Hoitajana Lontoon poliisilaitoksella

26.9.2024
Teksti Reija Ypyä | Kuvat Marko Mattilan kotialbumista | Kuvitus Suvi Suitiala

Sairaanhoitaja Marko Mattila on seitsemättä vuotta töissä Englannissa Lontoon poliisilaitoksella. Hän huolehtii pidätettyjen terveysongelmista ja hoitaa myös työssään sairastuneita tai loukkaantuneita poliiseja.

Kun pidätetty viedään Lontoossa putkaan, hän saattaa kohdata sairaanhoitaja Marko Mattilan. Marko työskentelee viidellä poliisiasemalla, joilla pidätetyt ovat putkassa tai poliisivankilassa odottamassa vapauttamista tai oikeuteen menoa. Pienimmillä asemilla on 15 selliä, suurimmilla 42. 

Eniten Marko hoitaa huumausaineiden ja alkoholin vieroitusoireita, pieniä kaatumisvammoja ja pidätettyjen perussairauksia. Kaikki vammat dokumentoidaan, jotta niistä voidaan myöhemmin kirjoittaa lausuntoja esimerkiksi todisteeksi oikeuteen.

”Eilen säilössä oli kaksi minulle tuttua alkoholistia, joille tulee kovia vieroitusoireita ilman alkoholia. Työkaveri oli jo aloittanut toisen lääkityksen, ja minä vein toiselle yön yli putkassa nukkuneelle lyhytkestoista Diapamia.” 

Marko Mattila.
Marko Mattila on 39-vuotias sairaanhoitaja, joka työskentelee Pohjois-Lontoon alueella viidellä eri poliisiasemalla. Hän hoitaa pidätettyjen terveysongelmia ja on työparinsa kanssa 20 sairaanhoitajan esihenkilö.

Tämän jälkeen Marko otti epäillyltä huumekuskilta verinäytteen ja teki vähän hallinnollisia töitä, vahvisti vuosi- ja sairauslomia, teki tarviketilauksia ja kirjoitti lausuntoja. 

”Olen paljon tietokoneella, sillä kirjaamiset tehdään sekä poliisin tietojärjestelmään että yksityiskohtaisemmin terveydenhuollon tietojärjestelmään. Se on hidasta, sillä ne ovat eri tietokoneilla ja eri tietoverkoissa.”

Poliisivankilaan kirjaamisen yhteydessä pidätetystä tehdään laaja riskiarvio. 

”Jos riskiarviossa nousee esille ter­veysongelmia, poliisit pyytävät sairaanhoitajaa tapaamaan vangin. Kaikkia emme tapaa”, Marko kertoo. 

Poliisiaseman lääkintähuoneessa on esimerkiksi diabetes-, verenpaine- ja kipulääkkeitä.

”Järjestelmästä näen potilaan omalääkärin määräämät lääkkeet. Tarpeen vaatiessa vangilta kysytään lupa lääkkeen hakemiseen hänen kotoaan tai pyydetään joku tuomaan se poliisiasemalle.” 

Väkivaltaa vain vähän 

Jos Marko tapaa pidätetyn ensimmäisen kerran, hän pyytää, että tämä tuodaan hänen huoneeseensa. 

”Silloin näen, miten hän liikkuu. Minulle tuttua pidätettyä menen tapaamaan putkaan.”

Marko toteaa, että Lontoon poliisi on turvallisin työpaikka, missä hän on ollut. Enemmän uhkaavia tilanteita oli Suomessa ensihoidossa ja päivystyksessä. 

Mainos alkaa
Mainos päättyy

”Jos painan hätäpainiketta, poliisi on paikalla viidessä sekunnissa”, Marko kertoo. Hän on joutunut painamaan nappia vain muutaman kerran.

”Kukaan ei ole fyysisesti käynyt ­päälleni. Totta kai ihmiset uhkailevat, mutta olen melkein kaksimetrinen suoma­laisäijä, mikä hillitsee hiukan. ­Seitsemän vuoden aikana tiedän vain kolme tapausta, joissa hoitajaa on pahoinpidelty. Poliiseille väkivaltatilanteita sattuu enemmän. Useimmat pidätetyt kunnioittavat meitä hoitajia sen verran, että harvoin kohtaamme väkivaltaa.”

Poliisi päättää

Monille suomalaisille brittipoliisiasemat ovat tuttuja tv-sarjoista. Niissä usein alaisen pitää hakea pomolleen kahvia ja työilmapiiri on hierarkkinen. 

”Minä en hae teetä tai kahvia esihenkilölleni, ja hierarkia on onneksi vähentynyt. Mutta edelleen käytetään paljon madam- ja sir-nimityksiä.”

Marko hoitaa myös poliiseja, jotka ovat loukanneet itsensä työtehtävissä.

Sairaanhoitajat tekevät töitä poliisikersanttien kanssa, joiden pomona on vuorossa oleva tarkastaja. Poliisilla on aina päätöksentekovastuu, mutta hoitajat neuvovat heitä terveyteen liittyvissä ­asioissa. Joka tiimissä on myös vähintään neljä vanginvartijaa.

”Kun olemme tehneet vuosia töitä yhdessä, puhuttelemme usein toisiamme vain etunimillä. Virallisissa tilanteissa käytän nimityksiä kersantti ja tarkastaja. Titteleitä käytetään usein esimerkiksi silloin, jos läsnä on asianajaja.”

