Possujen palveluksessa

Paavo, Lempi ja Lyyti ottavat kaiken irti aidatusta metsätarhastaan, mudasta ja tarjolla olevista oljista, joista voi rakentaa tuiki tärkeän pesän. Siat voivat elää Saparomäen turvakodissa Porvoossa laadukasta ja mahdollisimman lajityypillistä elämää.

Kolinasta voi päätellä, että Paavo odottelee jo kärsimättömänä aamupalaansa. Hän elää kesäaikaa vielä marraskuun alussa, joten ruoka on hänen mielestään myöhässä.

Saparomäen kaikilla asukkailla on nimi, ja heitä kohdellaan omina persooninaan. Samasta syystä tässä jutussa eläimistä käytetään persoonapronomineja ”hän” ja ”he”.

Paavon ruokkiminen on tänä aamuna sairaanhoitaja Annette Haavas­ojan vastuulla. Hänen varsinainen työnsä on Husin nuorisopsykiatrialla, ja Saparomäellä hän käy vapaaehtoistyössä pari kertaa kuukaudessa. Vapaaehtoisen ”työvuoro” kestää yleensä kolmisen tuntia. Kesällä ja syksyllä Annette oli lomittajana, ja silloin hän myös yöpyi tilalla. Annette on ollut mukana myös vierailu- ja kummipäivillä sekä messuilla.

”Saan eläimistä ja tästä koko yhteisöstä valtavasti hyvää mieltä”, Annette sanoo.

”Täällä saavat sekä eläimet että ihmiset olla juuri sitä, mitä ovat.”

Kaikki ovat persoonia

Sikojen lisäksi Saparomäellä elää seitsemän kanaa, kuusi lammasta ja kaksi koiraa.

Sikojen ei oikeastaan pitäisi olla edes elossa, mutta heillä on käynyt elämässä varsinainen lottovoitto. Lempi ja Lyyti putosivat tilateurastamon auton kyydistä, ja eläinsuojelijat järjestivät heille kodin. Paavo oli niin sanottu rääpälepossu, joka ei kelvannut kasvatettavaksi teuraaksi.

5-vuotiaan Paavon ajat rääpäleenä ovat menneisyyttä: hän painaa 400 kiloa.

Eläimet maadoittavat hetkeen, sillä heidän kanssaan pitää toimia rauhallisesti ja keskittyä siihen, mitä on tekemässä. Siat ovat ystävällisiä mutta isoja, joten toimet pitää miettiä tarkkaan. Jos on pakollista asiaa aitaukseen, kannattaa kiivetä aidan yli portin avaamisen sijaan. Sika voi päättää rynniä ulos avatusta portista, eikä sitä ihmisen voimin pidellä.

”Tulen usein tänne suoraan töistä, ja pää tyhjenee eläinten kanssa hetkessä. Saan liikkua ja olla ulkona”, Annette sanoo.

Lempeät sielut

Lampaat ovat lempeitä sieluja, mutta he saattavat säikähtää liian äkkinäisiä liikkeitä. Lammas näkee huonosti suoraan eteen, joten häntä kannattaa lähestyä hiukan sivusta. Saparomäen perustaja Eveliina Lundqvist käy ruokinnan ja hoitotoimenpiteiden lisäksi läpi erilaiset kohtaamiset ja turva-asiat perehdytyksessä, jonka hän pitää vapaaehtoisiksi haluaville.

Väinö tulee rohkeasti tervehtimään ja hakemaan rapsutuksia. Hän on käyttäytynyt hiukan oudosti, joten Eveliina on konsultoinut eläinlääkäriä. Nyt pitää mitata, onko Väinöllä kuumetta. Lampaan normaali ruumiinlämpö on 39 astetta.

Sairaanhoitajan taidoista on hyötyä eläinten kanssa. Kertakäyttöhanskat käteen, perusvoidetta mittariin ja Annette mittaa elämänsä ensimmäistä kertaa kuumetta lampaan pyllystä. Sitä ei onneksi ole.

Vapaaehtoisissa on runsaasti sote-alan ammattilaisia. Eveliina arvelee, että sote-ammattilaisilla on halu auttaa. Hän antaa mielellään ammattilaisten huolehtia esimerkiksi lääkkeiden annostelusta ruiskuun ja niiden pistämisestä. Hän pelkää, että ruiskuun jää ilmakuplia.

Kana kainaloon

Kanalan oven yläpuolella lukee Kamula. Alun perin siinä luki kuulemma Munala, mutta Kamula vastaa paremmin Saparomäen arvoja.

Ensimmäisenä vapaaehtoispäivänään Annette muistaa pidelleensä kainalossaan kanaa, joka tarvitsi hoitoa kalkkijalka-nimiseen loissairauteen. Annette on laittanut myös silmätippoja ja -voidetta Kalevi-kukolle, jolla oli silmätulehdus, sekä hoitanut Väinön operoitua sorkkaa.

”En ollut ikinä aiemmin pidellyt kanaa käsissäni, mutta hyvin se meni. Monessa toimenpiteessä pätevät saman periaatteet kuin ihmisten kanssa.”

Mikä on vaikein tehtävä, jonka olet täällä tehnyt?

”Siat laitetaan iltaisin unten maille rapsuttamalla ja laulamalla unilaulu. Pelkäsin, että kukaan ei minun lauluuni nukahda.”