Työt Keski-Suomessa, häät Keski-Turkissa

On syyskuinen perjantai ja sairaanhoitaja Pinar Sahindalin, 36, vapaa­päivä. Viikonloppuna hän on töissä molemmat ­päivät, joista lauantain tuplavuorossa.

”Rahaa on hyvä saada säästöön. Ensi kesänä on häät, joihin voi tulla yli 500 henkeä. Se on enemmän kuin kaksi kertaa se määrä, mikä oli viime kesänä kihlajaisissa.”

Pinar puhuu kihlajaisista, mutta virallisesti hän meni naimisiin jo viime heinäkuussa. Juhlat olivat Elbistanin kaupungissa Kahramanmaraşin maakunnassa, Keski-Turkin vuoristossa. Mukana matkalla olivat Suomesta Pinarin vanhemmat ja pikkuveli.

”Kymmenen päivää meni tosi nopeasti, sillä olimme koko ajan menossa. Jännitin aluksi, koska kaikki oli minulle uutta. Kaikki meni hyvin, mutta nyt olen väsynyt. Ihan kuin minulla ei olisi ollut kesälomaa.”

Ohjelmassa oli sukulointia sulhasen suvun kanssa puolin ja toisin. Varsinaiseen juhlapäivään oli kaavailtu osallistuvan 150 henkeä, mutta heitä olikin yli 200.

”Vaikka naimisiin meno oli päätetty jo aikaa sitten, sukujen vanhimmat puhuivat keskenään ja sopivat asiasta. Minun tehtäviini kuului keittää tulevalle puolisolleni turkkilaista kahvia, johon morsian lisää suolaa tai hunajaa. Minä laitoin suolaa. Sulhanen ottaa juoman vastaan ja osoittaa sillä, että hän rakastaa ja huolehtii minusta.”

Vaikka Pinar on naimisissa, oleskeluluvan saaminen puolisolle Suomeen ei ole itsestäänselvyys.

”Edessä on monimutkainen prosessi, ja voi kestää yli vuoden ennen kuin asia on selvä.”

Lempipäivä töissä

Ennen ensi kesää Pinar ehtii tehdä monta työvuoroa työpaikallaan sairaala Novan akuuttiosastolla Jyväskylässä.

Yksi Pinarin suosikkityöpäivistä on käsihygienian auditointipäivä, joka on kerran kuukaudessa. Päivän aikana hän tarkkailee käsihuuhteen oikea­oppista käyttöä. Hän seuraa, ottavatko hoitajat ja lääkärit käsihuuhdetta riittävästi ja hierovatko he sitä riittävän kauan – eli käytetäänkö huuhdetta Maailman ­terveysjärjestö WHO:n ohjeen mukaisesti.

Pinarin apuna on black box. Se on laite, joka paljastaa ultraviolettivalon avulla armotta, miten hyvin kädet on puhdistettu.

”Varsinkin hoitajat ovat innokkaita kokeilemaan laitetta. Käsien sisäpuolet ovat yleensä kunnossa, mutta kämmenselät ja sormien välit jäävät herkemmin desinfioimatta. Sen lisäksi saan huomautella koruista ja kelloista, ettei niitä saa pitää työvuorossa.”

Pinar on työskennellyt akuuttiosastolla pian kymmenen vuotta. Osasto ja sen rakenne ovat sen aikana ehtineet muuttua. Osastolla on ollut koko ajan 47 potilaspaikkaa. Välillä päivystysosaston sisällä tai rinnalla oli siirtymäosasto, jolla potilaat odottivat jatkohoitopaikkaa. Kesäkuun alusta kaikki on ollut yhtä akuuttiosastoa.

”Työkaverini sanoi hyvin: Olisi hienoa, ettei koko ajan tehtäisi organisaatiomuutoksia, vaan voisimme keskittyä työhömme – potilaiden hoitamiseen. Se kiteytti varmasti monen tuntemukset.”

