Isona pomona Saksassa

Eero Kuusisto-Gussmann oli tutustunut Helsingissä vaihdossa olleeseen saksalaisnaiseen ja halusi kokeilla, onnistuisiko yhdessä olo ja Saksassa asuminen.

”Olin 28-vuotias ja suunnittelin opiskelemista. Olin opiskellut media-assistentiksi, mutta en löytänyt töitä. Olin ollut jo viisi vuotta väliaikaiseksi tarkoitetussa työssä metronkuljettajana. Suunnittelin fysioterapian opintoja ja siksi hain Saksassa kahdeksaksi viikoksi hoitoalan harjoitteluun vanhainkotiin. Viihdyin siellä todella hyvin.”

Pian kävi ilmi, että hoitajista on valtava pula. Harjoittelun jälkeen Eerolle tarjottiin hoiva-avustajan paikkaa samasta hoivakodista. Hän ilmoittautui saksan kielikurssille. Suhde päättyi, mutta Eero päätti kokeilla vuoden verran, miten elämä lähtee käyntiin. Kun vuoden kielikurssi oli suoritettu, oli mahdollista hakea opiskelemaan. Tällä välin hän oli myös tutustunut tulevaan vaimoonsa Kathriniin.

”Innostuin hoitoalasta, koska se oli kontrasti metronkuljettajan työhön. Pääsin tekemään töitä ihmisten kanssa. En myöskään ollut ihan varma, jäänkö Saksaan, ja siksi päätin opiskella ammatin, jonka avulla löydän töitä mistä vain. Saksalaiseen korkeakouluun en voinut hakea, koska en ollut ylioppilas. Siksi pänttäsin kesän ja kirjoitin syksyllä 2014 ylioppilaaksi. Sen jälkeen aloitin sairaanhoitajan opinnot katolisen Loretto-Krankenhaus-sairaalan opistossa.”

Saksassa sairaanhoitajaksi opiskellaan oppisopimuksella, ja kaikki harjoittelupaikat saa tietää jo hyvissä ajoin. Seuraavana syksynä Eero sai uuden oppisopimuksen Freiburgin yliopistollisesta sairaalasta. Samalla hän aloitti opinnot lääketieteellisen tiedekunnan hoitotieteen instituutissa.

”Opintoihin tuli vuosi lisää, koska suoritin sekä hoitotieteen kanditutkinnon että sairaanhoitajan ammattitutkinnon. Opinnot sujuivat erittäin hyvin. Viimeisen vuoden tein sairaanhoitajan töitä noin 25 tuntia viikossa neurokirurgian osastolla ja kirjoitin kandityöni aivokasvainpotilaiden oireiden hoidosta.”

Samalla Eero kirjoitteli jo hakemusta maisterin opintoihin toiselle puolelle Saksaa, Leipzigin lähistöllä olevaan Hallen yliopistoon. Se on yksi Saksan tunnetuimpia hoitotieteen instituutteja. Syksyllä 2018 hän aloitti Hallessa terveystieteiden maisterin opinnot ja jatkoi samalla Freiburgissa neurokirurgian osastolla. Opinnot oli rytmitetty niin, että kuukaudessa piti olla vain viikko Hallessa.

Uusi ura kuin vahingossa

Loppuvuonna 2018 perheeseen syntyi Alvar-poika ja Eero jäi vanhempainvapaalle. Hän teki vain muutaman työvuoron kuussa, hoiti Alvaria ja opiskeli. Kun korona hiljensi vuonna 2020 kaiken, oli Eerolla aikaa valmistella hissukseen opinnäytettä. Kathrin-vaimo jatkoi töitään eläinlääkärinä.

”Kesällä näin mielenkiintoisen ilmoituksen: yksityinen start up -henkinen hoitoalan yritys Aczepta etsi sairaanhoitajaa asiantuntijatehtäviin. Projektissa otettaisiin käyttöön uusi tietojärjestelmä yrityksen kaikissa hoivakodeissa. Laitoin tyhmänrohkeana hakemuksen vetämään. Lähinnä toivoin kokemusta työnhakuprosessista. Gradutyö ei ollut vielä paketissa ja Kathrin oli raskaana, eli kotonakin oli tekemistä.”

Eero sai paikan, veti projektin maaliin ja sai pian lisää vastuullisia tehtäviä. Levi syntyi tammikuussa 2021, ja tällä kertaa Kathrin jäi kotiin. Samalla päätettiin ostaa asunto Freiburgin naapurikunnan puolelta, Schallstadtista.

