Somekokin joulu

3.12.2025
Teksti Erja Taura-Jokinen | Kuva Pasi Leino

Sairaanhoitaja Renin Väänäsen ruokaideat keräävät parhaimmillaan miljoonayleisön.

Kaksi vuotta sitten joulun alla Renin Väänänen keksi valmistaa suklaa-vaahtokarkkipipareita.

”Aiemmin olin syönyt suklaaseen dipattua herkkua, jossa oli vaahtokarkkitäytettä kahden keksin välissä. Siitä sain inspiraation omaan joulureseptiini.”

Yllätys oli melkoinen, kun Renin huomasi, että hänen Instagramissa julkaisemansa piparivideon oli katsonut yli miljoona ihmistä.

Harrastus vei Reninin mennessään. Kovimmassa innostuksen huumassa hän julkaisi sosiaaliseen mediaan uutta ruoka-aiheista sisältöä kerran päivässä. Nyt tahti on rauhoittunut kertaan pariin viikossa.

Renin innostui kokkailusta jäätyään vauvavapaalle psykiatrisen sairaanhoitajan työstään. Hän alkoi perehtyä kotoisiin ja helppoihin arkiruokiin ja julkaista niiden teosta videoita someen.

”Suosikkejani ovat vain muutamia raaka-aineita sisältävät uuniruoat, sillä ne valmistuvat kuin itsestään.”

Renin Väänänen valmistamassa kylmäsavulohikranssia.
Kylmäsavulohella täytetty lehtitaikinakranssi sopii vaikka itsenäisyyspäivän juhlapöytään. Katso ohje alla olevasta Instagram-postauksesta.

Aluksi kamera oli suunnattu liedelle eikä Renin paljastanut henkilöllisyyttään. Vuonna 2024 hän rohkaistui.

”Se oli suuri hyppy. En ole mielestäni koskaan edukseni valokuvissa tai ­videoilla – ja nyt vaivasi kauhea tunne, että olen livenä satojen tuhansien ihmisten edessä, vaikka en heitä näekään.”

Kokemuksen myötä jännitys on helpottanut. Ennen kuvaamisen aloittamista hän sipaisee nopean arkimeikin ja pukeutuu keittiöön sopiviin vaatteisiin.

Jouluna Reninille maistuvat perinteiset juhlaruoat.

”Pyhinä pääsemme syömään valmiisiin pöytiin sekä omien että mieheni vanhempien luo. Appeni tekee mitä parhainta imellettyä perunalaatikkoa!” 

Suklaa-vaahtokarkkipipareita puisella alustalla.
Kuva:
Pasi Leino

Suklaa-vaahtokarkkipiparit

12–15 kpl

12–15 piparia
12 isoa vaahtokarkkia
noin 1,5–2 rkl vettä
150–200 g suklaata

❶ Sulata vaahtokarkit ja noin 1,5–2 ruokalusikallista vettä mikrossa 10 sekunnin jaksoissa, välillä sekoittaen. Massan tulee olla paksua ja venyvää, ei juoksevaa. Lisää vettä vain tarvittaessa.
❷  Levitä vaahtokarkkimassa pipareille lusikalla ja anna jähmettyä noin 10 minuuttia.
❸  Sulata suklaa mikrossa tai vesihauteessa. Anna jäähtyä hetki. Dippaa suklaaseen koko pipari tai pelkkä vaahtokarkkiosa. Ripottele päälle halutessasi koristeita.
❹ Anna kovettua viileässä.

Huom! Piparien ja vaahtokarkkien koko vaihtelee – säädä veden ja suklaan määrää tarvittaessa.