Taru Kaljunen on onnistunut yhdistämään sairaanhoitajan työn ja intohimonsa luontoon. Idea luontomatkailuyrityksestä syntyi, kun hän joutui Saksassa koronakaranteeniin.
Saderintama lähestyi. Se oli kuin harmaa seinämä, joka liikkui kohti Taru Kaljusta, 47, ja hänen ystäväänsä. Kahdestaan vesillä olleet kokeneet melojat istuivat kajakeissaan keskellä Saimaan suurta selkää ja odottivat, mitä tuleman pitää.
Nostaisiko sade myrskyaallokon? Olisivatko he kohta kuin lastut laineilla?
Aallokkoa ei noussut. Satoi kaatamalla, mutta oli täysin tyyntä. Vesipisarat ja rakeet hakkasivat järvenpintaa ja kajakkeja niin, että kolina kävi. Rannat katosivat sadeverhon taakse.
Taru ja hänen ystävänsä olivat kaiken keskellä hiljaa, vain katselivat ja kuuntelivat sadetta.
”Se oli upea kokemus. Yllättävä onnen hetki”, Taru kuvailee.
Mielen valtasi myös kiitollisuus, sillä he tiesivät, että suurin osa ihmisistä ei ole kokenut mitään vastaavaa.
Taru Kaljunen on sairaanhoitaja, jolla on takana neljännesvuosisata sairaanhoitajan työtä leikkaussalista päivystykseen ja kaikkea siltä väliltä. Hän on myös luontoelämysopas, jonka yritys vie ihmisiä melonta- ja pyöräilyretkille Saimaan luontoon ja kauemmaksikin – Norjaan vapaalaskumatkoille ja lumiturvallisuuskursseille sekä ruskaretkille Lappiin.
Sairaanhoitaja Tarusta tuli, koska hän pitää hoitotyötä merkityksellisenä. Lisäksi hän ajatteli, että se tarjoaa monenlaisia tehtäviä ja mahdollisuuden työskennellä missä päin maailmaa vain.
Luontoelämysoppaaksi Taru opiskeli 2010-luvun puolivälissä, koska hän halusi tarjota ihmisille elämyksiä, joita hän on itse päässyt luonnossa kokemaan. Ei ehkä juuri tuollaista kokemusta, jossa arvaamaton sää yllättää melojat, vaan luonnon rauhaa, hiljaisuutta, kauneutta.
Kahden uran välillä tasapainoilu on onnistunut, koska välillä Taru on tehnyt sairaanhoitajan töitä osa-aikaisesti ja keikkatöinä.
”Perinteisestihän Suomessa on ajateltu, että joko olet töissä sataprosenttisesti tai et lainkaan. Onneksi asenteet ovat muuttuneet, ja ainakin hoitoalalla on erilaisia mahdollisuuksia tehdä työtä joustavasti.”
Parhaimmissa lapsuusmuistoissani ollaan järvellä. Vesi edustaa minulle vapautta.
Hänen molemmat ammattinsa ovat työtä ihmisten kanssa. Taru ajattelee, että jokainen kohtaaminen opettaa jotain ihmisyydestä ja elämästä.
”Minusta ei olisi toimistossa istujaksi.”
Luonto ja liikunta ovat olleet läsnä Imatralla syntyneen Tarun elämässä aina. Lapsena ja nuorena hän oli partiossa ja harrasti alppihiihtoa. Perheellä oli myös kesäpaikka Saimaan saaressa ja he liikkuivat paljon vesillä.
”Parhaimmissa lapsuusmuistoissani ollaan järvellä. Vesi edustaa minulle vapautta. Kun lähdet purjeveneellä rannasta ja irrotat köydet, kaikki turha jää.”
Taru muistaa vielä, miten hän opetteli siskonsa kanssa purjehtimaan pienellä veneellä. He nostivat purjeet ja pyörivät ympyrää. Sitten he hoksasivat, mistä tuuli tulee ja miten säätää purjeita niin, että ne täyttyvät ja vene alkaa liikkua. Ei muuta kuin käsi kiinni pinnaan ja kurssi kohti ulappaa.
”Siitä sai valtavasti voimaa, kun oppi ja oivalsi itse.”
Alppihiihdossa Taru kisasi SM-tasolla. Urheilu-uran hän lopetti 17-vuotiaana, ja sen jälkeen urheilu muuttui harrastukseksi ja liikunnaksi. Taru muun muassa purjehtii, meloo, pyöräilee, pelaa tennistä ja laskettelee. Viimeisin innostus on vapaasukellus.
Kaikkia liikuntalajeja yhdistää se, että niitä voi tehdä ulkona luonnossa. Luonnossa liikunta virkistää ja ravitsee aivan eri tavalla kuin sisällä, sanoo Taru.
”Luonnossa on helppo liikkua niin, että siitä ei tule suorittamista. Olen huomannut, että mitä enemmän minulle tulee ikää, sitä enemmän kaipaan luontoon. Se on minun intohimoni.”
Kun koronapandemia iski Eurooppaan keväällä 2020, Taru oli sen ytimessä. Hän työskenteli tuolloin italialaisen miesystävänsä kanssa Ranskan Alpeilla. Mies oli vuoristo-opas ja Taru matkanjärjestäjä oman yrityksensä Tarude Travelsin kautta.