”Asumme parin lähijunapysäkin päässä Freiburgin rautatieasemalta, viiniviljelmien ympäröimässä Schallstadtissa, jossa Schwarzwaldin vuoret ovat lähellä. Kotiovelta pääsee julkisilla kätevästi talvella laskettelemaan ja kesällä maastopyöräilemään tai vaeltamaan.”

Eeron kahdeksan kilometrin työmatka sujuu hyvin pyörällä.

”Pyöräily on perheemme yhteinen harrastus. Alvar ja Levi ovat innokkaita pyöräilijöitä. Ranskan puolelle meiltä on 25 kilometrin pyörämatka. Vietämme paljon lomia Ranskassa Biarritzin lähellä, josta appivanhemmat ostivat talon eläkkeelle jäädessään. Sinnekin otetaan aina pyörät mukaan.”

Sekä Eero että Kathrin ovat saaneet työtarjouksia muualtakin Saksasta, mutta he ovat halunneet jäädä Freiburgin seudulle siellä asuvien isovanhempien takia. Vaikka molemmilla on joustavat työajat, isovanhemmat ovat tärkeä apu arjessa.

”Yritämme, että toinen meistä aloittaisi työt aikaisin ja toinen myöhään. Jos olisin vuorotöissä sairaalassa niin arki olisi vaikeaa. Alvar aloitti juuri koulun. Se loppuu puoleltapäivin, eikä tarjolla ole kouluruokaa. Meillä kävi tuuri, ja saimme buukattua koululta iltapäivätoiminnan Alvarille kolmeen asti.”

Viime vuonna päiväkoti ilmoitti, että työvoimapulan takia se pystyy järjestämään vain kuuden tunnin hoidon. Pelastukseksi tuli suomalainen au pair, joka on ollut perheessä nyt vuoden.

”Haluan, että porukka viihtyy”

Vuonna 2022 Eeron esihenkilö vähensi työpanostaan, jolloin Eero sai hänen töitään sekä pienen asiantuntijatiimin johdettavakseen.

”Pääsin mukaan suunnittelemaan ja avaamaan kahta uutta hoivakotia, jotka rakennutimme yhteistyökumppaneidemme kanssa. Kun toinen toimitusjohtajistamme jäi eläkkeelle, minulle tarjottiin tämän vuoden alusta paikkaa Aczepta Gruppen johdossa. Toimenkuvaa voi ehkä parhaiten kuvata operatiivisen johtajan ja varatoimitusjohtajan tehtäväksi.”

Eero työskentelee parina päivänä viikossa toimistolla, muulloin etänä tai kentällä. Hoivakodit ovat noin 100 kilometrin säteellä. Viidestä pitkäaikaisen hoivan paikasta kaksi on psykiatrisia ja kolme vanhustenhoitoa. Lisäksi on kaksi kuntouttavaa paikkaa mielenterveyskuntoutujille. Loput ovat kotihoidon palveluita.

Eeron mielestä työ on mukavan haastava yhdistelmä johtamista ja asiantuntijatehtäviä. Hän vastaa myös hoivakotien henkilöstösuunnittelusta sekä sopimuksista palvelujen maksajaosapuolien eli kuntien ja vakuutusyhtiöiden kanssa.

Omien töidensä ohessa Eero on toiminut muutaman kuukauden johtajan sijaisena yhdessä hoivakodissa. Työhön kuuluu keskusteluja niin omaisten, työntekijöiden kuin työnhakijoidenkin kanssa.

”Joka toimipisteessä on auki sairaanhoitajan paikkoja – vaikka huomenna aloitettavaksi. Soitan joskus kymmeneenkin vuokratyöfirmaan, enkä löydä sairaanhoitajaa. Sairaaloiden on hiukan vanhuspuolta helpompi löytää henkilökuntaa.”

Välillä Eero kaipaa konkreettista sairaanhoitajan työtä. Joinain viikonloppuina hän tekeekin hoitajan vuoroja hoivakodissa. Samalla hän huomaa pieniä asioita, joita voisi kehittää.

”Haluan vaikuttaa työolosuhteisiin niin, että porukka viihtyisi meillä pitkään.”

Sairaanhoitajan koulutus on avannut Eerolle monia ovia.

”Olen tosi tyytyväinen uraputkeeni. Ehkä voisin tehdä eläkkeen kynnyksellä vielä väitöskirjan – ihan vain ollakseni porilaisen sukuni ensimmäinen tohtoriksi väitellyt. Minua on jo kysytty kahteen väitöskirjaprojektiin, mutta toistaiseksi aika ei riitä.”