Marko hoitaa myös poliiseja, jotka ovat loukanneet itsensä työtehtävissä. Hän arvioi esimerkiksi nilkkojen ja ranteiden vääntymisiä ja mahdollista röntgenin tarvetta. Kaikki dokumentoidaan, koska poliisin vammasta voi tulla myöhemmin kyselyjä.

Seniorihoitajat, joihin Markokin kuuluu, tekevät myös puhelinpäivystystä. Ympäri vuorokauden auki oleva päivystys neuvoo ja auttaa hoitajia ja poliisia. Puhelinpäivystäjä toimii myös vuoron vastaavana hoitajana ja järjestää työvoimaa sairastuneiden tilalle. 

Rakkaus toi Lontooseen

Marko Mattilan toi Lontooseen kymmenen vuotta sitten perinteisesti rakkaus. Brittiläinen puoliso Dominic Lenaghan löytyi kuitenkin Markon kotikaupungista Porista, jossa hän oli vuonna 2011 sairaanhoitajan Erasmus-opiskelijavaihdossa. 

”Dominicilla on valtavan positiivinen Suomi-kuva. Hän opiskelee suomea, ja käymme vuosittain Porissa. Dominic muuttaisi Suomeen koska vain, jos voisi työskennellä englanniksi”, Marko nauraa.

Dominic työskentelee sairaanhoitajana asunnottomien päiväkeskuksissa ja asuntoloissa. Lontooseen muutettuaan Marko teki töitä ensin esimerkiksi sairaalan päiväkirurgisella osastolla ja heräämössä sekä saattohoitokodissa. Lontoon poliisin palkkalistoille hän päätyi kuusi vuotta sitten nähtyään ammattiliiton lehdessä työpaikkailmoituksen.

”Päätin kokeilla vuoden, mutta täällä ollaan edelleen. Olemme Dominicin kanssa tyytyväisiä elämäämme. Viihdymme töissämme, ja kotimme on kivalla alueella Pohjois-Lontoossa East Finchleyssä. Meillä on kaksio vanhassa talossa ja pieni takapiha, jolla kolmivuotias beaglemme Ellu voi nauttia ulko­ilmasta.” 

Hoitajille on Englannissa tarjolla paljon työmahdollisuuksia.

”Täällä on valtavasti mahdollisuuksia työskennellä mielenkiintoisissa paikoissa, edetä urallaan ja päästä hyville tuloille. Työnantajani tarjoaa paljon koulutuksia. Viimeisimmät minulla ovat olleet lääkkeenmääräämiskurssi, työnohjaajan koulutus ja esimieskoulutus.” 

Viha-rakkaussuhde

Marko tekee 12 tunnin päivävuoroja kaksi päivää peräkkäin ja sitten kaksi yötä. Sen jälkeen hänellä on neljä päivää vapaata. 

”Koska me hoitajat teemme työtä samalla rytmillä, voin helposti laskea vapaani pitkälle tulevaisuuteen. Lomat voin pitää missä kohtaa vuotta haluan”, Marko kertoo.

Marko kuvailee, että hänellä on Lontooseen viha-rakkaussuhde.
Vanha, punainen puhelinkoppi Lontoossa.

Tavallisesta 12 tunnin työvuorosta taukoihin voi käyttää 1,5 tuntia. Marko syö usein eväitä, mutta välillä hän lähtee työkavereiden kanssa lähellä olevaan italialaiseen ravintolaan lounaalle. Vuoron päätyttyä hän lähtee joskus työkavereiden kanssa porukalla pubiin. 

Marko kuvailee, että hänellä on Lontooseen viha-rakkaussuhde. Kaupungissa tapahtuu koko ajan jotain, ja jokainen saa olla sellainen kuin haluaa. 

”Erilaiset kulttuurit ovat todella mielenkiintoisia. Olen aina ollut suvaitsevainen, mutta täällä se on vielä lisääntynyt. Mutta joskus ihmispaljous ärsyttää, ja olisi kivaa mennä metsään tai meren rannalle yksin. Suomessa se on aina mahdollista!”

Lontoossa vanhanaikainen lamppu, jossa Police-teksti.
Kuva:
Marko Mattilan kotialbumi

Hoitajat poliisin palkkalistoilla

  • Suur-Lontoon poliisilla (Metropolitan Police) on poliisiasemia ympäri Lontoota. Jokaisella asemalla on sairaanhoitaja, ensihoitaja tai lääkäri. Poliisin palkkalistoilla on noin 120 vakituista terveydenhuollon ammattilaista ja lisäksi keikkalaisia.
  • Hoitajat huolehtivat pidätettyjen terveydestä, ottavat verinäytteitä epäillyistä huumekuskeista ja rattijuopoista, hoitavat pieniä vammoja ja kirjoittavat lausuntoja.
  • Hoitajat hoitavat myös poliiseja ja henkilökuntaa, jotka ovat sairastuneet töissä ollessa tai saaneet vammoja.
  • Työhön kuuluu paljon yhteistyötä sosiaalitoimen ja mielenterveys- ja päihdepalveluiden kanssa.
Mitä näistä työympäristöistä pidät itsellesi parhaimpana?
Choices