Puoliso löytyi kaverin avulla

Viime kesän matka Keski-Suomesta Keski-Turkkiin kesti lähes vuorokauden. Liikkeelle lähdettiin autolla kello kaksi yöllä. Kahden lennon ja toisen parituntisen automatkan jälkeen oltiin perillä puolen yön maissa.

Pinar kertoo, että islaminuskoisilla kurdeilla kihlajaiset tarkoittavat kirjallisesti solmittavaa lupausta avioliitosta. Juhlat pidettiin Pinarin entisessä kotikylässä – samassa paikassa, jossa järjestetään myös ensi kesän suuret hääjuhlat.

”Ennen vanhaan häät kestivät kolme päivää mutta nykyisin vain yhden, mikä on hyvä, sillä juhlien järjestäjä maksaa kaiken.”

Pinar löysi puolisonsa Ali Yildirimin kaverinsa välityksellä. Toisiinsa pariskunta tutustui verkon välityksellä. Keväällä 2025 Pinar matkusti kotikyläänsä tapaamaan tulevaa puolisoaan.

”Aiemmin olin ajatellut, että en mene koskaan naimisiin. Äidilleni kihlajais­uutinen oli suuri shokki. Häneltä meni kuukausi toipua uutisesta.”

Muutos on iso koko perheelle, sillä tähän asti Pinar on asunut vanhempiensa luona. Kotona on myös 13-vuotias pikkuveli. Pinarista vanhempien luona asumisessa ei ole mitään ihmeellistä – päinvastoin.

”Minua ihmetyttää edelleen, miksi lapset Suomessa muuttavat niin aikaisin pois kotoa. Monet näyttävät joutuvan pärjäämään omin avuin, kun heidän vanhempansa eivät tue heitä.”

Vaikka Pinar on asunut Suomessa kohta 20 vuotta ja tuntee kotiutuneensa hyvin, jotkin asiat hän kokee kurdilaisesta kulttuurista käsin. Merkittävin ero suomalaiseen kulttuuriin nähden on juuri perhekeskeisyys.

”Kun teen ratkaisuja, otan vanhempieni mielipiteen huomioon.”

Toinen asia on vanhempien ihmisten kunnioittaminen. Se näkyy esimerkiksi opettajan asemassa.

”Meidän kulttuurissamme opettajia kunnioitetaan. Täällä opiskelijat voivat kohdella opettajia huonosti ja jopa kiroilla heille.”

Piilossa kirkon kellarissa

Kun Pinar saapui Suomeen, hän oli melkein 17-vuotias.

”Ensimmäisen vuoden oikeastaan olin vain. Koska minulla ei ollut oleskelulupaa, opiskelin kaksi ensimmäistä vuotta suomea pienen sanakirjan avulla. Käänsin lehdistä lauseita ruutuvihkoon. Silloin ei ollut älypuhelimen äppeja apuna.” 

Alku Suomessa oli muutenkin erikoinen. Pinarin isä oli paennut 1990-luvulla kotimaan levottomuuksia, mutta tullut aina välillä takaisin kotiin. 2000-luvun alussa hän hakeutui siskonsa tavoin Suomeen ja sai oleskeluluvan.

Sitten tie nousi pystyyn.

”Yritimme äitini kanssa tulla Suomeen perheenyhdistämisen perusteella. Suomen viranomaiset eivät tätä hyväksyneet, koska oli kulunut niin kauan siitä, että isäni oli käynyt tapaamassa meitä. Meitä ei pidetty oikeana perheenä.”

Kun muu ei auttanut, Pinar ja hänen äitinsä lähtivät kesällä 2006 kuukauden turistiviisumin turvin Saksaan ja sieltä Ruotsin kautta Suomeen. Hämeenlinnan hallinto-oikeus päätti, että äidin ja tyttären on palattava Turkkiin. Heidän olisi pitänyt ilmoittautua Keuruun poliisille odottamaan kuljetusta, mutta Petäjä­veden kirkkoherra piilotti heidät kirkon kellariin.

Neljä päivää kestäneen piilottelun aikana saatiin neuvoteltua uusi oikeuskäsittely ja lupa jäädä heltisi.

