Haluaisitko tietää, jos geeneissäsi on vahva alttius syövälle? Tätä joutui noin viisikymppinen Sari pohtimaan. Vaikka hän itse ei ollut sairastanut syöpää, hänen suvussaan on sairastettu paljon syöpää sekä äidin että isän puolella. Jo toinen gynekologi kysyi Sarilta, kiinnostaisiko häntä mahdollisuus geenitutkimukseen.
”Olin ajatellut, että tieto vain lisäisi tuskaa. En halua murehtia etukäteen. Kävin jo vuosittain gynekologilla, enkä kuitenkaan voi tehdä enempää, mutta uusi gynekologi osasi perustella, miksi geenitutkimus kannattaisi.”
Gynekologi kertoi, että jos geenivirhe löytyy, Sarin terveyttä osataan seurata aiempaa tarkemmin. Tuloksella voisi olla merkitystä myös lapsille.
Sarin gynekologi kirjoitti lähetteen Husin kliinisen genetiikan yksikköön.
Syöpä on usein sattumaa
Perinnöllisyyshoitaja Katja Löfmanin työhuoneen ilmoitustaululla on kymmenkunta Roosa-nauhaa, joilla tuetaan erityisesti rintasyöpätutkimusta.
Katjan potilaissa Husin kliinisen genetiikan yksikössä on sekä terveitä että syöpään sairastuneita. Lähetteen on voinut kirjoittaa esimerkiksi työterveyslääkäri, terveyskeskuslääkäri tai erikoislääkäri kuten Sarin tapauksessa gynekologi.