäyttöään. Työtä on ollut riittävästi, ja tarpeen mukaan hän voi laajentaa työskentelyaluetta lähikaupunkeihin. Autokoti siirtyy kätevästi mukana.

Avoin tulevaisuus

Autossa eläminen kuvaa Eijan henkistä tilaa. Hän tuntee olevansa välitilassa henkisesti ja fyysisesti. Erosta on kulunut puoli vuotta, ja hän pohtii edelleen, mihin asettuisi. Prosessi on kesken.

”Olen tyytyväinen olemiseeni nyt. Näin mennään viikko kerrallaan. Kirjaurakka on melkein valmis, ja seuraavaksi huomioin keskeneräisiä kirjoittajaopintojani tai aloitan Keisarinvihreän jatko-osan. Toiveiden laitamilla hiertää ajatus kirjailijan apurahasta.”

Pienten asumiskulujen takia Eijalla on varaa tehdä hiukan vähemmän töitä ja kirjoittaa enemmän. Hän on laskenut tarkkaan, paljonko töitä pitää tehdä pärjätäkseen.

”En tiedä, mihin tulevaisuudessa asetun. Olen Vaasasta kotoisin. Nyt olen asunut autossa muutaman kuukauden, mutta en aio viettää ensi talvea autossa. Ajan etelän lämpöön vaikka Portugaliin tai otan vuokrakämpän joltain paikkakunnalta Suomesta.”

Kesällä Eija aikoo työskennellä myös keikkafirman kautta parilla pikkupaikkakunnalla. Loppukesästä on tarkoitus lähteä kaverin kanssa Norjaan melomaan kajakilla ja katsomaan kauniita maisemia. Ehkä samalla voisi kartoittaa myös Norjan työmahdollisuuksia!