Kalaan ja kasviksiin kannattaa siirtyä vaikka vaiheittain

Kuolemanriski pienenee jo vähäisillä ruokavalion muutoksilla.

Kuvateksti
Kalaa ja kasviksia – terveydeksi! Kuva: Jari Kesti

Terveellisen ruokavalion hyödyt saa, vaikka ruokavaliotaan ei pistäisi kuntoon yhdellä kertaa. Myös vähitellen vuosien varrella tehdyt muutokset kannattavat. Tämä käy ilmi tuoreesta tutkimuksesta.

New England Journal of Medicinessä julkaistut tulokset perustuvat 74 000 aikuisen terveystietoihin vuosina 1986–1998. Osallistujat olivat arvioineet ruokavaliotaan neljän vuoden välein ja muita elintapojaan kahden vuoden välein.

Kun tutkijat yhdistivät tiedot osallistujien ruokavalioista ja vuosina 1998–2010 sattuneista kuolemantapauksista, terveellinen ruokavalio liittyi pienempään riskiin menehtyä riippumatta siitä, millä menetelmällä terveellisyyttä arvioitiin.

Kaikkein suurin vaikutus oli täysjyväviljojen, hedelmien ja kasvisten sekä kalan ja omega-3-rasvahappojen syönnillä.

Riski menehtyä pieneni jo vähäisillä muutoksilla, kuten lihansyönnin vähentämisellä ja pähkinöiden syönnin lisäämisellä. Samoin vaikutuksia nähtiin osallistujilla, jotka söivät epäterveellisesti tutkimuksen alkaessa, mutta muuttivat ruokavaliotaan pikkuhiljaa terveellisemmäksi.

Uutispalvelu Duodecim