Kun maat sulkivat rajansa, miehen oli lähdettävä kotimaahansa Italiaan ja Tarun kohti Suomea. Taru alkoi taittaa yli kahdentuhannen kilometrin matkaa seurueessa, johon kuului muitakin pohjoismaalaisia. He pakkautuivat autoon, jonne mahtuivat vain välttämättömimmät tavarat. Taru nappasi mukaansa yhden repun ja läppärin.
Tarun aavistukset osuivat oikeaan. Koronakesänä 2020 suomalaiset rynnistivät kotimaan kohteisiin.
”Se oli todella hämmentävää ja epävarmaa aikaa. Hetkessä kaikki oli mullistunut ja tipuin tyhjän päälle. Olin joutunut eroon miesystävästäni ja koirastani ja kaikki, mitä olin rakentanut Euroopassa, piti jättää.”
Kun he pääsivät Saksaan, yksi seurueen jäsenistä sairastui koronaan, ja Lyypekin pormestari määräsi heidät kahden viikon karanteeniin.
Taru ei jäänyt murehtimaan asioita, joille ei voinut mitään. Sen sijaan hän alkoi luoda uutta.
Läppäri raksutti, kun hän kehitti karanteenihotellissa uuden yritysidean Saimaalle suuntautuvasta luontomatkailusta. Se sai nimekseen Discover Saimaa. Taru päätteli, että nyt kun rajat oli suljettu, suomalaiset alkaisivat harrastaa kotimaanmatkailua.
Tarun aavistukset osuivat oikeaan. Koronakesänä 2020 suomalaiset rynnistivät kotimaan kohteisiin. Tarun järjestämille Saimaan pyöräilyretkille ja auringonlaskun melonnoille riitti osallistujia.
Koronapandemia mullisti monen ihmisen elämän eri tavoin. Näin kävi myös Tarulle ja hänen italialaiselle kumppanilleen. He joutuivat olemaan erossa useita kuukausia ja sinä aikana molemmille muodostuivat uudet kuviot. Entiseen ei ollut enää helppo palata.
”Pikkuhiljaa ajatus yhteisestä elämästä luopumisesta kasvoi toteen. Se oli surullista aikaa. Kaikki, mitä olimme yhteisessä elämässä rakentaneet, jäi taakse.”
Nykyään Taru työskentelee Tays Acutassa, päivystyksen tarkkailuosastolla. Hän asui Helsingissä liki parikymmentä vuotta, mutta muutti joulukuussa 2022 Tampereelle.
”Tykästyin Tampereeseen aikoinaan, kun kävin siellä perioperatiivisen hoitotyön koulutuksen. Ajatus Tampereelle muutosta kypsyi, sillä aloin kaivata pienempään kaupunkiin ja lumisempiin talviin.”
Kesäisin Taru käy yhä merellä purjehtimassa. Tampereella hän viihtyy Näsijärvellä ja Pyhäjärvellä; hän kuuluu paikalliseen Meripelastusseuraan, joka pelastaa ja avustaa vesillä hätään joutuneita.
Mutta kaikista rakkain on Saimaa. Sinne veri ja bisnekset vetävät joka kesä. Liikkuminen paikasta toiseen on vaivatonta, sillä Tarulla on pakettiauto, jonka takaosa toimii myös asuntona.
Taru vie melojia Saimaalle bongaamaan norppia ja nauttimaan järviluonnosta, mutta nyt kohteena on myös Saimaata suojaisempi jokiluonto.
Muutama vuosi sitten Taru sai yhteistyökumppaninsa kanssa Ruokolahden, Sulkavan ja Puumalan kunnat innostumaan kuntien alueella mutkittelevan Lieviskänjoen kunnostuksesta. Kuntien kanssa yhteistyössä kunnostettiin laiturit ja laavut 25 kilometrin mittaisen melontareitin varrella. Taru perusti jokimelontapisteen, jossa on merikontillinen kajakkeja ja kanootteja.
”Tuntuu hienolta, kun saimme yhdessä aikaan jotain niin upeaa. Yhteistyö on voimaa, ja sama pätee muuten myös terveydenhuollossa.”
Taru pitää siitä, kun elämä on vaihtelevaa. Samalla mielenkiinto ja motivaatio molempiin ammatteihin säilyy. Ja kyllä – hän osaa pitää myös lomaa ja huolehtia jaksamisestaan.
Hän miettii, että on saanut aikalailla sen, minkä on halunnut.
”En haaveile, vaan teen. Kaikkia asioita ei voi tietenkään saada. Olen kuitenkin onnellinen, sillä elämässäni on sisältöä ja merkitystä.”
Lieviskänjoella meloessaan Taru havahtuu usein siihen, miten mielettömän hieno luonto onkaan.
”Jokaisella melontakerralla se on aina uusi ja erilainen. Ahaa, nyt kukkivat raatteet, ja nyt lumpeet! ”
Kaikista parasta Tarusta on, kun retki kestää yön yli. Silloin ei ole kiire mihinkään, ja päivän melonnan, pyöräilyn tai patikoinnin päätteeksi pääsee syömään maukasta lähiruokaa nuotiolla, saunomaan ja nukkumaan luonnon sylissä.
”Luonnosta voi ammentaa rauhaa ja henkistä hyvinvointia. Se auttaa myös ymmärtämään asioita paremmin ja tuo niihin perspektiiviä. Luonto muuttuu koko ajan, ja niin myös ihminen. Se ajatus tuo minulle elinvoimaa.”