Kun Pinar pääsi suomen kielen kurssille, tie muihinkin opintoihin aukesi. Hän sanoo haaveilleensa lapsesta asti opettajan ammatista, mutta lukio Suomessa tuntui työläältä. Vaihtoehtona mieleen tuli sairaanhoitajan ammatti.

”Opinto-ohjaaja suositteli lähihoitajan opintoja, joihin sitten hain. Innostuin opiskelusta niin, että opiskelin heti perään Mikkelissä sairaanhoitajaksi.”

Auttaminen palkitsee

Pinar pitää ammatinvalintaansa hyvänä, koska hän tykkää auttaa ja olla tekemisissä ihmisten kanssa. Tiimityö potilaan hyväksi on parhaimmillaan erittäin palkitsevaa.

”Se onnistumisen tunne! Kun potilas on tullut meille huonossa kunnossa ja kolmen työvuoron kuluessa näen, kuinka potilaan vointi paranee. Siitä tulee hyvä fiilis.”

Pinarin mielestä on kiinnostavaa, että potilaita on laidasta laitaan. Potilaat hakeutuvat akuuttiosastolle niin keuhkojen, sydämen kuin aivojenkin takia. Vaivana voi olla yhtä lailla umpilisäke, sappikivet tai murtunut lonkka.

”Tykkään siitä, ettei meille tule vain yhden erikoisalan potilaita.”

Pinar miettii, että isoon työyhteisöön mahtuu monenlaisia ihmisiä, mutta kaikkien kanssa on tultava toimeen. Hyvät työkaverit ovat tietenkin tärkeitä, mutta vapaa-ajallaan hän tapaa heitä lähinnä ammattiosaston järjestämissä tapahtumissa ja koulutuksissa.

Raskainta työssä on Pinarin mielestä riittämättömyyden tunne. Sitä aiheuttaa kaksi asiaa: aikapaine ja potilaan menehtyminen.

”Vaikka ihmistä kuinka hoidetaan, voi käydä niin, ettei elimistö kestä hoitoja. Sairaanhoitajana näen, kun potilas on jo kuolemassa, mutta lääkäri haluaa silti jatkaa hoitoa. Ymmärrän, että lääkäri kokeilee vielä uusia antibiootteja ja hoitomuotoja, mutta joskus se tuntuu kidutukselta.”

Pinar katsoo, että hoitajan tulee nähdä potilaasta muutakin kuin sairaus.­ Aikapainetta tulee siitä, kun haluaisi jutella potilaan mieltä askarruttavista asioista, mutta samalla pitäisi saada tehtyä kirjaukset.

”Moni potilas kiittää, että puhun muustakin kuin sairaudesta. Se virkistää potilasta.”

Illat apuna pitseriassa

Kun Pinar on aamuvuorossa, työt loppuvat kello 15. Hän vaihtaa vaatteet ja suuntaa autollaan kohti kotia, joka on Lievestuoreella. Työmatka kestää puolisen tuntia.

”Se on minusta lyhyt matka. Moni muu tulee paljon kauempaa töihin.”

Työvuoronsa jälkeen Pinar auttaa yleensä vanhempiaan pitseriassa.

”Jotkut työkaverit ihmettelevät, miten jaksan mutta vastaan, että se on niin toisenlaista työtä. Sitä paitsi tykkään siivoamisesta.”

Pinar sanoo, että hänellä ei ole muita harrastuksia. Jos ei lasketa musiikin kuuntelua, lukemista – ja shoppailua.

Pinar on saanut työkavereiltaan onnitteluja avioitumisesta. Monet ovat kyselleet myös ensi kesän häistä ja niiden tarjoiluista. Pinar on vastannut, että tarjoilut ovat vielä auki kakkua lukuun ottamatta.

”Minua on naurattanut, kun jotkut ovat kysyneet, tarjotaanko häissä ­kebabia ja pitsaa. Olen vastannut, että ei tarjota. Turkissa pitsaa ei edes tunneta, vaikka täällä Suomessa monet Turkista lähtöisin olevat pyörittävät pitserioita.”