Lähihoitajaksi Turun ammatti-instituutissa opiskeleva Kristiina Virtanen, 50, lensi viime lokakuussa kuudeksi viikoksi Kanadaan Ontarion provinssiin. Hän oli päässyt harjoitteluun Finlandia Villageen eli Suomi-kylään, joka sijaitsee Greater Sudburyn kaupungissa.
Paikka tarjoaa asumista ja hoivaa noin 400 iäkkäälle. Heistä noin puolet on suomensukuisia eli he ovat taustaltaan siirtolaisia.
Kanadassa on noin 130 000 ihmistä, joilla on suomalainen syntyperä. 1900-luvulla maahan muutettiin Suomesta vilkkaasti esimerkiksi työn perässä. Eri puolille Kanadaa on sittemmin perustettu erityisesti suomalaisille tarkoitettuja seniorien asumisyksiköitä.
Vuonna 1985 toimintansa aloittanutta Finlandia Villagea pyörittää voittoa tavoittelematon Sudburyn suomalainen lepokotiyhdistys. Asukkaat muuttavat usein ensin Finlandia Villagen yksityisasuntoihin, joissa he elävät itsenäisesti kuin missä tahansa vuokra-asunnossa. Hoidon tarpeen kasvaessa he muuttavat lepo- tai palvelukotiin, joihin voi ostaa tarvitsemiaan palveluita. Viimeinen asumispaikka Suomi-kylässä on 110-paikkainen hoivakoti, jossa on neljä osastoa. Niille on annettu suomalaiset nimet Koivu, Kuusi, Mänty ja Haapa.
Finlandia Villagessa on järjestetty joka päivälle runsaasti ohjelmaa kuten seurakuntahetkiä, leipomista, yhteislaulua, lukupiiriä, taidekerhoa, miestenpiiriä ja bingoa. Kolme kertaa viikossa kuljetus vie asukkaita kauppoihin ja ostoskeskuksiin.
Toimintakykyä edistävä ohjelma on edellytys rahoitukselle, jota Ontarion provinssi antaa hoivayksiköille. Provinssin sosiaali- ja terveysviranomaiselle tulee etukäteen toimittaa tieto siitä, minkälaisia aktiviteetteja vaikkapa maaliskuussa on tarkoitus järjestää.
”Paikka on oikeasti pieni kylä, jossa on paljon toimintaa eläkkeellä oleville ikääntyneille”, Kristiina kuvailee.
Suomalaista tunnelmaa
Kristiina työskenteli enimmäkseen hoivakodin Kuusi-osastolla, jolla oli 32 asukasta. He asuivat yhden tai kahden asukkaan huoneissa. Osa asukkaista käveli, mutta kaikki eivät olleet liikuntakykyisiä. Muistisairaita oli paljon.
Sekä yleisiin tiloihin että asuntoihin oli yritetty saada suomalaista tunnelmaa. Yhteistiloissa oli puupintaa, suomalaisia esineitä vitriineissä ja Marimekon kankaita seinillä. Saunoja oli kaksi, ja niihin halukkaat pääsivät saunottajan kanssa vaikka pyörätuolilla.
”Sisustus muistutti 1980–90-luvun suomalaista tyyliä”, Kristiina kertoo.
Jokaisella hoivaosastolla oli vuorossa neljä tai viisi hoiva-avustajaa ja yksi lähihoitaja. Hoiva-avustajat hoitivat esimerkiksi syöttämisen ja pesemisen, lähihoitaja taas lääkkeiden jaon. Vuorovastaavana toimi sairaanhoitaja, jolle kuuluivat esimerkiksi paperityöt ja työvuorojen järjestelyt, asukkaiden tilan arviointi ja lääkärin kontaktointi.
